Kouvot tasoitti otteluvoitot Vilpasta vastaan – Kauhajoki otti jo toisen kiinnityksen finaalipaikkaan

4.5.2019 21:42 Kouvot oli toipunut avausottelun šokkilopusta ja tasoitti otteluvoitot Vilpasta vastaan 85-77-kotivoitolla. Kauhajoki kaatoi KTP:n toistamiseen, kun se haki 90-101-vierasvoiton Kotkasta.

Kuva: Ville Vuorinen

Kouvot ja Salon Vilpas taistelivat toisen välierän voitosta aina viimeisille minuuteille asti. Kouvolan Lumon Areenan 2011-päinen yleisö sai rahoilleen vastinetta, kun kotijoukkue Kouvot vei ottelun nimiinsä lopulta lukemin 85-77 (42-45) tasoittaen välierävoitot 1-1:een. 

 Vielä kolme minuuttia ennen ottelun loppua ottelu oli tasatilanteessa 77-77. Kouvot onnistui pitämään oman korinsa koskemattomana viimeiset minuutit. Jos ensimmäisessä välierässä Kouvot menetti jo selvältä näyttäneen voittonsa, lauantaina pelatussa toisessa välierä näytti, että joukkue oli onnistunut käsittelemään ensimmäisen ottelun loppuratkaisun.

- Meillä on ollut hankala kausi ja se on kasvattanut meitä tosi vahvaksi ja yhtenäiseksi joukkueeksi. Aika harva olisi torstain tapahtumien jälkeen pystynyt pelaamaan tällä tasolla, että se voittaisi Salon Vilppaan. Meidän ei tarvinnut edes käsitellä asiaa, vaan jokainen odotti torstain jälkeen seuraavaa ottelua, kommentoi Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen.

Jos joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen oli tunteikas, samaa voidaan sanoa toisestakin välierästä.

- Tämä sarja on ollut äärimmäisen fyysinen ja Vilpas toteuttaa Teemu Rannikon ja Joonas Iisalon johdolla uskomattomia asioita. Sen takia minulta ja apuvalmentaja Antti Hurrilta vaaditaan kasvamista tässä ottelusarjassa. Meidän koko kentän paine ja grindaus, jolla tulemme skriineistä läpi on ollut ihailtava mitä pidemmäs ottelut etenevät. Meidän fyysiset ominaisuutemme riittävät kääntämään otteluita neljännellä jaksolla, jolla olemme olleet todella hyviä, vaikka torstaina kävikin lopussa mitä kävi.

Ensimmäisen ottelun Vilppaalle ratkaissut Jack Gibbs oli tänään sivussa ottelusta. Lehtosen mukaan se ei vaikuttanut millään tapaa Kouvojen valmistautumiseen.

- Gibbsin poissaolo ei muuttanut mitään. Vilppaalla on heittää tilalle saman tyylisiä pelaajia, tosin ei ihan yhtä hyviä. Vilppaalla on nyt pallo, että mitä he keksivät kolmanteen otteluun. Meillä kaikki jatkuu samalla tavalla, katsotaan löytyykö heiltä uusia juttua. He olivat reagoineet jo ensimmäisestä pelistä tähän toiseen verrattuna. Me emme ole vielä reagoineet mihinkään, Lehtonen pamautti.

Kotijoukkueen tahtipuikkoja heiluttivat David Gonzalvez, joka teki 25 pistettä. Hän sai tukea 15 pistettä tehneiltä Jeremy Morganilta ja Thomas Gipsonilta.

Vilppaan parhaimmistoa oli 19 pistettä läheltä ja kaukaa tehnyt Juho Nenonen. Antonio Ballardin tilastorivi oli 17/11. Teemu Rannikko teki tupla-tuplan 11 pisteellä ja 10 koriin johtaneella syötöllä. 

Ottelutilastot>>

 

Karhu Basket kaatoi KTP:n toistamiseen 

Kauhajoen Karhu Basket haki toisen kiinnityksen finaalipaikkaan, kun se kaatoi vieraskentällä KTP-Basketin lukemin 101-90 (42-52). Kauhajoki pystyi kääntämään ottelun toisella puoliajalla itselleen, kun se nousi takaa-ajajan paikalta lopulta selvähköön voittoon.

KTP-Basketin ja Karhu Basketin välieräottelussa mentiin tasatahtia melkein puoliajalle asti. Ottelun ensimmäinen käännekohta nähtiin ensimmäisen puoliajan lopussa, kun KTP vei Jalen Jacksonin kuuman heittokäden tahdittamana puoliajan viimeiset vajaat kolme minuuttia 11-0 ja sitä kautta kotijoukkueen 52-42-taukojohtoon.

- Toinen neljännes oli meiltä heikko. Teimme kaikennäköisiä virheitä puolustuksessa ja hyökkäyspäässäkin keskityimme vääriin asioihin. Jäimme odottelemaan vihellyksiä ja ihmettelemään – niistä tilanteista KTP rankaisi meitä jatkuvasti, kommentoi Karhu Basketin päävalmentaja Jussi Laakso.

Puoliajan jälkeen kentällä nähtiin sisuuntunut vierasjoukkue. Reilussa kolmessa minuutissa Kauhajoki oli kuronut KTP:n johdon kiinni ja vieraat veivät lopulta kolmannen neljänneksen peräti 35-13. Kauhajoen hurjasta neljänneksestä KTP ei enää toipunut, vaan vierasjoukkueen kypsä pelaaminen päätöskympillä ei päästänyt kotijoukkuetta missään vaiheessa edes iskuetäisyydelle.

- Puoliajalla puhuimme, että keskittyminen pitää saada takaisin peliin ja meidän pitää olla kovempia. Pallonliike oli hyvää koko ottelun ajan, joten siihen ei tarvinnut puuttua. Hävisimme muutamia hyökkäyslevyjä ja kaarellakin kävi muutamassa tilanteessa samalla tavalla. Toisaalta on sanottava, että KTP pisti tänään palloja sisään kovemmalla prosentilla kuin ensimmäisessä välierässä, kun puhutaan niistä heitoista, joita haluamme antaa heille. Saimme tärkeitä stoppeja ja koreja toisen puoliajan alussa, kun vedimme 14-0 neljänneksen ensimmäiset minuutit, Laakso totesi.

Kuva: Ville Vuorinen
Kuva: Ville Vuorinen

Karhu Basket sai tänään penkiltä kaksi pistettä. Aloitusviisikon pelaajista pienimmät minuutit kirjautti Rene Rougeau, joka hänkin pelasi reilut 32 minuuttia.

- Viisikkomme pelasi niin hyvin toisella puoliajalla, etten uskaltanut vaihtaa ketään pois. Sen takia rotaatio oli todella kapea tänään. Tärkeä voitto, 2-0-tilanteesta on mukavampaa lähteä kohti kolmatta välierää, joka pelataan kotikentällä. KTP oli tänään paljon aktiivisempi kuin ensimmäisessä ottelussa, Laakso summasi. 

Kotijoukkue KTP:ltä erottautuivat 20 pistettä mieheen tehneet Jalen Jackson ja Tyrell Nelson. Kevin Langford nosti 18 pistettä ja Joonas Lehtoranta teki 13 tarkalla heittopelillä kotijoukkueelle.

Karhu Basketilta koko aloitusviisikko ylsi kaksinumeroisille. Greg Mangano tykitti 24 pistettä kovilla heittoprosenteilla. Cameron Jones teki 22 pistettä ja antoi yhdeksän koriin johtanutta syöttöä. Bojan Sarcevic flirttaili tripla-tuplan kanssa, kun tilastorivi näytti ottelun päätyttyä 17/11/8. Rene Rougeau ja Christopher McKnight iskivät 18 pistettä mieheen.

Ottelutilastot>>

Molemmat välierät jatkuvat maanantaina, kun Salon Vilpas ja Karhu Basket isännöivät kolmansia välieräkamppailuita. Ottelut alkavat kello 18:30.

 
7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

Näytä lisää vastaavia