Tero Kuivalainen

192 cm / 82 kg
Syntynyt 1984


Uutisia henkilöstä Tero Kuivalainen

25.2.2018 11:30 Pääjuttu

Susijengi tutulla tusinalla sunnuntai-illan otteluun, Bulgaria sai vahvistuksen Vezenkovista

Sunnuntai-illan elintärkeään MM-karsintaotteluun Bulgariaa vastaan valmistautuva Susijengi kirjauttaa pöytäkirjaan samat 12 pelaajaa kuin toissapäivänä Islannissa. Bulgaria on saanut puolestaan riveihinsä elintärkeän vahvistuksen, kun FC Barcelonaa edustava laituri Alexander Vezenkov on lentänyt Helsinkiin joukkueensa avuksi.

22.2.2018 12:05 Pääjuttu

Susijengi matkustaa Islantiin 14 pelaajan laumana

Helmikuun MM-karsintaikkuna käynnistyy Susijengin osalta perjantaina, jolloin Kiinan MM-kisoihin tähtäävä joukkue kohtaa myöhäisottelussa Reykjavikissa Islannin. Päävalmentaja Henrik Dettmann on komentanut matkaan 14 pelaajaa. YLE TV2:n suora lähetys MM-karsintaottelusta käynnistyy perjantaina klo 21:35 Suomen aikaa.

16.2.2018 13:30 Pääjuttu

Susijengi helmikuun MM-karsintaikkunaan tutuin kasvoin, Elias Valtonen debytoi maajoukkueessa

Päävalmentaja Henrik Dettmann on nimennyt 17 pelaajaa Susijengiin helmikuun karsintaikkunaan pitkällä taipaleella kohti Kiinan vuoden 2019 MM-kisoja. Vanhojen, tuttujen Susijengi-hahmojen rinnalle Dettmann on nostanut joukkueeseen Suomi-koriksen tulevaisuuden nimiin lukeutuvan HBA-Märskyn Elias Valtosen, 18.

Koripalloliiton organisaatiossa muutoksia

Koripalloliitto jatkaa strategian mukaisesti organisaationsa kehittämistä. Seuraavia askeleita otetaan muun muassa uuden tapahtumatiimin perustamisen ja toimenkuvien uudelleenjärjestelyn myötä.

23.11.2017 11:30 MM-kilpailut

Susijengi 14 miehen rintamana Bulgariaan

Susijengi matkustaa torstaiaamuna Bulgarian Botevgradiin, missä joukkue aloittaa perjantai-iltana karsinnat pääsystä Kiinan vuoden 2019 MM-kisoihin. Päävalmentaja Henrik Dettmann on kutsunut mukaan kaikki 14 pelaajaa, jotka ovat kuuluneet Susijengin marraskuun leiritykseen tällä viikolla.

22.11.2017 3x3

3x3 koripallo esittäytyy Nuorisovalmennusseminaarissa

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 12. – 13.1.2018. Lauantaina seminaarissa esittäytyy myös 3x3 - koriksen uusi olympialaji.

12.6.2009 Maajoukkue

Tuomas Iisalo siirtyy Honkaan

Maajoukkuemies Tuomas Iisalo siirtyy Espoon Hongan riveihin Korisliigan Kouvolan Kouvoista. Iisalo palaa tuttuun ympäristöön, sillä hän edusti Honkaa edellisen kerran kausilla 2003-06.

15.3.2009 Korisliiga

Hongan Cummings teloi taas polvensa

Tappio Namikalle ei ollut Espoon Hongan ainoa takaisku lauantaina pelatussa Korisliigan ottelussa Lahdessa. Monte Cummings joutui jättämään kentän ottelun kolmannella neljänneksellä telottuaan häntä jo aiemmin vaivanneen oikean jalan polvensa.

16.2.2008 Korisliiga

Lahti yllätti Hongan Korisliigassa

Namika Lahti yllätti Espoon Hongan Korisliigan lauantaikierroksella. Voitto jäi Lahteen numeroin 76–72 (39–43), ja samalla katkesi espoolaisten kuuden ottelun voittoputki.

13.5.2003

Hongan mestaripakka pysyy koossa

Kolme viimeistä Suomen mestaruutta kaapannut espoolaisjoukkue Honka panostaa tulevalla kaudella entistäkin voimakkaammin kotimaisuuteen. Joukkueen runko pysyy koossa. Jatkostaan on sopinut yhdeksän pelaajaa, jonka lisäksi Hongassa nähdään kaksi uutta kasvoa; jo aiemmin julkaistu hankinta Tuomas Iisalo sekä Torpasta siirtyvä Jukka-Pekka Väänänen.

21.3.2003 Maajoukkue

Nuorten NOKIA Teamit 2003 valittu

Suomen Koripalloliiton nuorten maajoukkuepelaajien tehoharjoitteluryhmien, NOKIA Teamien, 40 pelaajaa on valittu. Kutsun saaneita poikia on 24 ja tyttöjä 16. NOKIA Teamit kokoontuvat kesän aikana kahdelle leiritysjaksolle, jonka ohella pelaajien henkilökohtaista harjoittelua evästetään.

11.2.2003

Hongalle kokenut vahvistus

Hallitseva Suomen mestari Honka on napannut haaviinsa todellisen vahvistuksen. Espooseen perjantaina Yhdysvalloista saapuva Dan Cross on kokenut pelimies. 29-vuotias ja 191-senttinen takapelaaja on urallaan ennättänyt pelata mm. Italiassa ja Turkissa.

10.2.2003

Pratesi sivussa ainakin kaksi viikkoa

Hongan Maurizio Pratesi on käynyt tutkituttamassa perjantaina loukkaamansa selän. Vamma on pelättyä lievempi ja maajoukkuepeluri nähtäneen takaisin Hongan paidassa noin 2-3 viikon kuluttua. Loukkaantumissuma on saanut Hongan kuitenkin harkitsemaan toisen ulkomaalaisvahvistuksen palkkaamista.

17.11.2002

Honka nipisti voiton Norjan Kongsbergistä

Espoolaisjoukkue Honka voitti toisenkin FIBA Challenge Cupin ottelunsa. Avauskierroksella virolaisen A. Le Coqin kaatanut Honka vieraili lauantaina Norjassa ja tuliaisina oli niukka 67-64-voitto Kongsberg Penguinsista.

6.10.2002 Suomen Cup

Final Four: Honka, Kataja, Lahti ja Vilpas

Miesten Suomen Cupin neljän joukkueen lopputurnauksessa Final Fourissa nähdään 16.-17.11. espoolainen Honka, Kataja Joensuusta, Namika Lahti ja Salon Vilpas. Kyseinen nelikko varmisti Final Four –paikkansa sunnuntaisilla voitoillaan. Tapiolassa viime kaudesta nuorentunut Honka esitti pirteitä otteita kaataen BC Jyväskylän uusin asein lukemin 104-78.

14.6.2002 Maajoukkue

Viron vahvistukset liikaa harjoitusottelussa

Torstaina Lapualla 20-vuotiaiden miesten virallisen maaottelun pelanneet Suomi ja Viro kohtasivat perjantaina epävirallisemmissa merkeissä Kuortaneen Urheiluopistolla. Joukkueiden kokoonpanot olivat kokeneet lisäyksiä ja etenkin Viro hyötyi vahvistuksistaan. Viron nuoret voittivat NOKIA Teamin harjoitusottelussa lukemin 84-75.

13.6.2002 Maaottelu

Suomi päihitti Viron jatkoajalla

NOKIA Teamista koottu 20-vuotiaiden miesten maajoukkue veti torstaina pidemmän korren virolaisista ikätovereistaan Lapualla. Helpolla Viro ei kuitenkaan isäntiään päästänyt. Suomen voittolukemat kirjattiin jatkoajan jälkeen 82-79.

23.5.2002 Maajoukkue

NOKIA Teamien pelaajat valittu

Suomen Koripalloliiton nuorten maajoukkuepelaajien tehoharjoitteluryhmien, NOKIA Teamien, 40 pelaajaa on valittu. Kutsun saaneita poikia on 24 ja tyttöjä 16. NOKIA Teamit kokoontuvat kesän aikana kahdelle viisipäiväiselle leiritysjaksolle, jonka ohella pelaajien henkilökohtaista harjoittelua evästetään.

21.4.2002 Maaottelu

Pojille tappio myös päätösottelussa

Myös Turkki osoittautui liian väkeväksi vastustajaksi Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkueelle. Turkki opetti suomalaisille EM-jatkokarsinnan päätösottelussa puolustuksen saloja voittaen ottelun lukemin 83-43. Suomen saldoksi jäi Puolan turnauksen viidestä ottelusta viidestä tappiota.

20.4.2002 Maaottelu

Poikien teoreettisetkin EM-toiveet karisivat

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kärsi lauantaina Puolan EM-karsintaturnaksessa seitsemän pisteen (78-85) tappion Slovakialle. Häviö tiesi lopullisesti sitä, ettei Suomea nähdä tulevana kesänä Saksassa pelattavissa EM-kisoissa.

Näytä lisää vastaavia