Tuomas Iisalon aikakausi Crailsheimissa sai hienon päätöksen – uusi projekti alkamassa Bonnissa

9.6.2021 15:27 Tuomas Iisalon viisivuotinen pesti Merlins Crailsheimin peräsimessä tuli päätökseen tänä keväänä. Iisalo sai keväällä 2016 käsiinsä putoamaan tuomitun joukkueen, jonka hän jätti jälkeensä yhtenä Bundesliigan kärkijoukkueena.

Tuomas ja Joonas Iisalo valmensivat menestyksekkäästi Crailsheim Merlinsiä. Seuraavaksi he tarttuvat Baskets Bonnin valmennusvastuuseen. (Kuva Philipp Reinhard / www.philippreinhard.com)

Iisalon aikakausi Merlinsissä huipentui tähän kauteen, kun hän johdatti joukkueen pudotuspeleihin ensimmäistä kertaa seuran historiassa. Merlins sijoittui runkosarjassa upeasti viidenneksi, mutta hävisi puolivälierissä Bayern Münchenille otteluvoitoin 1-3.

Vaikka putoaminen kirpaisi, niin Iisalo oli joukkueestaan ylpeä.

- Ensimmäiseen peliin lähdettäessä meillä oli pitkä tauko edellispelistä, ja meillä oli siinä selkeästi vaikeuksia saada koneet käyntiin. Toisesta pelistä eteenpäin pystyimme kamppailemaan tasavahvasti yhtä Euroopan parasta koripallojoukkuetta vastaan. Harmittavasti emme saaneet Jermaine Haleyta mukaan loukkaantumisen takia ja jouduimme pelaamaan aika kapealla materiaalilla. Ei kuitenkaan jäänyt mitään jossiteltavaa. Teimme kaikki mitä pystyimme ja voimme olla siihen tyytyväisiä, Iisalo miettii puolivälieräsarjasta.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Kauden alla Iisalo ei ollut täysin luottavainen kauden ennusmerkeistä. Merlinsillä oli jo ennestään yksi sarjan pienimmistä budjeteista ja koronapandemian takia se kutistui täksi kaudeksi entisestään. Kauden jälkeen Merlins palkittiinkin kauden yllättäjäjoukkueena.

- Meillä oli tosi vaikeat lähtökohdat kauteen ja budjettimme putosi huomattavasti, niin kuin monella muullakin joukkueella. Jouduimme tekemään hankintoja alle Bundesliigan budjetin ja alkuun oli aika isoja sopeutumisvaikeuksia. Meille tuli pelaajia alemmilta sarjatasoilta ja heidän tuli oppia mitä ammattiurheilu vaatii ja, että tämä on vakavaa duunia mihin pitää investoida aikaa.

- Alkushokin jälkeen palaset alkoivat kuitenkin loksahtaa kohdilleen. Meille tuli ennen kauden alkua yksi loukkaantuminen ja hankimme kaksi uutta vahvistusta ja he osoittautuivat nappihankinnoiksi meille. Palaset loksahtivat juuri oikeaan aikaan ennen kauden alkua.

- Sen jälkeen meno jatkui vahvana aina siihen saakka kunnes Tim Coleman loukkaantui. Muutama viikko siitä ja Haywood Highsmith loukkaantui ja ne olivat meille isoja iskuja. Jouduimme roolittamaan joukkuetta uudestaan ja pelasimme kapealla rosterilla. Siinä kohdassa pelimme takkusi hetken aikaa, mutta löysimme pelaajien vahvuudet ja roolit, jonka jälkeen loppukauden ja pudotuspelit pelasimme hyvin, Iisalo analysoi joukkueen kautta.

Merlinsin edelliskausi oli jo menestyksekäs, kun joukkue oli sarjassa upeasti neljäntenä koronapandemian keskeytettyä kauden. Vaikka olosuhteet muuttuivat, niin Iisalo yhdessä veljensä Joonaksen sekä Juho Kailion kanssa osoittivat pystyvänsä rakentamaan jälleen voittavaa koripalloa pelaavan joukkueen. Iisalo ei kuitenkaan näe sitä merkityksellisenä, että hän pystyi osoittamaan, ettei viime kausi ollut pelkkää hyvää tuuria.

- Enemmän se oli tärkeä ulkopuolisille ihmisille. Viime kauden jälkeen puhuttiin, että olimme tähdenlento ja yhden kauden ihme sekä onnistuimme sen kauden rekrytoinneissamme. Olimme kuitenkin koko ajan luottavaisia omaan prosessiimme ja siinä viime kauden lopun kupla oli tärkeä. Lähdimme sinne alemman ProA-tason joukkueella, mutta pystyimme kilpailemaan siellä. Tiesimme, että jos saamme oikeat palaset, niin voimme pärjätä. Se puhuu kollektiivisen ja jatkuvan intensiteetin koripalloilun voimasta.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Iisalojen ja Kailion sopimus Merlinsin kanssa päättyi tähän kauteen. Kauden jälkeen Baskets Bonn ilmoitti tehneensä veljesten kanssa kaksivuotisen sopimuksen. Bonn on jäänyt parina edelliskautena pudotuspelien ulkopuolelle, mutta seuralla on fasiliteetit ja resurssit taistella Bundesliigan kärkisijoista.

- Bonnilla oli tarjota erittäin hyvä kokonaispaketti, josta me pidimme Joonaksen kanssa. Bonn on ainoa seura, joka omistaa oman hallinsa Bundesliigassa ja sinne on keskitetty kaikki seuran tilat toimistoista, harjoituskentistä ja -tiloista lähtien. He ovat alisuorittaneet potentiaaliinsa ja budjettiinsa nähden selkeästi kahtena edelliskautena. Heillä on vahvat perinteet ja he ovat menestyneet aiemmin, ja koimme pystyvämme tuomaan sellaisen vahvan impulssin joukkueeseen. Yksi iso asia oli, että meillä on vapaat kädet rekrytointien, pelityylin ja muiden asioiden suhteen. Se mahdollistaa pelillisen näkemyksemme johdonmukaisen toteutuksen.

Jo viime kauden jälkeen Iisaloa haastateltiin Euroliiga-joukkue Zalgirisin päävalmentajapestiin. Toisen menestyskauden jälkeen koputtelijoita oli lisää, mutta valinta kallistui Bonniin.

- Meillä oli 2-3 muuta vaihtoehtoa muissa maissa, mutta ne olivat aikataulullisesti haastavia. Niissä on kaudet kesken ja olisi pitänyt odottaa muutama viikko, jolloin tämä mahdollisuus olisi mennyt ohi. Päätimme, että tämä on hyvä mahdollisuus käynnistää nyt vähintään kahden vuoden projekti ja palauttaa Bonn sinne minne se kuuluukin.

 
2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

Näytä lisää vastaavia