19.5.2021 12:50 Viime helmikuussa paikkansa syksyn 2022 EM-kisoissa varmistaneella Susijengillä on edessään työntäyteinen kesä. Kesäkuun Tshekki-maaottelut, heinäkuinen Japanin maaottelumatka ja loppukesän kotimaaottelut tarjoavat tilaisuuden katsastaa pelaajia syksyllä alkaviin ruuhkakuukausiin, joiden aikana tiedossa on tiheään tahtiin MM-karsintaa ja EM-kisoja.
Open Gym -leirityksensä toukokuun viimeisenä päivänä käynnistävä Susijengi säntää maaotteluareenoille jo kesäkuussa ja kohtaa Prahassa pelattavassa tuplamaaottelussa Tshekin 12.–13.6.
Maaottelukesä saa näillä näkymin jatkoa jo heinäkuun alussa, sillä Susijengi käy paraikaa neuvotteluita maaottelumatkasta olympiaisäntä Japanin vieraaksi. Japanin koripalloliitto neuvottelee puolestaan paikallisviranomaisten kanssa käytännön järjestelyistä.
Susijengi leireilee Lohjan Kisakallion Susi Training Centerissä 26.–29.7. ja huipentaa kesänsä Helsingissä 3.–5.8. järjestettäviin kotimaaotteluihin.
- Pitää olla nöyrin mielin ja kiitollinen tilaisuudesta päästä punnitsemaan omaa osaamistaan olympialaisiin tai olympiakarsintoihin valmistautuvia maajoukkueita vastaan. Se kertoo paljon suomalaisen koripallon nauttimasta arvostuksesta kansainvälisillä kentillä, päävalmentaja Henrik Dettmann kiittelee.
- Susijengi on pelaajiemme toinen koti ja olemme taas saaneet laadittua laadukkaan ja intensiivisen ohjelman alkavalle kesälle. Tahtotilamme on huipentaa maaottelukesä elokuun alussa oman kotiyleisömme edessä ennen marraskuusta alkavaa pitkää maaotteluputkea.
Jättiringissä nuorempia ja kokeneempia susia ja tukku mielenkiintoisia tulokkaita
Jotain maajoukkuekesän 2021 painosta kertoo sekin, että Dettmann valmennusjohtoineen on nimennyt Susijengin vahvuuteen ennätysmäiset 47 nimeä. Tämä ei ole sattumaa, sillä kesä antaa valmennusjohdolle tilaisuuden kartoittaa pelaajia karsinta- ja kisakoitoksiin.
- Meillä on jo käytössämme useampi viisikollinen kansainvälisen tason pelaajia ja joukkueen sisällä tervehenkinen kilpailuasetelma peliaikoista. Nämä molemmat elementit nousevat arvoon arvaamattomaan marraskuusta alkavina kuukausina, kun pelataan tiheässä aikataulussa MM-karsintaa ja EM-kisoja, Dettmann toteaa.
Vanhat tutut 2010-luvun arvokisakävijät Shawn Huffista Sasu Saliniin sekä viime vuosien MM- ja EM-karsinnoissa kunnostautuneet nuoremmat pelaajat Topias Palmista Mikael Jantuseen ovat pitkässä listassa mukana. Lisäksi jengiin on nimetty viisitoista pelaajaa, jotka eivät ole aiemmin pelanneet miesten maaottelua.
Korisliiga-kentiltä tuttuina pelaajina Susijengiin ovat kutsun saaneet mm. liigan hallitseva MVP Okko Järvi ja ikimuistoiset pudotuspelit mestaruuteen huipentanut Aatu Kivimäki. Yhdysvaltojen kentiltä ponnistavista pelaajista debyyttiään Susijengissä kärkkyy mm. Tennesseen huippuyliopistossa kaksi viime kautta pelannut helsinkiläislähtöinen voimanpesä Olivier Nkamhoua.
”Jokerikorttina” Dettmann on kutsunut jengin matkaan suomalaisyleisölle täysin uuden tuttavuuden – päättyneellä kaudella Illinoisia Yhdysvaltain yliopistoliigassa edustaneen 198-senttisen ja 23-vuotiaan laiturin Jacob Grandisonin, jonka äiti on syntyperäinen suomalainen.
- Uudet pelaajamme saavat tilaisuuden näyttää osaamistaan kokeneita maajoukkuepelaajia vastaan. Nyt, jos koskaan on suomalaiselle koripalloperheelle tiedossa erittäin mielenkiintoisia aikoja, hymyilee Dettmann.
Vaikka tiedossa onkin Susijengin osalta kolmas perättäinen kesä ilman virallisia arvokisa- tai karsintaotteluita, tahti muuttuu syksyllä radikaalisti.
Elokuussa arvotaan ensimmäisen vaiheen lohkot vuosien 2021–23 MM-karsintoihin, jotka pelataan marraskuussa 2021 sekä helmi- ja kesäkuussa 2022 järjestettävien karsintaikkunoiden aikana.
Jos Susijengi etenee neljän joukkueen karsintalohkostaan MM-jatkokarsintoihin, aikataulu tiivistyy entisestään: MM-jatkokarsintaikkuna elokuussa 2022, EM-kisat syyskuussa 2022 sekä ratkaisevat MM-jatkokarsintaikkunat marraskuussa 2022 ja helmikuussa 2023.
- Olemme useamman vuoden peräänkuuluttaneet lisää pelejä, ja nytpähän niitä on ainakin tiedossa! Aikataulu on tiivis, mutta se on ollut hyvän aikaa tiedossa ja tätä tilaisuutta varten olemme viime vuodet yhdessä harjoitelleet. Lisäksi kuka tahansa helmikuun EM-karsintapelejä seurannut varmasti huomasi, että meillä on kypsynyt ja kypsymässä erittäin laadukas nuori eturivi näitä haasteita varten, Dettmann toteaa.
- On selvää, että esimerkiksi Edon Maxhunista, Elias Valtosesta ja Mikael Jantusesta on meille valtavasti iloa tuleviin MM-karsintoihin lähdettäessä. Uskon, että vastaavanlaisia nuorten pelaajien läpimurtoja on tiedossa myös karsintojen käynnistyessä.
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
Mubashar ALI |
213 |
1997 |
Florida Memorial (NAIA, USA) |
Roope AHONEN |
187 |
1990 |
CB Breogan (ESP) |
Aapeli ALANEN |
201 |
1996 |
free agent |
Mustapha AMZIL* |
208 |
2001 |
Dayton (NCAA, USA) |
Max BESSELINK* |
200 |
2002 |
Santa Clara (NCAA, USA) |
Michael BESSELINK |
199 |
1999 |
BC Nokia |
Perttu BLOMGREN* |
195 |
2001 |
Vilpas Vikings, Salo |
Daniel DOLENC |
205 |
1993 |
free agent |
Thomas EXAUCIA* |
196 |
2001 |
free agent |
Jacob GRANDISON |
198 |
1998 |
Illinois (NCAA, USA) |
Jesper GRANLUND |
198 |
2000 |
Longwood (NCAA, USA) |
Andre GUSTAVSON |
193 |
1999 |
Richmond (NCAA, USA) |
Shawn HOPKINS |
195 |
1995 |
Tampereen Pyrintö |
Shawn HUFF |
198 |
1984 |
Helsinki Seagulls |
Tuukka JAAKKOLA |
209 |
1999 |
Cal Poly (NCAA, USA) |
Mikael JANTUNEN |
205 |
2000 |
free agent |
Okko JÄRVI |
193 |
1996 |
free agent |
Antti KANERVO |
192 |
1989 |
Helsinki Seagulls |
Henri KANTONEN |
198 |
1997 |
Aix-Maurienne (FRA) |
Ville KARVONEN |
199 |
1996 |
Lahti Basketball |
Severi KAUKIAINEN |
185 |
1998 |
Karhubasket, Kauhajoki |
Aatu KIVIMÄKI |
186 |
1997 |
Vilpas Vikings, Salo |
Mikko KOIVISTO |
194 |
1987 |
Vilpas Vikings, Salo |
Petteri KOPONEN |
194 |
1988 |
free agent |
Tuukka KOTTI |
205 |
1981 |
Helsinki Seagulls |
Carl LINDBOM |
206 |
1991 |
Antibes Sharks (FRA) |
Alexander MADSEN |
208 |
1995 |
free agent |
Lauri MARKKANEN |
213 |
1997 |
free agent |
Edon MAXHUNI |
188 |
1998 |
free agent |
Alex MURPHY |
206 |
1993 |
CB Granada (ESP) |
Erik MURPHY |
208 |
1990 |
free agent |
Juho NENONEN |
202 |
1987 |
Vilpas Vikings, Salo |
Lassi NIKKARINEN |
187 |
1997 |
Helsinki Seagulls |
Olivier NKAMHOUA |
203 |
2000 |
Tennessee (NCAA, USA) |
Matti NUUTINEN |
200 |
1990 |
Ura Basket, Kaarina |
Topias PALMI |
195 |
1994 |
Vanoli Cremona (ITA) |
Tomas PIHLAJAMÄKI |
194 |
2000 |
Tampereen Pyrintö |
Hannes PÖLLÄ |
211 |
1998 |
free agent |
Remu RAITANEN |
206 |
1997 |
Kobrat Lapua |
Sasu SALIN |
191 |
1991 |
Iberostar Tenerife (ESP) |
Ilari SEPPÄLÄ |
188 |
1993 |
Aix-Maurienne (FRA) |
Ville TAHVANAINEN |
193 |
2000 |
Bradley (NCAA, USA) |
Touko TAINAMO* |
202 |
2001 |
Denver (NCAA, USA) |
Elias VALTONEN |
200 |
1999 |
Tigers Tübingen (GER) |
Henri VENTONIEMI |
207 |
1995 |
Lahti Basketball |
Jamar WILSON |
185 |
1984 |
Kataja Basket, Joensuu |
* = mukana myös miesten U20-maajoukkueessa
Susijengin nuorta kaartia edustava Olivier Nkamhoua, 24, sai runsaasti peliaikaa Portland Trailblazersin paidassa NBA:n Las Vegasin kesäliigan päätösottelussa. Nkamhoua käytti 24 peliminuuttiaan tehokkaasti kirjaamalla viiden pisteensä kylkeen kuusi levypalloa, kolme syöttöä, yhden riiston ja peräti kuusi blokkia.
Susijengiä Valencian olympiakarsintaturnauksessa edustanut ToPo Juniorien kasvatti Remu Raitanen, 26, on solminut ensi kautta koskevan sopimuksen slovakialaisen BC Prievidzan kanssa. Viime kaudella Slovakian liigan välieriin edennyt BC Prievidza pelaa ensi kaudella myös Alpe Adria Cupia ja osallistuu FIBA Europe Cupin karsintoihin.
Portland Trailblazersia NBA:n Las Vegasin kesäliigassa edustava Olivier Nkamhoua, 24, sai ensimmäisen kenttäkomennuksensa kesäliigapelissä lauantain vastaisena yönä Suomen aikaa Trailblazersin kohdatessa Charlotte Hornetsin. Nkamhoua käytti vajaat viisi peliminuuttiaan tehokkaasti upottamalla kahdeksan pistettä ja hakemalla kaksi levypalloa.
Jo viime keväänä ensituntumaa Espanjan ACB-liigasta CB Andorran paidassa saanut Susijengin valkealaislähtöinen luottosentteri Alexander Madsen, 29, pelaa Espanjassa myös tulevalla kaudella. 208-senttisen Kouvolan Poikien kasvatin on kiinnittänyt riveihinsä ensimmäistä kertaa seuran historiassa pääsarjatasolle kohonnut Lleida CE.
Ranskan Pro A:n suomalaisjoukkueen kruunua edelliset vuodet kantanut SIG Strasbourg luottaa tulevinakin kausina sinivalkoiseen osaamiseen. Viime kaudella Le Portelin Pro A:n pudotuspeleihin johdattanut Susijengin pelinrakentaja Edon Maxhuni, 26, on solminut seuraavat kaksi kautta koskevan sopimuksen strasbourgilaisjoukkueen kanssa.
Viime vuonna Okinawan MM-kisalohkoa isännöinyt Japanin miesten maajoukkue valmistautuu tuleviin Pariisin olympiakisoihin vajaan viikon kestävällä leirityksellä Helsingissä. Japani järjestää päivittäisharjoituksensa Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-hallilla.
Viime kaudella Slovenian liigaa ja Adrianmeren kakkosliigaa Helios Domzalen paidassa pelannut Lapuan Kobrien kasvatti Perttu Blomgren, 22, jatkaa uraansa Balkanilla. Blomgrenin uusi seura on kovin satsauksin tulevaan kauteen lähtevä perinteikäs bosnialaisseura KK Bosna, joka tähtää kaudella niin Bosnian liigan kuin Adrianmeren kakkosliigankin mestaruuksiin.
Henkeäsalpaavia koripalloelämyksiä olympiakarsinnoissa tarjoillut nälkäinen Susijengi kutsuu ensi vuonna Euroopan kovimmat joukkueet ja suurimmat tähdet Tampereelle, kun Suomi isännöi koripallon EM-kisoja 2025. Vuotta ennen kisoja käynnistyvä lipunmyynti tarjoaa 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajille mahdollisuuden napata ensimmäisenä parhaat tiketit.
Viime kaudella Viron suurseuran BC Kalev/Cramon kanssa Viron cupin ja kansallisen liigan mestaruudet voittanut sekä Viron-Latvian-liigan finaaliin edennyt Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 185 cm ja 26 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen tallinnalaisjoukkueen kanssa.
Susijengin avainpelaajiin vasta päättyneissä Valencian olympiakarsinnoissa kuulunut Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 24, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Samaan aikaan Petteri Koponen on aloittanut valmennusurakkansa San Antonio Spursissa NBA:n kesäliigassa.