6.7.2025 22:24 Suomen MU16- ja WU16-joukkueet pelasivat viimeiset PM-kisojen ottelunsa Islantia vastaan Kisakallion Susi Training Centerissä. Tytöt hävisivät ottelunsa numeroin 68-77, ja pojat 50-76. Turnauksessa tytöt sijoittuivat neljänneksi ja pojat kuudenneksi.
WU16-joukkueen ryhmähenki oli koko turnauksen ajan positiivinen. Kuva: Ville Vuorinen
Suomen alle 16-vuotiaat tytöt hävisivät Islannille PM-kisojen viimeisessä pelissään 68-77. Suomi voitti ensimmäisen erän (17-22). Islanti puolestaan toisen, kolmannen ja neljännen (17-12, 28-21 ja 15-13).
Päävalmentaja Juha‑Pekka Männistö kuvaili Islannin pelanneen todella rohkeasti.
- Joukkuepuolustuksessa oli hieman haasteita tänään, kun vastustaja tuli niin kovaa päälle. Meillä oli toki paljon korintekopaikkoja, joista olisimme voineet laittaa paremmalla prosentilla sisään.
- Turnauksen tavoitteena oli kehittyä askel askeleelta eteenpäin ja mennä kohti tiiviimpää joukkuepelaamista. Ne ovat asioita, joita seuraavalla leirilläkin tulemme harjoittelemaan. Meillä on hyvin tietoa siitä, mitä pitää parantaa ennen kuin tulemme vajaan viikon päästä takaisin Kisakallioon.
- Olemme puhuneet paljon joukkuepuolustamisen merkityksestä. Sen suhteen menimme tässä turnauksessa paljon eteenpäin.
Tulevaisuuden tavoitteet ovat selvät.
- Meillä on ensin yksi leiri, jonka jälkeen lähdemme nuorten olympiafestivaaleihin. Harjoittelemme hyvin, jotta olemme valmiina tuleviin peleihin. Pyrimme jatkamaan joukkueena kehittymistä, jotta pärjäisimme mahdollisimman hyvin loppukesän EM-kisoissa.
WU16-tyttöjen Ida Riihijärvi valittiin turnauksen All Stars -viisikkoon.
Suomen parhaat pisteiden tekijät:
Aida Kimario | 16 |
Elli Riihelä | 10 |
Myös 16-vuotiaiden poikien maajoukkue pelasi Islantia vastaan. Ottelun vei kuitenkin vierasjoukkue 50-76.
Päävalmentaja Jyri Lohikoski koki, ettei joukkue ollut tänään parhaimmillaan.
- Valitettavan mollivoittoisesti eteni tämäkin peli. Erityisesti kolmas neljännes oli meiltä harmittavan heikko: Islanti onnistui pakottamaan meidät vain yhteen heittoyrityksen kerrallaan ja nekin heitot välttelivät korisukkaa liian useasti.
- PM-kisat osoittivat, että meidän "laivassa" on paljon reikiä. EM-kilpailujen alkuun on nyt reilu kuukausi, ja tämä kuukausi tulee käyttää fiksusti, jotta reikiä saadaan tukittua. Peliesityksemme tulee parantua, kun suuntaamme maajoukkuevuoden päätapahtumaan.
Suomen parhaat pisteiden tekijät:
Isaiah Bangura | 8 |
Heikki Humpert | 8 |
Noah Santos | 8 |
Suomen MU16- ja WU16-joukkueet jatkoivat PM-kisojen otteluitaan Viroa vastaan Kisakallion Susi Training Centerissä. Tytöt voittivat ottelunsa numeroin 68-48, ja pojat hävisivät 50-59.
Suomen MU16- ja WU16-joukkueet pelasivat PM-kisojen kolmantena päivänä Ruotsia vastaan Kisakallion Susi Training Centerissä. Tytöt voittivat ottelunsa numeroin 56-55, ja pojat hävisivät 81-80.
Suomen MU16- ja WU16-joukkueet pelasivat PM-kisojen toisena päivänä Norjaa vastaan Kisakallion Susi Training Centerissä. Tytöt voittivat ottelunsa lukemin 67-45, ja pojat hävisivät 79-65.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi eilen nuorten EM-kisojen alkulohkot Freisingissä, Saksassa. Suomi pelaa A-divisioonan EM-kisoissa neljässä ikäluokassa.
Sudenpentujen Baltic Sea Basketball Cup -urakka päättyi tänään sunnuntaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat neljästi Ruotsin. Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti turnauksen, 16-vuotiaat tytöt ja pojat sijoittuivat toiseksi ja 18-vuotiaat pojat viimeiseksi.
Tallinnassa viikonloppuna pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa Sudenpennut kohtasi turnauksen toisena päivänä Viron. Suomi nappasi voitot 16- ja 18-vuotiaissa tytöissä, pojat taas joutuivat toteamaan Viron paremmakseen.
Sudenpentujen maajoukkuevuosi käynnistyi tänään perjantaina Tallinnassa, Audentesin urheilukoululla, jossa pelataan viikonloppuna Baltic Sea Basketball Cup. Sudenpennut voitti neljästä ottelusta yhden.
Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet ovat lähteneet tänään matkalle kohti Tallinnaa, jossa pelataan jokavuotinen Baltic Sea Basketball Cup. Suomen lisäksi 3.-5.1.2025 Audentesin urheilukoululla pelattavassa turnauksessa ovat Latvia, Viro ja Ruotsi.
Kansainvälinen koripalloliitto FIBA vahvisti viime viikolla Suomen nuorisomaajoukkueiden, Sudenpentujen, ensi kesän 2025 EM-kisojen emäntä- ja isäntämaat.
Suomen Koripalloliitto on kutsunut Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet Kisakallion Susi Training Centeriin leireille, jotka pidetään 10.-12.12.2024.