30.6.2023 10:46 Kesä etenee ja Susijengin esiintyminen MM-parketilla lähestyy. Elo-syyskuun vaihteessa Japanin Okinawalla pelattavat MM-pelit ovat myös monen lapsiperheen kalenterissa. Tiedustelut suuren suosion saavuttanutta ja EM-kilpailuissa 2015 Montpellierissä ja 2022 Prahassa toteutettua Susikoulua kohtaan ovat lisääntyneet kesälomien alettua.
Susikoulu on osa Suomen Koripalloliiton ja Kisakallion Urheiluopiston strategista yhteistyökumppanuutta. Prahan EM-kisoissa Susikoulu täyttyi ahkeroista opiskelijoista. Kuva: Ville Vuorinen
Koska Susikoulun järjestäminen Japanissa on vaativa ja monisäikeinen prosessi, Koripalloliitto on päättänyt tiedustella Susijengin faneilta lopullista kiinnostusta koulua kohtaan.
Vastaamalla alla olevan linkin takaa löytyvään kyselyyn, pääset vaikuttamaan siihen, että toteutetaanko Susikoulu Japanin MM-kisoissa?
Alustavien suunnitelmien mukaan Susikoulu toteutetaan Okinawalla viisipäiväisenä yhdessä paikallisen koulun kanssa. Susikouluun ovat tervetulleita kaikki perusopetuksessa mukana olevat 1.-9. luokkalaiset suomalaiset lapset. Susikoulun koulupäivät ovat perinteiseen tapaan pituudeltaan 5-6 tuntia ja opetuksesta vastaa kaksi kokenutta suomalaista Finnish PopUp School -konseptin hyvin tuntevaa ja yhteisopettajuuteen erikoistunutta luokanopettajaa. Luokanopettajien lisäksi koulussa toimii mahdollisuuksien mukaan erilaisia opetusalan ammattilaisia avustajina. Yksityiskohdat Susikoulun toteutuksesta tarkentuu tehtävän kyselyn perusteella.
Mikäli kysely tuottaa riittävästi kiinnostusta, Koripalloliitto yhdessä kumppaneiden kanssa toteuttaa Susikoulun MM-turnauksen yhteydessä.
Susikoulu on osa Suomen Koripalloliiton ja Kisakallion Urheiluopiston strategista yhteistyökumppanuutta. Kumppanuus tarjoaa lapsille ja nuorille monipuolisia leiri-, turnaus- ja tapahtumakonsepteja.
- Haluamme ennakkokyselyllä varmistaa, että emme tee turhaan vaativia valmisteluita Japaniin ja koulussa on riittävästi oppilaita, kiteyttää Susikoulun isä Harri Hollo tehtävää kyselyä.
Vastaa kyselyyn TÄSTÄ.
Susijengi-fanien osalta jännitys tiivistyy tulevana lauantaina, kun FIBA suorittaa vuoden 2023 MM-kisojen lohkoarvonnat. Kumppani Elämyksen kautta tulee myyntiin 2.5. kaiken tarvittavan sisältävät matkapaketit Aasian MM-kisoihin.
Koripallon EM-kisoissa Ranskan Montpellierissä 2015 lanseerattu ja suuren suosion saavuttanut Susikoulu saa jatkoa Prahassa syyskuussa pelattavissa EM-kisoissa, jossa Susikouluun ovat tervetulleet perusopetuksessa Suomessa opiskelevat Susijengin fanit.
Henkeäsalpaavia koripalloelämyksiä olympiakarsinnoissa tarjoillut nälkäinen Susijengi kutsuu ensi vuonna Euroopan kovimmat joukkueet ja suurimmat tähdet Tampereelle, kun Suomi isännöi koripallon EM-kisoja 2025. Vuotta ennen kisoja käynnistyvä lipunmyynti tarjoaa 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajille mahdollisuuden napata ensimmäisenä parhaat tiketit.
Olympiakarsintaturnauksen semifinaaliin torstain Puola-kirivoitolla paikkansa varmistanut Susijengi kohtaa Valenciaan saapuneita susifaneja perjantai-iltana 5.7. klo 18.15 paikallista aikaa!
Kahdeksan joukkuetta selvitti viime vuonna paikkansa Pariisin vuoden 2024 olympiakisojen miesten koripalloturnaukseen. Loput neljä paikkaa jaetaan ensi viikolla Valenciassa (Espanja), Pireuksessa (Kreikka), Riiassa (Latvia) ja San Juanissa (Puerto Rico). Kilpailu on kovaa, sillä neljää kisapaikkaa metsästää peräti 24 joukkuetta.
Uuden yhteistyösopimuksen myötä Autosalpa toimii jatkossa kaikkien Suomen koripallomaajoukkueiden yhteistyökumppanina. Sopimus pitää sisällään naisten sekä 18-vuotiaiden miesten EM-kilpailut.
Konsultointi- ja tilintarkastusyhtiö PwC toimii jatkossa Susijengin ja Susiladiesin yhteistyökumppanina. Sopimus on kestoltaan monivuotinen.
Suomen Koripalloliitto on solminut yhteistyösopimuksen Stamenion kanssa. Sopimuksen myötä jatkuu Koripalloliiton järjestämien ottelutapahtumien tuottamista ja ohjaamista koskeva yhteistyö.
Susijengin fanit kunnostautuivat jälleen kerran kuudennen pelaajan ominaisuudessa, kun Suomi haki MM-kisojen avausvoittonsa nujertamalla Kap Verden 77-100 (39-54). Susifanit löivät voiton alkutahdit tiistai-illan fanitapaamisella ja antoivat Susijengille virtaa läpi intensiivisen 40-minuuttisen.
Susijengin avausottelu Australiaa vastaan perjantaina 25.8. klo 11.00 suorana Nelosella ja Ruudussa. Artikkeliin on koottu, miten pysyt Susijengin käänteissä mukana. Tervetuloa Susihuumaan!