Ranska näytti kaapin paikan kolmannella neljänneksellä – Susiladiesin EM-karsinnat päätökseen

12.2.2023 17:23 Hallitseva EM-hopeamitalisti, ja kesän 2023 EM-kisojen yksi ennakkosuosikki, Ranska voitti Susiladiesin EM-karsintojen päätösottelussa Urhea-hallissa 46-82 (26-37). Ranskalaiset sisuuntuivat puoliajalla ja veivät kolmannen neljänneksen 4-30.

Gabby Williams ja Ranska olivat häkellyttävän hyviä kolmannella neljänneksellä. Kuva: Ville Vuorinen.

Tunnustelevan alun jälkeen Ranska nappasi kymmentä pistettä hipovan johdon, jota Susiladies pystyi omilla hyvillä pätkillään kirimään. Ranska onnistui pitämään kentän ahtaana ja heitot vaikeina, mutta toisella neljänneksellä Anissa Poundsin kolmoset toivat Suomen iskuetäisyydelle.

Puoliajalle Ranska pääsi kuitenkin yhdentoista pisteen johdossa 26-37.

Kolmannella neljänneksellä Ranska näytti, miksi he kuuluvat Espanjan kanssa Euroopan ehdottomaan eliittiin. Ero repesi ranskalaisten myllytyksessä kolmessa minuutissa jo 20 pisteeseen. Ensin urheilulliselle Gabby Williamsille ei löytynyt pysäyttäjää, minkä jälkeen vaihdossa pitkään istunut Marine Johannes päästettiin irti kentälle: tuloksena nopeat kolme kolmosta.

– Puoliajan jälkeen Ranska tuli kovempaa. Ei päästy hyökkäämään ollenkaan. Hyökkäykset oli tosi staattisia ja siitä se ero tuli, Susiladiesin Elina Aarnisalo kommentoi.

Ranska vei kolmannen neljänneksen 4-30, eikä paremmasta joukkueesta jäänyt epäselvyyttä. Kokonaisuudessaan Suomi sortui ranskalaisten paineessa peräti 34 menetykseen.

– Kyllä meille jälleen osoittautui se, että tuon luokan urheilullisuutta vastaan on vaikea pelata. Kauhea määrä pallonmenetyksiä. Johti epävarmuuteen ja se taas siihen, ettei saatu omaa hyökkäystä liikkeelle, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen aloitti.

– Olen pettynyt tähän. Odotusarvo oli, että pystyisimme parempaan. Ensimmäisellä puoliajalla se näytti hetkittäin siltä. Pystyimme puolustamaan kurinalaisesti ja saimme ainakin jotain aikaiseksi hyökkäyksessä.

Aarnisalo Susiladiesin pistekärki – Kanervalle debyytti

Ranskan tähtisikermällä Susiladiesilta hanttiin parhaiten pisti Elina Aarnisalo, joka säväytteli 16 pisteellä, kolmella levypallolla, kahdella syötöllä ja neljällä riistolla 31 minuutin peliajalla. Suomen pisteistä vastasivat Aarnisalon ohella Elsa Lemmilä (8/7/3 riistoa), Kati Ollilainen (7/2), Elina Koskimies (6/1/3 riistoa) ja Pounds (6/2).

Naisten maajoukkuetasolla ensiesiintymisensä tehnyt Meri Kanerva (3/2) pääsi myös avaamaan pistehanansa kolmosella päätösneljänneksen alussa.

– Oli siisti tunne tehdä ensimmäiset pisteet. Oli siistiä, että debyytti tuli tässä vaiheessa. Enää ei ehkä jännitä niin paljon astella kentälle. Tänään jännitti, vaikka ensimmäisten minuuttien jälkeen helpotti, Kanerva kommentoi.

Ranskan lippua kannattivat muun muassa Williams (18/5/3 syöttöä/4 riistoa), Janelle Salaun (11/2), Valeriane Vukosavljevic (10/2) sekä kokenut Helena Ciak (12/8).

EM-karsinnat kesän 2023 kisoihin päättyivät siihen. B-lohkossa Susiladies sijoittui viimeiseksi kuuden tappion saldolla kuudesta ottelusta. Ranska taas varmisti jo torstaina ykköspaikkansa viiden voiton ja yhden tappion rekordilla.

– Joukkueena nämä karsinnat oli opettavaiset. Lohko oli kova. Saimme näiden pelien kautta kokemusta, minkä kautta voimme valmistautua seuraaviin karsintoihin, Aarnisalo summasi.

> Ottelutilastot

 
9.11.2023 22:02 Susiladies

Susiladiesille unelma-alku EM-karsintoihin! Bulgaria kaatui Samakovin huutomyrskyssä

Susiladies aloitti tuoreet EM-karsintansa parhaalla mahdollisella tavalla, kun Suomi voitti Bulgarian vieraskentällä Samakovissa loppunumeroin 65-75 (35-33). Awak Kuier oli ilmiliekeissä 27 pisteen, 11 levypallon ja 5 torjunnan illalla, kun taas Lotta-Maj Lahtinen säkitti kaksi kylmäpäistä kolmosta ratkaisuhetkillä.

9.2.2023 22:25 Susiladies

Ukraina veti pidemmän korren Susiladiesista Riiassa pelatussa EM-karsintaottelussa

Susiladies hävisi käynnissä olevien EM-karsintojen toiseksi viimeisessä pelissään Ukrainalle, joka oli Riiassa, Liettuassa, pelatussa ottelussa parempi loppulukemin 74-59 (46-36). Ukraina lähti karkumatkalle lopullisesti kolmannella neljänneksellä.

27.11.2022 22:45 Susiladies

Liettua pisti Susiladiesin EM-unelman pakettiin odottamaan seuraavaa mahdollisuutta

Susiladiesin viikon toinenkin EM-karsintaottelu päättyi tappioon, kun Urhea-hallissa, Helsingissä, Liettua oli ovelampi osapuoli, pääsi aikaisin johtoon ja piti sen loppulukemiin 56-65 (21-34) asti. Tappion vuoksi on varmaa, ettei Susiladies päässyt vuoden 2023 EM-kisoihin.

25.11.2022 00:10 Susiladies

EM-hopeamitalisti Ranska päihitti mainiosti taistelleen Susiladiesin Saint-Étiennessa

Marraskuun 2022 EM-karsintaikkunan ensimmäisessä ottelussa Susiladies hävisi Ranskalle, joka esitteli erinomaista hyökkäyspään pelaamistaan 103-77 (47-31) -voitolla Saint-Étiennessa pelatussa ottelussa 4 042 katsojan edessä. Susiladiesin 17-vuotias Elina Aarnisalo oli kovassa vireessä hallitsevaa EM-hopeamitalistia vastaan 24 pisteellä ja kuudella syötöllä.

14.11.2021 19:40 Susiladies

Ukraina kesti Susiladiesin loppukirin Urhea-hallin painekattilassa

Susiladies kärsi niukan tappion EM-karsinnoissa täyteen pakatussa Urhea-hallissa Ukrainalle loppunumeroin 71-77 (31-40). Ukrainalaiset kykenivät pitämään johtoasemansa loppuun saakka, vaikka Susiladies kiri hurjasti Anissa Poundsin johdolla.

11.11.2021 21:52 Susiladies

Susiladiesille tappio EM-karsinta-avauksessa – Liettua kymmenen pistettä parempi

Susiladiesin EM-karsintataival kohti vuoden 2023 EM-kisoja alkoi tappiolla, kun Liettua oli Suomea parempi Kėdainiaissa numeroin 69-59 (35-24). Susiladies pelaa seuraavan ottelunsa jo sunnuntaina, kotikentällään Urhea-hallissa Ukrainaa vastaan.

6.2.2021 19:58 Susiladies

Ukraina pääsi karkaamaan Susiladiesin näpeistä ensimmäisellä puoliajalla

Susiladiesin viimeisessä EM-karsintaottelussa Ukraina veti pidemmän korren numeroin 75-91 (34-52). Susiladies paransi merkittävästi pelaamistaan toiselle puoliajalle, mutta Ukrainalla oli jo vakuuttava johto, jota suomalaiset eivät kyenneet kirimään. Awak Kuier sivusi piste-ennätystään 30 pisteellä.

4.2.2021 19:51 Susiladies

Belgia osoitti suuruutensa Susiladiesille toisella puoliajalla

Susiladies hävisi Portugalissa pelatussa EM-karsintaottelussa EM-kisapaikkansa jo varmistaneelle, maailmanrankingin kuudentena olevalle Belgialle 82-47 (39-32). Susiladies pysyi 20 pistettä säkittäneen Awak Kuierin johdolla belgialaisten kyydissä puoliaikaan saakka.

15.11.2020 02:11 Susiladies

Koskimies, Lahtinen ja Sandvik siivittivät Susiladiesin Portugalin ohitse

Susiladies taisteli ensimmäisen EM-karsintavoittonsa kuuteen vuoteen, kun Suomi kellisti EM-karsintakuplan emäntämaa Portugalin 70-62 (30-30). Lotta-Maj Lahtinen ja Elina Koskimies pelasivat loisto-ottelut, kun taas 17-vuotias Henna Sandvik upotti uransa ensimmäiset maajoukkuepisteet oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan.

12.11.2020 19:57 Susiladies

Susiladies kaatui saappaat jalassa Iagupovan Ukrainalle

Susiladies hävisi urhoollisen taistelun jälkeen Ukrainalle 84-66 (50-39) Portugalin EM-karsintakuplassa. EM-karsintaottelun kuningatar oli Ukrainan Alina Iagupova, joka tehtaili Suomea vastaan tripla-tuplan.

Näytä lisää vastaavia