Pyrinnön Valtteri Mervola haaveili junnuna olevansa jonain päivänä Korisliiga-joukkueen avausviisikon pelinjohtaja – nyt kun se on totta, se on pelaajalle arkipäivää

27.11.2025 12:57 Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.

Kuva: Jani Virolainen

Korisliigan perinteikkäisiin menestyjiin lukeutuvalla Tampereen Pyrinnöllä on ollut vuoristoratamaisia kausia lähimenneisyydessä. 23-vuotias Valtteri Mervola pelaa seurassa toista kauttaan ja tietää jo hyvin, että Pyynikin yleisö on oppinut vaatimaan seuraltaan menestystä, mutta painottaa samalla, että fanit osaavat osoittaa ihailtavasti myös arvostuksensa pelaajia kohtaan.

– Usein tullaan sanomaan pelin yhteydessä, että tätä joukkuetta on kiva seurata. Kun on nuori ja nälkäinen kokoonpano, joka pelaa viihdyttävää koripalloa, niin katsomon suunnasta on sen ansiosta tullut paljon enemmän kannustavaa palautetta kuin paineita, Mervola kertoo.

Pirkanmaan paikallisjulkaisu Aamulehti nosti Mervolan keväällä esille. Jutussa korostettiin Mervolan olevan osa harvinaislaatuista joukkoa: kotimainen ykköspaikan pelaaja, joka johtaa Korisliiga-joukkueen hyökkäyksiä pääosin avausviisikossa.

Yleisö ja media toki näkevät statuksessa arvoa, mutta merkitseekö se jotakin erityistä pelaajalle itselleen?

– En enää hirveästi pidä sellaista meriittinä, Mervola toteaa välittömästi.

– Juniorina totta kai ajattelin, että kuinka hienoa olisikaan olla avaava pointti Korisliiga-joukkueessa, mutta kyllä ne asian miettimiset ovat jääneet sinne menneisyyteen.

Itsevarmaa puhetta, mutta samalla perusteltua. Mervola on pyörittänyt peliä keskimäärin 10,3 pisteen, 3,6 syötön ja vakuuttavan 1,6 riiston arvoisesti. Samalla Pyrintö on onnistunut pelaamaan itsensä jatkosarjojen jakoviivan yläpuolelle kuudella voitolla ja viidellä tappiolla.

– Voittavalla rekordilla olemme toistaiseksi, joten se on positiivinen asia. Muutama ottelu kaivaa mieltä yhä, mutta sitä tapahtuu ja olemme hyvillä mielin, Mervola kommentoi.

Valtteri Mervola ottaa vastaan ohjeita Pyrinnön valmentaja Santeri Liljebergiltä. Kuva: Jani Virolainen
Valtteri Mervola ottaa vastaan ohjeita Pyrinnön valmentaja Santeri Liljebergiltä. Kuva: Jani Virolainen

Valtteri Mervola on kotoisin Joensuusta ja urheilijana Katajan kasvatteja. Siellä hän aloitti myös pääsarjauransa, kunnes siirtyi yhdeksi kaudeksi Tapiolan Honkaan, minkä jälkeen koitti hänen tilaisuutensa ulkomailla. Kaudella 2023–24 hän pääsi jakelemaan palloa Saksan 2. Bundesliigaan Ehingen Urspringin paidassa.

Kausi jäi ainoaksi, mutta Mervola kertoo, että oppi matkalla paljon.

– Kyllä kokemus ulkomaan vahvistuksena pelaamisesta on lähtökohdiltaan täysin erilainen kuin kotimaisena ammattilaisena. Kukaan ei puhu kieltäsi, mutta olet silti tärkeässä roolissa. Ylipäätään vieraassa maassa eläessä joutui opettelemaan ihan eri tavalla itsenäisyyttä ja yksinoloa kuin aiemmin.

Työkalupakkiin koripallokentällekin on saattanut jäädä jotakin, mitä ei välttämättä muutoin olisi oppinut, mutta Mervola ei osaa varsinaisesti osoittaa sormella mitään tiettyä.

– Koripalloahan se kuitenkin on. Riippumatta siitä, missä pelaa, hän toteaa.

Mutta miten on tulevaisuuden laita? Kun kerran Korisliigan avausviisikon pelinjohtajuus on saavutettu, onko mahdollista nähdä Mervola vielä toistamiseen ulkomaanammattilaisena?

– Olen sitä tietysti miettinyt, että jos saisi alle hyvän kauden ja tilaisuus koittaisi, niin kyllä mielelläni lähtisin tekemään vielä toisen reissun ulkomaille. Tavoitteena siinä olisi nimenomaan päästä kovempaan sarjaan. En kuitenkaan ota siitä mitään ylimääräistä painetta, koska mieluummin pelaan Korisliigassa kuin jossakin heikommassa sarjassa, vaikka se olisikin ulkomailla.

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia