18-vuotiaat pojat etenivät neljän parhaan joukkoon voittamalla trillerissä Israelin

30.7.2014 18-vuotiaat pojat osoittivat jälleen kerran sitkeytensä taistelemalla äärimmäisen tiukan ottelun Israelia vastaan itselleen 77-74 (35-35). Suomi kohtaa vielä huomenna Saksan jatkolohko F:ssä, mutta Israel-voiton myötä joukkue on varmistanut paikkansa neljän parhaan joukossa.

Lauri Markkanen ja 18-vuotiaat pojat etenivät B-divisioonan EM-kisoissa neljän parhaan joukkoon. Kuva: Oma Design.

Tasainen ottelu näytti jo suomalaisittain pahalta viisi minuuttia ennen loppua, kun Suomi oli häviöllä 57-65. Henri Niemistön (12/1) kaksi perättäistä kolmosta kuitenkin sytytti ”Sudenpennut” takaisin peliin.

Alle minuutti ennen loppusummeria Tuomas Hirvosen (6/2/7 syöttöä) tasoitti pelin tilanteeseen 72-72 ja kalasti heti perään hyökkääjänvirheen israelilaisille. Niemistön hyppyheitto vei Suomen ahden pisteen johtoon, kun peliaikaa oli jäljellä enää 26 sekuntia.

Okko Järvi (11/4) ja Samuli Nieminen (6/4) viimeistelivät pelin suomalaisille.

- Tämä on uskomattoman sitkeä ryhmä, mikä on tullut esille PM-kisoista lähtien. Vaikka on vaikea paikka, niin joku nostaa henkilökohtaista tasoaan, joka taas nostaa koko joukkueen tasoa, päävalmentaja Mikko Larkas kertoi.

- Meillä on paljon elintärkeitä pelaajia, jotka pelaavat pientä roolia, mutta tekevät asioita, jotka eivät välttämättä tilastoissa näy. Kun nämä roolit tehdään hyvin, niin se vaikuttaa lopputulokseen.

Lauri Markkanen (16/6) oli ajoittain pysäyttämätön, josta todisteena hurja donkki israelilaispuolustajan ylitse. Myös Niemistö ja Nieminen keräsivät Larkkaan hatunnoston.


Suomi – Israel 77-74 (18-21, 35-35, 50-52), 18-vuotiaiden poikien maajoukkue, B-divisioonan EM-kisat, Sofia (BUL), 30.7-2014


Suomi: Lauri Markkanen 16/6, Juho-Matti Henttonen 15/11/3 syöttöä, Henri Niemistö 12/1, Okko Järvi 11/4, Samuli Nieminen 6/4, Tuomas Hirvonen 6/2/7 syöttöä, Joonas Tahvanainen 5/4, Lassi Nikkarinen 3/3, Arttu Saarijärvi 3/0, Aapeli Alanen 0/2, Akseli Hartikainen 0/1, Fiifi Aidoo 0/0

 
13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

4.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat säilyttivät A-divisioonapaikan, 18-vuotiaat tytöt avausvoittoon EM-kisoissa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue varmisti A-divisoonapaikkansa neljänneksi vuodeksi putkeen EM-kisoissa voittamalla Montenegron 67-82 (39-37). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas avasivat B-divisioonan EM-kisansa selättämällä Luxemburgin.

8.8.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat EM-kisojen lohkovoittoon Bosnia-Hertsegovinan kustannuksella

16-vuotiaat pojat ottivat toisen äärimmäisen kovan päänahan putkeen A-divisioonan EM-kisoissa, kun tällä kertaa Suomen sudenpentujen tassujen alle Bosnia-Hertsegovina 82-78 (44-39). Voiton myötä Suomi pääsee alkulohko C:stä jatkoon piikkipaikalta. 18-vuotiaat tytöt taas voittivat päivän pelinsä Valko-Venäjää vastaan ja pelaavat B-divisioonan EM-kisoissa huomenna sijasta 9.

6.8.2015 Maaottelu

Lehtoranta ratkaisi voiton 18-vuotiaille tytöille, 16-vuotiaat tytöt kaatoivat Israelin Kisakalliossa

18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti B-divisioonan EM-kisojen välilohko H:n viimeisessä ottelussa jännittävien hetkien jälkeen Englannin 41-42 (20-21) Roosa Lehtorannan vapaaheitolla. 16-vuotiaat tytöt taas veivät Israelia Kisakallion Susi Training Centerissä numeroin 68-41 (32-27).

2.8.2015 Maaottelu

18-vuotiaat pojat ja tytöt voittoihin EM-kisoissa

18-vuotiaiden poikien maajoukkue tarvitsee vielä yhden voiton pysyäkseen A-divisioonassa myös ensi kesänä, kun Suomi voitti Ukrainan sijoitusotteluissa 77-88 (49-44). 18-vuotiaat tytöt hakivat B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisen voittonsa kaatamalla Kyproksen ylivoimaisesti.

31.7.2015 Maaottelu

16-vuotiaat pojat selättivät Ranskan Hakametsässä

16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi kovan päänahan, kun Suomi kaatoi Hakametsän Jäähallissa pelatussa kotiottelussa Ranskan 63-55 (27-25). Suomi piti pintansa levypalloissa, minimoi menetyksensä ja esti atleettista Ranskaa käyttämästä hyväkseen vahvuuttaan eli vapaan kentän pelaamista. 18-vuotiaat tytöt ja pojat taas hävisivät EM-kisoissa.

Näytä lisää vastaavia