Susijengi avaa olympiakarsintakesänsä eksoottista vierasta vastaan Espoo Metro Areenalla

22.4.2024 12:25 Susijengi saa olympiakarsintakesän avausotteluunsa juhannuksen jälkeisellä viikolla vastaansa harvinaisen vieraan, kun moninkertainen MM-kisakävijä Uusi-Seelanti saapuu Espoo Metro Areenan sudenpesään tiistaina 25.6. ottamaan mittaa Lauri Markkasen, Mikael Jantusen ja muiden susitähtien kunnosta.

Tuore Eurocup-mestari Mikael Jantunen ja Susijengi aloittaa kesän Espoo Metro Areenalla Uusi-Seelantia vastaan. Kuva: Ville Vuorinen

Susijengin ja Uuden-Seelannin kohtaaminen on harvinaista herkkua. Joukkueet ottivat edellisen kerran toisistaan mittaa kymmenen vuotta sitten Bilbaon MM-alkulohkon päätösottelussa, jonka Uusi-Seelanti vei Susijengin loppukiristä huolimatta pistein 65–67. Keskinäisiä kohtaamisia Suomelle ja Uudelle-Seelannille on historian saatossa kertynyt kolme.

Pienestä koostaan huolimatta Uusi-Seelanti on vakiokävijä kansainvälisissä arvokisoissa. Uusiseelantilaiset ovat esiintyneet olympialaisissa kahdesti ja MM-kisoissa peräti seitsemän kertaa. Vuonna 2002 Uusi-Seelanti ylsi peräti MM-pronssiotteluun asti, jossa se kaatui Henrik Dettmannin johtamaa Saksaa vastaan.

Lisäväriä Uuden-Seelannin esiintymisiin tuo joukkueen ottelut avaava rituaali, maori-kansan seremoniallinen Haka-tanssi, joka herätti ihastusta kansainvälisissä koripallopiireissä viimeksi syyskesän 2023 MM-kisoissa:

Susijengin juhannuksen jälkeinen viikko päättyy perjantaina 28. kesäkuuta Tampereen Nokia Arenalle, jossa joukkue kohtaa Latvian. Susijengi aloittaa olympiakarsintaturnauksen Valenciassa 2. heinäkuuta.

6. pelaaja -ennakkomyynti Uusi-Seelanti-otteluun käynnistyy tulevana perjantaina

6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat saavat tuttuun tapaan etuosto-oikeuden Susijengin otteluihin. Uusi-Seelanti-ottelun ennakkomyynti alkaa perjantaina 26.4. klo 10 ja päättyy keskiviikkona 1.5. klo 23:59.

Liity 6. pelaajaksi tästä nyt, niin pääset varmistamaan paikkasi Uusi-Seelanti-otteluun. Ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy torstaina 2.5.

 
26.9.2025 21:06 Susijengi

Miikka Muurinen Euroliigan Partizan Belgradiin

Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.

26.9.2025 06:55 Susijengi

Aatu Kivimäen Patrioti Levice viime sekunnin heitolla FIBA:n Mestarien Liigaan

Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.

25.9.2025 07:10 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti kaaren takaa, Fenerbahce Turkin Supercupin mestaruuteen

Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).

23.9.2025 09:00 Susijengi

Susijengin historiallinen EM-saavutus kansien väliin

Tammi julkaisee 13. marraskuuta 2025 Hippo Taatilan ja Mika Wickströmin teoksen Susijengi – Pohjolan ylpeys. Se on täydennetty laitos Susijengi 2023 -kirjasta ja sisältää neljä kokonaan uutta lukua, jotka käsittelevät mm. vuoden 2025 Tampereen ja Riian EM-kisoja.

22.9.2025 19:16 Susijengi

Alexander Madsen palaa Kreikan pääsarjaan

AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.

22.9.2025 15:48 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen ja Kivimäki vastakkain Mestarien liigan karsinnoissa - Grandison loisti Ranskassa

Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.

18.9.2025 19:45 Susijengi

Susijengille kolmen sijan nousu FIBA:n maailmanrankingissa

Vuoden 2025 EM-kotikisat historiansa ensimmäisiin EM-mitalipeleihin päättänyt Susijengi harppasi FIBA:n torstaina julkaistussa maailmanrankingilla peräti kolme sijaa ylöspäin. Suomi on tuoreimman päivityksen myötä maailmanrankingissa 17. sijalla ja Euroopan sisäisessä rankingissa 11. sijalla.

16.9.2025 09:01 Susijengi

Daniel Dolenc mestaruusjahtiin Bosniassa

Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.

15.9.2025 10:53 Susijengi

Lauri Markkanen EM-kisojen kakkostähdistöviisikkoon, Miikka Muuriselle Rising Star -palkinto

EM-mitalipeleihin edenneestä Susijengistä peräti kaksi pelaajaa palkittiin ansioistaan kisojen päätteeksi. Susijengin ykköstykki Lauri Markkanen nimettiin EM-turnauksen kakkostähdistöviisikkoon, kun taas 18-vuotias Miikka Muurinen vei nimiinsä ensimmäistä kertaa myönnettävän Rising Star -palkinnon.

14.9.2025 20:32 Susijengi

Susijengin häkellyttävä loppukiri jäi palkinnotta – Kreikka juhlisti EM-pronssimitalia, Susijengi historiallisesti neljäs

Susijengin EM-kisat huipentuivat pronssiotteluun Riikassa, jossa Kreikka juhli pronssimitalia loppulukemin 92-89 (48-34). Kreikka ehti johtaa ottelua jo 17 pistettä päätösneljänneksellä, mutta Susijengi nousi sisukkaasti vielä heittämään voitosta aivan loppumetreillä.

Näytä lisää vastaavia