30.9.2021 13:15 Sofia Pelander teki kesällä jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Herner TC:n kanssa. Viime kausi päättyi joukkueen osalta pettymykseen välierissä ja tällä kaudella tähtäin on mestaruudessa.
Sofia Pelander aloittaa toisen kautensa Saksassa. (Kuva: Ville Vuorinen)
Herner TC aloitti kautensa viime viikonloppuna kohdatessaan Elina Koskimiehen ja Anissa Poundsin edustaman Nördlingenin. Koskimiehen 20 pisteen johdattamana Nördlingen haki hieman yllättävän 89-88-vierasvoiton.
- Ei ollut tietenkään hirveän hyvä kauden aloitus, kun tuli pinnan tappio kotikentällä. Emme olleet ihan valmiita tähän peliin ja Nördlingen tuli yllättävän aggressiivisesti, vaikka olimme skoutanneet heidät ja tiesimme heidän tulevan kovaa. Kunnia kuitenkin heille, että he pitkän matkan jälkeen tulivat peliin noin hyvin. Kausi on kuitenkin vasta alussa ja analysoimme tämän pelin ja sitten perjantaina päästään kokeilemaan uudestaan, Pelander ruoti avausottelua.
Saksassa on läpi vuosien nähty suomalaispelaajia, mutta viime kaudella Pelander kannatteli ainoana suomalaisten mainetta. Tällä kaudella sarjassa nähdään suomalaisia neljän pelaajan verran, kun Koskimiehen ja Poundsin lisäksi Anniina Äijänen siirtyi kesällä Saksaan tehtyään Saarlouis Royalsin kanssa sopimukseen.
- Oli sikahauskaa nähdä Elina ja Anissa. On hauskaa, kun on paljon suomalaisia pelaajia. Lisäksi on aika paljon pelaajia, jotka ovat pelanneet Ruotsissa, joten on myös sellaisia puolituttuja, viisi kautta Ruotsissa pelannut Pelander iloitsee.
Pelanderin viime kausi Hernen kanssa oli vaikea. Alussa uusi sarja tuotti omat kasvukipunsa ja myös loukkaantumiset aiheuttivat päänvaivaa. Lisäksi joukkueen kausi päättyi pettymykseen, kun se putosi mestaruustaistelusta välierävaiheessa, ja pronssikin jäi haaveeksi useiden poissaolojen takia. Seura tarjosi Pelanderille jatkosopimusta jo viime kaudella ja lopulta hän päätti tarttua täkyyn.
- Oli alustavia neuvotteluja myös muualle, muttei mitään sellaista varmaa. Aloitimme Hernen kanssa jatkoneuvottelut jo ennen viime kauden pudotuspelejä. Siinä oli matkalla vähän väärinkäsitystä ja muuta, mutta tämä oli hyvä paikka jatkaa ja oli kiva saada jatko hoidettua ajoissa.
- Viime kaudesta jäi vähän hampaankoloon, kun minulla oli loukkaantumisia enkä ollut tyytyväinen omaan kauteeni. Minulla meni pelirytmiin totutellessa aika kauan, ja vasta oikeastaan kevätkaudella aloin pelata omaa peliäni. Tunsin kehittyneeni täällä ja oli helppo tulla takaisin, kun tiesin että kaikki hoituu ja osa myös viime kauden pelaajista jäi tänne. Samalla tietää miten kaikki toimii ja niin edelleen.
Toiseen kauteen lähdettäessä sarja on tutumpi ja sitä kautta pelityyliin totuttelemiseen ei mene enää aikaa.
- Nyt tuntee liigaa vähän paremmin ja hieman myös pelaajia sekä tietää mitä täällä vaaditaan. Meillä on samat valmentajat ja he tietävät mihin keskittyä minussa harjoituksissa ja tuntevat minut pelaajana. Myös osa pelaajista on jäänyt, joka on aina hyvä, ettei koko joukkue ole täysin uusi niin kuin esimerkiksi viime vuonna. Meillä oli harjoituskaudella hyvää tekemistä ja joukkueeseen on hankittu samalla tavalla koripallosta ajattelevia pelaajia. Toivottavasti löydämme yhteisen sävelen mahdollisimman nopesti.
Bundesliigaa ovat viime vuosien ajan hallinneet Keltern sekä Wasserburg. Herne pääsi lyömään kiilaa väliin vuonna 2019 ja haluaa uusia tempun myös tänä vuonna.
- Mestaruus on tavoitteena ja olemme sanoneet sen myös ääneen. Se ei ole helppo tavoite, mutta sitä varten täällä ollaan. Minusta tuntuu, että sarja on tänä vuonna tasaisempi ja kovempi kuin viime kaudella, arvioi Pelander.
Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.
Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.
Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.
Helmi Tulosella, 24, oli monivaiheinen kausi Italian Serie A1:n Le Mura Luccassa. Tuloselle jäi kauden jälkeen hieman hämmentyneet tunnelmat.
Viime kaudella Espanjan liigan Bembibressä pelannut Anniina Äijänen, 27, vaihtaa seuraa. Äijänen palaa tuttuun ympäristöön, kun hän on tehnyt sopimuksen sarjanousija Universitario Ferrolin kanssa.
Anissa Pounds pelasi toisen kautensa Saksan Bundesliigan Angels Nördlingenissa ja oli tyytyväinen kauteen, vaikka joukkueen tavoite jäi saavuttamatta. Pounds oli jälleen joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.
Ruotsin liigan puolivälierissä nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen ottelupari, kun Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kohtaa Lotta Vesiluoman Alvikin.
Saksassa alkavat kauden ratkaisuhetket, kun viikonloppuna pelataan cupin lopputurnaus ja ensi viikolla alkavat pudotuspelit. Linda-Lotta Lehtorannan Keltern kuuluu kummassakin voittajasuosikkeihin.
Kaksi edelliskautta Espanjan Liga Femeninan Bembibressä pelannut Marianne Kalin vaihtoi täksi kaudeksi sarjaporrasta alemmas LF Challengen ennakkosuosikkeihin lukeutuvaan Universitario de Ferroliin. Kauden ensimmäinen puolisko on sujunut sekä joukkueelta että Kalinilta positiivisesti.
Veera Pirttinen otti uuden suunnan uralleen tänä kesänä, kun hän siirtyi Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren joukkueeseen. Pirttisen kausi on alkanut hyvin niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenakin.
Uransa aikana Saksassa, Puolassa, Ranskassa ja Islannissa ammattilaisena pelannut Annika Holopainen lisäsi yhden uuden maan ja sarjan kokoelmaansa, kun hän teki kesällä sopimuksen espanjalaisen Araskin kansa. Holopainen on ottanut heti ison roolin joukkueessa.
Saksan Bundesliigassa kausi starttaa perjantaina ja mukana on tällä kaudella kolme suomalaispeluria. Anissa Pounds ja Elina Koskimies aloittavat toisen kautensa Angels Nördlingenin riveissä ja Venla Varis siirtyi kesän aikana Marburgin joukkueeseen.
Helmi Tulonen kuului viime kaudella Italian Serie A2:n parhaimpiin pelaajiin. Erinomaiset esitykset noteerattiin myös kovatasoisessa Serie A1:ssä, kun Tulonen sai täksi kaudeksi sopimuksen sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvasta Basket Le Mura Luccassa.
Helmi Tulonen pelasi menneen kauden Italian Serie A2:ssa Carugaten joukkueessa. Tulonen johdatti joukkueensa aivan pudotuspelien kynnykselle, mutta Tulosen vahvoista otteista huolimatta Carugate sijoittui yhdeksänneksi.
Annika Holopainen pelasi menneen kauden Ranskan Ligue Feminine 2:n Montbrisonissa. Holopainen pelasi erittäin vahvan kauden, mutta samalla kauteen mahtui myös vaikeuksia.
Veera Pirttinen vietti menneen kauden Slovakiassa Piestanske Cajkyn joukkueessa. Pirttisen ja Cajkyn kausi päättyi Slovakian mestaruuteen.
Toista kauttaan Saksan Bundesliigassa Herner TC:ssä pelanneen Sofia Pelanderin kauteen lukeutui sekä hyviä että huonoja hetkiä. Kauden ehdottomana kohokohtana oli Saksan cupin voitto.
Anniina Äijänen pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä. Äijäsen kauteen mahtui paljon niin kentällä kuin sen ulkopuolella.
Veera Pirttinen aloittaa taistelun Slovakian mestaruudesta, kun Piestanske Cajky kohtaa finaalissa Ruzomberokin. Finaalisarjasta on odotettavissa jännittävä, sillä joukkueiden kohtaamiset ovat olleet tällä kaudella tasaisia.
Silja Viita, 21, pelasi menneen kauden Ruotsissa IK Eos Lundin joukkueessa. Kausi oli samalla Viidan ensimmäinen kausi ulkomaan kentillä.