8.3.2024 12:00 Nokia Arenan sekä kaikkien aikojen yleisöennätyksensä viime elokuussa kirjauttanut Susijengi palaa Tampereelle ensi kesän olympiakarsintojen kenraaliharjoituksessaan. Susijengin vieraaksi Nokia Arenalle saapuu perjantaina 28.6. FIBA:n MM-rankingin 6. sijalle jyrännyt Latvia.
Susijengi esiintyi viime kesänä loppuunmyydyllä Nokia Arenalla, kun se kaatoi trillerissä Liettuan. Kuva: Ville Vuorinen
Latvia ylsi viime syyskesän MM-kisoissa sensaatiomaisesti viidennelle sijalle päihitettyään mm. hallitsevat EM-finalistit Espanjan ja Ranskan sekä pitkäaikaisen ”isoveljensä” Liettuan ja kaatui tulevalle maailmanmestarille Saksalle puolivälieräottelussa vain kahdella pisteellä.
MM-kisojen parhaaksi valmentajaksi nimetty Luca Banchi on piiskannut latvialaiset historiansa kovimpaan nousukiitoon. Latvia on voittanut viimeksi pelaamastaan 26 ottelusta peräti 23, mukaan lukien voitot Espanjasta ja Slovakiasta helmikuun EM-karsintaikkunassa.
Ottelu on Susijengille viimeinen ennen heinäkuun alussa Espanjassa pelattavia olympiakarsintoja. Tule katsomaan, kun Susijengi valmistautuu kesän h-hetkeen huippukautta pelaavien Lauri Markkasen, Mikael Jantusen ja Edon Maxhunin johdolla.
Lisämausteensa Susijengin ja Latvian kohtaamiseen tuo se, että Banchi ja Susijengi-luotsi Lassi Tuovi muodostavat yhdessä Euroliigaa ja Italian Serie A:ta pelaavan Virtus Bolognan valmennusjohdon.
Susijengi teki ensiesiintymisensä vuoden 2025 EM-kotiluolassaan Tampereen Nokia Arenalla elokuussa 2022 voittoisassa MM-karsintaottelussa Israelia vastaan. Viime elokuussa Lauri Markkanen, Sasu Salin ja kumppanit nujersivat ikimuistoisessa illassa väkivahvan Liettuan 81–79 Mikael Jantusen viime sekunnin tippauksella. Nitro-ottelua seurasi loppuunmyydyssä Tampereen illassa Nokia Arenan ennätysyleisö, 13 054 katsojaa.
Susijengi kohtaa omassa olympiakarsintojen alkulohkossaan Valenciassa Puolan ja Bahaman. Latvia ottaa puolestaan karsinnoissa mittaa Georgiasta ja Filippiineistä kotikentällään Riiassa. Olympiakarsinnat pelataan 2.-7.7.2024.
6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat saavat tuttuun tapaan etuosto-oikeuden Susijengin otteluihin. Latvia-ottelun ennakkomyynti alkaa tiistaina 12.3. klo 12:00 ja päättyy torstaina 14.3. klo 23:59.
Liity 6. pelaajaksi tästä vielä tämän viikon aikana, niin pääset varmistamaan paikkasi hulppealla Nokia Arenalla pelattavaan Latvia-otteluun. Ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy perjantaina 15.3.
Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Vajaamiehisenä alkulohkonsa ratkaisuotteluun Kiinalaista Taipeita vastaan lähtenyt Suomen miesten universiadijoukkue ei antanut poissaolojen häiritä itseään, vaan käytti fysiikka- ja taitoeroylivoimaansa häpeilemättä hyödykseen ja varmisti paikkansa kisojen kahdeksan parhaan joukossa ja vuoden 2027 universiadeissa 110–77 (60–36) -voitollaan.
Vuoden 2023 MM-kultamitalisti ja hallitseva EM-pronssimitalisti Saksa on nimennyt kuudentoista hengen miehistönsä alkavaan EM-kisakesään. Tampereen EM-alkulohkossa Susijengiä vastaan iskevän Saksan leiritysryhmään kuuluvat maan ykköstähdet ja MM-kultamitalistijoukkueen kulmakivet Dennis Schröder ja Franz Wagner.
Suomen miesten universiadijoukkue kohtasi sunnuntain myöhäisillan ottelussa kisaisännän ja suuren ennakkosuosikin Saksan, joka jyräsi parhaimmillaan 26 pisteen johtoon avauspuoliskolla. Tauolla kopista saapui sisuuntunut Suomi, joka kuroi toisella puoliskolla eron kymmeneen, mutta joutui taipumaan 68–79 (28–50).
Suomen miesten joukkue käänsi varovaisen alun lopulta selkeäksi voitoksi universiadien alkusarjan avausottelussa Chileä vastaan lauantaina illansuussa. Kerran irti päästyään Suomi painoi kaasua ja jyräsi vakuuttavaan 95–51 (46–30) -voittoon.
Susijengi isännöi EM-kotikisoja Tampereella elo-syyskuun taitteessa. Joukkueen viidestä pelistä lauantaina 30.8. pelattava Montenegro-ottelu on nyt loppuunvarattu. Tampereen EM-alkulohkoon on myyty yli 75 000 lippua.
Päävalmentaja Anton Mirolybov valmennusjohtoineen on valinnut kaksitoista pelaajaa Saksan Rein-Ruhrin alueella pelattavaan, lauantaina käynnistyvään miesten universiadien koripalloturnaukseen. Joukkueen tavoitteena on edetä alkulohkosta jatkoon ja ottaa siten kiinnitys vuoden 2027 universiadeihin pitkän kisaputken jatkamiseksi.
Latviassa leireilevä Suomen miesten universiadimaajoukkue joutui perjantai-iltapäivänä taipumaan edellispäivän tappiostaan sisuuntuneelle Latvian haastajamaajoukkueelle. Revanssihenkinen, energinen Latvia kasvatti kolmannella jaksolla eron yli kymmenen pisteen ja kuittasi lopulta taululle 93–72 (44–38) -päätöslukemat.
Suomen miesten universiadimaajoukkue pelasi kesän ensimmäisen maaottelunsa torstaina Latvian haastajamaajoukkuetta vastaan Riiassa. Suomi sai kolmannen jakson alussa puolustuksensa kuntoon ja latoi nopeilla vastahyökkäyksillä taululle 13–0-lukemat, joista Latvia ei enää toennut. Ottelu päätyi Suomen 75–88 (37–39) -voittoon.