27.5.2022 12:08 Pitkän ja tapahtumarikkaan peliuransa Suomen mestaruuteen vuosi sitten päättänyt ja päättyneellä kaudella Salon Vilppaan valmennusjohtoon kuulunut Teemu Rannikko, 41, astuu Susijengin valmennusportaaseen heinäkuussa 2022. Rannikon opinnot Suomen Koripalloliiton huippuvalmentajatutkinnon (HKVT) parissa ovat loppusuoralla.
Teemu Rannikko tulee mukaan Susijengin valmennukseen. Kuva: Samira Lee
Rannikko sai esimakua Susijengin valmennustehtävistä viime marraskuussa, jolloin hän matkusti Kroatiaan scouttaamaan kotijoukkueen ja Slovenian välistä ottelua. Virallinen kutsu miesten maajoukkueen valmennustehtäviin saapui päävalmentaja Henrik Dettmannilta tänä keväänä.
- Oli kiva kokemus katsella Kroatian peliä, tehdä vähän muistiinpanoja ja auttaa Susijengin valmennusstaffia sillä tavalla. En ollut sellaista aiemmin tehnyt ja tietenkin olin iloinen, kun Susijengi sittemmin kotivoiton Kroatiasta vei, Rannikko muistaa.
- Henrikiltä (Dettmann) tuli tosiaan ensitunnustelut Susijengin valmennusroolista keväällä, jonka jälkeen olemme keskustelleet Lassin (Tuovi) kanssa useita kertoja. Olin tietysti hyvin otettu yhteydenotosta ja Lassin kanssa käydyt keskustelut saivat minut vakuuttumaan siitä, että tämä pesti kannattaa ottaa vastaan.
Rannikko saapuu Susijengin valmennusjohtoon heinäkuun lopussa, jolloin joukkue on siirtynyt uuden päävalmentajansa Lassi Tuovin komentoon ja valmistautuu elokuun lopun mahdollisiin MM-jatkokarsintoihin sekä syyskuun EM-kisoihin.
- Toivon pystyväni oppimaan Lassilta paljon, unohtamatta Mikkoa (Larkas) ja Hannoa (Möttölä), jotka ovat erinomaisia omissa pesteissään. Eikä sovi unohtaa sitä, että meillä on Hannon kanssa pitkä historia pelikenttien puolelta.
Rannikko kohotteli Pantteri-patsasta Korisliigan mestaruuden kunniaksi keväällä 2021 ja liittyi – odotusten mukaisesti – osaksi Vilppaan valmennusjohtoa lähes heti mestaruuteen päättyneen kauden jälkeen.
Vaikka Rannikkoa on pitkin hänen koripallouransa luonnehdittu ”koripalloprofessoriksi” ja valmentajuutta on pidetty vain luontaisena jatkumona hänen koripallouralleen, hän kertoo olleensa päättyneellä kaudella Vilppaan valmennusjohdossa ennen kaikkea oppipojan roolissa.
- Vaikka pelaajana olisi kuinka paljon äänessä, on ihan eri asia olla oikeasti valmennuspuolella. Tietysti valmentajan ammatti on kauan pyörinyt päässäni ja olen kovin kiitollinen Vilppaalle siitä, että sain heiltä ”starttipaketin”, mikä sopi minulle täydellisesti, hän arvioi.
Rannikko pääsi 2021–22-pelikauden aikana työskentelemään sekä Vilppaan edustusjoukkueen kanssa että paikallisen lukion aamuharjoituksissa.
- Siinä tuli nähtyä sekä ammattilaisjoukkuetta että lupaavia nuoria. Varmaan joitain asioita tein hyvinkin, mutta parannettavaa jäi varmasti. Ensi kauteen pääsen taas vuoden kokeneempana ja kokonaisuutena kausi oli joukkueellekin onnistunut, vaikka Karhu Basket olikin finaaleissa vahvempi.
Vilppaan valmennusjohdon lisäksi Rannikko on urakoinut Suomen Koripalloliiton huippukoripallovalmentajatutkinnon (HKVT) parissa. Valmistuminen on enää päätösmuodollisuuksista kiinni.
- Erittäin avartava ja monipuolinen koulutus, joka varmasti antaa minulle työkaluja tulevalle valmennustaipaleelle, Rannikko kehuu.
Susijengin tulevaisuuden Rannikko näkee kirkkaana.
Joukkueella on jo nyt juoksuttaa kentälle useampi viisikollinen kansainvälisen tason pelaajia ja lupaavia, kilpailukykyisiä nuoria pelaajia saapuu maajoukkuepaitaan kesä toisensa jälkeen.
- Joukkueen nykytila ja tulevaisuus olivat iso syy siihen, miksi tahdoin ehdottomasti mukaan. Tietenkin odotan työskentelyä vanhojen tuttujen kuten (Petteri) Koposen kanssa, mutta etenkin nuoren osaston osalta – Markkanen, Valtonen, Jantunen, Little ja muut – tilanne näyttää todella hyvältä, Rannikko pohtii.
Lisämausteensa kokonaisuuteen tuo, että kahden pandemiavuoden ja FIBA:n kalenteriuudistuksen jälkeen Susijengille on tiedossa kiireisin kesänsä aikoihin kaksine MM-karsintaikkunoineen ja EM-kisoineen.
- Kun siitä vielä katsotaan eteenpäin, niin tässähän on mahdollisuudet vuoden 2023 MM-kisoihin ja siitä kahden vuoden päästä (2025) pelataan jo kotikisoja, Rannikko jatkaa.
- Edelliset kotikisat Helsingissä olivat ihan erityinen juttu. Jos kaikki menee nappiin tulevina vuosina, tässähän voidaan pelata jengin kanssa vaikka kuinka korkealla.
Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.
Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.
Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).
Tammi julkaisee 13. marraskuuta 2025 Hippo Taatilan ja Mika Wickströmin teoksen Susijengi – Pohjolan ylpeys. Se on täydennetty laitos Susijengi 2023 -kirjasta ja sisältää neljä kokonaan uutta lukua, jotka käsittelevät mm. vuoden 2025 Tampereen ja Riian EM-kisoja.
AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.
Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.
Vuoden 2025 EM-kotikisat historiansa ensimmäisiin EM-mitalipeleihin päättänyt Susijengi harppasi FIBA:n torstaina julkaistussa maailmanrankingilla peräti kolme sijaa ylöspäin. Suomi on tuoreimman päivityksen myötä maailmanrankingissa 17. sijalla ja Euroopan sisäisessä rankingissa 11. sijalla.
Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.
EM-mitalipeleihin edenneestä Susijengistä peräti kaksi pelaajaa palkittiin ansioistaan kisojen päätteeksi. Susijengin ykköstykki Lauri Markkanen nimettiin EM-turnauksen kakkostähdistöviisikkoon, kun taas 18-vuotias Miikka Muurinen vei nimiinsä ensimmäistä kertaa myönnettävän Rising Star -palkinnon.
Susijengin EM-kisat huipentuivat pronssiotteluun Riikassa, jossa Kreikka juhli pronssimitalia loppulukemin 92-89 (48-34). Kreikka ehti johtaa ottelua jo 17 pistettä päätösneljänneksellä, mutta Susijengi nousi sisukkaasti vielä heittämään voitosta aivan loppumetreillä.