16-vuotiaat pojat kurittivat Irlantia

26.7.2007 Suomen 16-vuotiaiden poikien koripallomaajoukkue koki tiistaina karvaan pettymyksen EM-alkusarjassa, kun lähes varmalta vaikuttanut paikka ylemmässä jatkosarjassa lipesi käsistä Ruotsin kaadettua ennakkosuosikki Montenegron. Pettymys ei kuitenkaan näkynyt parketilla ainakaan alemman jatkosarjan ensimmäisessä ottelussa, jossa Suomi nuiji Irlannin maanrakoon hulppein lukemin 98-39 (46-22). Voitto oli Suomen viides perättäinen.

- Totta kai koko joukkuetta ottaa edelleen päähän, että jatkosarjan suhteen kävi miten kävi, myönsi Suomen apuvalmentaja Anton Mirolybov.

- Tässä tilanteessa parasta lääkettä on kuitenkin pelata hyvin. Tavoittemme on nyt päästä parhaalla mahdollisella sijoituksella kotimatkalle. Oman pelin tasoon voi aina vaikuttaa.

Irlanti voitti alkusarjassa kisojen heittopussi Armenian peräti 124-35, mutta kärsi muissa otteluissa rankat rökäletappiot. Suomen ja Irlannin pelillisen tason ero oli selvä jo alkuminuuteilta. Kaikki suomalaispelaajat saivat tasaisesti peliaikaa, kun Suomen puolustus piti Irlannin heittäjät pinteessä: Irlannin kahden pisteen heittoprosentiksi jäi 25%, kolmosprosentiksi 16,6%.

- Otteluissa Norjaa ja Romaniaa vastaan emme pelanneet omalla tasollamme ja päätimme välipäivän aikana, että palautamme pelimme tason siihen, mitä se oli Ruotsia ja Saksaa vastaan. Tänään joka jätkä hoiti oman ruutunsa mallikkaasti, Mirolybov kiitteli.

Jatkosarjassa vielä haastetta

Vaikka Irlanti-voiton lopputuloksesta voisi niin päätellä, kisojen alempi loppusarja ei tule olemaan leikittelyä. Suomi kohtaa myöhään perjantai-iltana Itävallan, joka on jo aivan eri kastin joukkue.

- Kyllä me tiesimme, ettei Irlanti ole hirveän iskukykyinen joukkue, mutta Itävaltaa vastaan joutuu tappelemaan sitten ihan tosissaan, pohti Mirolybov tulevaa.

Kisakaupunki Skopje on tuskaillut viikon verran yli 40 asteen ennätyshelteissä. Viitenä perättäisenä päivänä urakoinut Suomi sai hieman helpotusta helteeseen välipäivänä, jolloin lämpötila tippui 35 asteeseen.

- Teimme ohjatun shoppailureissun, kävimme uimassa ja palautumassa. Sen lisäksi kaikki jätkät saivat henkilökohtaisen palautteen alkusarjan otteluista, kertoi Mirolybov välipäivän ohjelmasta.

- Kaikesta näkee, että tämä porukka on ollut pitkään yhdessä ja viihtyy keskenään. Siksi alkusarjan jälkeisen pettymyksen nollaaminenkin oli huomattavasti helpompaa kuin muissa olosuhteissa. Joukkuehenki on loistava, Mirolybov kehui.

Irlanti-ottelun suorituksista Mirolybov ei nostanut yksittäisiä pelaajia ylitse muiden. Hyökkäyspäässä joukkueen terävintä kärkeä olivat Kai Niemistö (18/1) ja Jukka Ohtonen (17/7). Niemistö heitti yhdeksästä pelitilanneheitostaan kahdeksan sisään, Ohtonen kymmenestä kahdeksan.

 

Suomi (16-vuotiaat ) - Irlanti (16-vuotiaat) 98-39 (46-22), B-divisioonan EM-kisojen alempi jatkosarja, Skopje (Makedonia) 26.7.2007

Cato Kilian

4/4

Halonen Niki

7/2

Heinäharju Paavo

2/1/3 syöttöä

Helenius Juho

8/4

Laukkanen Antti

7/9/3 syöttöä

Molenius Markus

5/7

Niemistö Kai

18/1

Nikkarinen Antto

9/3/6 syöttöä/3 riistoa

Ohtonen Jukka

17/7

Salin Sasu

13/4/3 riistoa

Toivonen Lauri

2/3

Vanttaja Samuli

6/7

 
5.1.2018 17:15 Maaottelu

Sudenpennuille kolme voittoa Baltic Sea Cupin päätöspäivänä

Tallinnassa pidetty Baltic Sea Basketball Cup sai päätöksensä tänään perjantaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet saivat vastaansa viimeisissä otteluissaan Ruotsin. Kummatkin 18-vuotiaiden maajoukkueista ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasivat voitot kotimatkalle, kun taas 16-vuotiaat pojat kärsivät tappion.

4.1.2018 23:50 Maaottelu

Sudenpennuille kaksi voittoa Virosta Baltic Sea Cupissa

Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat Viron, josta 18-vuotiaiden maajoukkueet vetivät pidemmän korren, kun taas 16-vuotiaat joutuivat tyytymään tappioihin. BSBC päättyy huomenna, kun Sudenpennut saa vastaansa Ruotsin.

3.1.2018 Maaottelu

Baltic Sea Cup käyntiin, Latvialle kolme voittoa neljästä

Suomen nuorten koripallomaajoukkueet aloittivat maajoukkuevuotensa Tallinnassa vuotuisessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Avauspäivänä Sudenpennuista vain 16-vuotiaat tytöt korjasivat nimiinsä voiton, kun jo äidinmaidosta kovuuden saavat latvialaiset olivat etevämpiä kolme kertaa neljästä.

20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

Näytä lisää vastaavia