Susijengillä roima nousu FIBA:n rankingissa

26.9.2022 12:37 Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on julkaissut ensimmäisen miesten maajoukkueiden power rankingin viikko sitten päättyneiden EM-kisojen jälkeen. Susijengi harppasi rankingissa ison loikan ylöspäin 34. sijalta yhdeksän sijan verran 25. sijalle.

Susijengi on FIBA:n tuoreimman rankingin mukaan maailman 25. paras koripallomaajoukkue. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

Susijengi saavutti historiallisen kesänsä aikana ensimmäisen karsintojen kautta haetun MM-kisapaikkana ensimmäisenä (!) eurooppalaisena joukkueena sekä eteni ensimmäistä kertaa 55 vuoteen EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon sijoituttuaan Prahan EM-alkulohkon kakkoseksi ja päihitettyään neljännesvälierässä Kroatian.

Susijengin menestys näkyy peräti yhdeksän sijan nousuna FIBA:n globaalissa maajoukkueiden power rankingissa. Susijengin taakse uudessa rankingissa jäivät mm. Kiina (27.), Ukraina (28.), Belgia (29.), Latvia (30.) ja Israel (33.).

Rankingin kärjessä komeilee edelleen Yhdysvallat takanaan Espanja (2.) ja Australia (3.).

Susijengi pelaa seuraavan kerran marraskuussa, jolloin se kohtaa toisessa MM-jatkokarsintaikkunassa vieraskentällä Saksan 10.11. ja kotikentällä Viron 13.11.

Kesällä 2023 Susijengi pelaa Aasian (Filippiinit, Indonesia, Japani) MM-kisoissa 25.8.-10.9.

Lisätietoja: FIBA Power Ranking

 
10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

1.4.2024 09:52 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset kovassa iskussa europarketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla viikonlopun otteluissa. Edon Maxhuni oli loistovireessä Ranskassa, Alex Murphy oli joukkueensa ykköstykki Espanjassa ja Perttu Blomgren oli käsi kuumana Sloveniassa.

30.3.2024 09:21 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball EuroCupin finaaliin

Paris Basketball raivasi tiensä EuroCupin finaaliin, kun Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon miehistö kaatoi London Lionsin suoraan kahdessa ottelussa. Ranskassa Ilari Seppälä siivitti Saint-Chamondin tärkeään voittoon.

27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 10:00 Susijengi

Susijengin ja Latvian välisen ottelun liput nyt myynnissä

Nokia Arenan sekä kaikkien aikojen yleisöennätyksensä viime elokuussa kirjauttanut Susijengi palaa Tampereelle kesäkuussa, kun se kohtaa olympiakarsintojen kenraaliharjoituksessaan Latvian perjantaina 28.6.

Näytä lisää vastaavia