Susiladies aloittaa valmistautumisensa EM-karsintoihin Kisakalliossa

12.11.2018 11:50 Susiladies kerääntyy tänään illalla Kisakallion Susi Training Centeriin valmistautumaan EM-karsintaotteluihin. Suomi saa vastaansa lauantaina 17.11. klo 18:30 Slovenian Töölön Kisahallissa ja keskiviikkona 21.11. vieraskentällä Romanian.

Awak Kuier ja Susiladies kohtaavat lauantaina Töölön Kisahallissa Slovenian. Kuva: Ville Vuorinen.

Vuoden 2019 EM-kilpailuihin Suomi on jo menettänyt mahdollisuutensa, mutta panosta edelleen riittää. Pitkällä tähtäimellä yksi tai kaksi voittoa viimeisestä EM-karsintaikkunasta toisi suotuisamman arvontakorin tulevaisuudessa.

– Jos lähtee neloskorista arvontoihin, niin Euroopassa tulee aina kolme hyvää joukkuetta vastaan. Itse olemme kuitenkin itsemme tänne kaivaneet ja itse pitää myös kaivautua ylös kuopasta, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen kertoo.

Samalla Salminen painottaa tulevaisuuden maajoukkueen perustan rakentamista.

– Muun muassa Annika Holopainen ja Anniina Äijänen ovat näitä tulevaisuuden pelaajia, joiden kautta hommaa lähdetään rakentamaan eteenpäin. Toki meillä on muutama kokeneempi pelaaja, Taru Tuukkanen etunenässä, jotka ovat auttamassa omalla esimerkillään.

Suomen E-karsintalohkossa Slovenia (4 voittoa) on kärjessä puhtaalla pelillä, Ranska (3/1) kakkosena, Romania (1/3) kolmosena ja Suomi (0/4) neljäntenä. Lauantaina Töölön Kisahallissa vastaan tulee juuri kärkisijan napannut Slovenia.

– Todella paha vastus edessä varustettuna erinomaisella amerikkalaisvahvistuksella (Shante Evans). Tyypillinen balkanilainen joukkue, joka pelaa tehokkaasti ja järkevästi. Totuus on, että jos lähdemme pelaamaan heidän ehdoilla, niin tulee kylmää kyytiä.

Susiladies saa vastaansa Slovenian lauantaina 17.11. kello 18:30 Töölön Kisahallissa.

Susiladies metsästää karsinnoissa ensimmäistä voittoaan, ja 6. pelaajan tuki viimeisessä kotiottelussa on tärkeää – tule paikan päälle kannustamaan naisten maajoukkuetta ja näkemään huippukorista!

Lippujen hinnat:

  • Aikuiset 20 €
  • Lapset (alle 16 v.) 10 €

Alle 3-vuotiaat pääsevät sylissä ilmaiseksi.

Osta liput >>

Naisten EM-karsintaottelut:

  • La 17.11.2018: Suomi – Slovenia
  • Ke 21.11.2018: Romania – Suomi

Naisten EM-karsintojen sivut >

 
15.11.2025 10:52 Susiladies

Klara Holm toimii Ruotsin palloskriinihyökkäyksen tirehtöörinä

Susiladies kohtaa EM-karsintojen toisessa ottelussaan Ruotsin Vantaan Energia Areenalla sunnuntaina klo 17:00. Kesällä EM-kisoissa 10. sijalle sijoittuneen Ruotsin pelaamista avaa Susiladiesin valmentaja Jussi Laakso.

13.11.2025 23:46 Susiladies

Euroopan mestari Belgian pallonliike myrkkyä Susiladiesille EM-karsintojen avausottelussa

Kaksi edellistä Euroopan mestaruutta voittanut Belgia veti selkeästi pidemmän korren Susiladiesista EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa Leuvenissa. Belgian pallonliike poiki peräti 37 syöttöä, minkä myötä kotijoukkue marssi 96-72* voittoon.

13.11.2025 10:33 Susiladies

Susiladiesin kokoonpano valittu Belgiaa vastaan – Mace, Ogun, Nenonen ja Gardziella debytantteina

Susiladiesin 12 pelaajan kokoonpano Belgiaa vastaan on valittu. Debyyttinsä naisten maajoukkueessa tekevät nelikko Erika Mace, Nicole Ogun, Jessi Nenonen ja Anna Gardziella tänään klo 21:45 Suomen aikaa. Ottelu on katsottavissa Yleltä.

12.11.2025 15:42 Susiladies

Emma Meesseman ja kaksinkertainen Euroopan mestari Belgia tanssii Susiladiesin kanssa

Kaksi peräkkäistä Euroopan mestaruutta voittanut Belgia on Susiladiesin EM-karsintaurakan ensimmäinen vastustaja torstaina. Belgian pelaaminen perustuu pitkälti kokeneeseen viisikkoon, jonka johtotähtenä on Emma Meesseman.

11.11.2025 11:29 Susiladies

Kaksinkertainen Euroopan mestari Belgia on Susiladiesin ensimmäinen koetinkivi

Susiladiesin EM-karsintojen ensimmäinen vastustaja torstaina 13.11. on kaksinkertainen Euroopan mestari Belgia, joka lukeutuu Suomen tapaan vuoden 2027 EM-kisojen alkulohkojen emäntiin. Belgia voitti kultamitalin heinäkuussa nousemalla 12 pisteen takaa voittoon finaalissa Espanjaa vastaan.

5.11.2025 11:19 Susiladies

EM-kotikisat lähestyvät! Susiladies lähtee marraskuun EM-karsintaikkunaan 14 pelaajalla

Päävalmentaja Ilkka Palviainen on nimennyt 14 pelaajaa, jotka muodostavat Susiladiesin EM-karsintajoukkueen marraskuun ikkunaan. Susiladies aloittaa EM-karsintaottelujen myötä valmistautumisensa vuoden 2027 EM-kotikisoihin.

9.2.2025 22:00 Susiladies

Slovenia tyrmäsi Susiladiesin toisella puoliajalla – EM-karsinnat päätökseen

Susiladiesin EM-karsinnat päättyivät tappioon, kun Slovenia murskasi Suomen kotikentällään 96–47 ja varmisti paikkansa EM-kisoissa. Ensimmäisellä puoliajalla Susiladies pysyi vielä iskuetäisyydellä, mutta Slovenia vei kolmannen neljänneksen ylivoimaisesti 33–4.

8.2.2025 21:43 Pääjuttu

Susiladies haastaa EM-kisapaikasta pelaavan Slovenian

Susiladies kohtaa sunnuntaina EM-karsinnoissa Slovenian, joka taistelee kisapaikasta tiukassa lohkossa. Slovenian peli rakentuu muutaman huippupelaajan varaan, ja Susiladies on valmistautunut huolella niin heidän pysäyttämiseensä kuin Slovenian puolustuksen murtamiseen.

6.2.2025 22:19 Susiladies

Susiladies jäi Unkarin jalkoihin ja menetti mahdollisuutensa EM-kisapaikkaan

Susiladies joutui taipumaan Unkarille 80–50 EM-karsintaottelussa Miskolcissa ja menetti täten mahdollisuutensa EM-kisoihin 2025. Susiladies päättää karsintaurakkansa sunnuntaina, kun se kohtaa Slovenian vieraskentällä.

5.2.2025 17:52 Susiladies

Susiladies altavastaajana Unkaria vastaan – ”Paineet ovat heillä”

Susiladies haastaa Unkarissa perinteisen kestomenestyjän, joka on ajautunut tiukkaan paikkaan kahden peräkkäisen tappion jälkeen. Susiladies-valmentaja Jussi Laakso analysoi kohtaamisen asetelmat ennen torstain ylösheittoa.

Näytä lisää vastaavia