2.11.2018 15:44 Naisten Korisliigan lokakuun kuukauden pelaajaksi on valittu Forssan Alun Mia Loyd.
Mia Loyd kuuluu Forssan Alun avainpelaajiin tälläkin kaudella. Kuva: Ville Vuorinen.
Mia Loyd pelaa parhaillaan toista kauttaan naisten Korisliigassa Forssan Alun joukkueessa. 24-vuotias ja 181 senttinen laituri teki kovaa tulosta jo viime kaudella tehden 24,9 pistettä per peli ja ottaen levypalloja keskiarvolla 13,4.
Loydin tahti ei näytä hiipuvan tälläkään kaudella. Forssalaiset ovat ehtineet pelata yhteensä viiden ottelun verran, joista tappioita on kertynyt ainoastaan yksi. Viiden pelin aikana Loyd on ehtinyt takomaan jälleen vakuuttavaa jälkeä tilastoissa, josta osoituksena huimat 25 pistettä, 11 levypalloa sekä neljä syöttöä per peli. Loydin pysättäminen on ollut kaikille vastustajille vaikeaa. Tästä komeana todisteena on kaikissa otteluissa ylettäminen tupla-tuplaan. Loydin yhdeksi huippupeliksi on tähän asti muodostunut voitettu vieraspeli Topoa vastaan, jossa saldoksi kertyi 29 pistettä, 16 levypalloa, sekä yli 38 kentällä vietettyä peliminuuttia.
Tällä hetkellä Loyd myös johtaa kokonaistilastoja sekä pisteissä, että tehokkuudessa (26,80). Forssan Alku pitää sarjataulukossa kolmatta sijaa tasapisteissä toisena olevan HyPon kanssa.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.
Kauhajoen Topias Palmi on äänestetty kapteenien ja päävalmentajien vuosittaisessa äänestyksessä Vuoden pelaajaksi. Naisten Korisliigassa Vuoden pelaaja -palkinnon pokkasi Tampereen Pyrinnön Saana Kujala.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.
Niko Kuusi on solminut päävalmentajasopimuksen Saksassa naisten Bundesliigaa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa. Kuusen johdolla Torpan Pojat voitti tällä kaudella seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden ja Suomen Cupin.
Päättyneellä kaudella SM-hopeaa voittanut kotkalainen Peli-Karhut lähtee kauteen 2024–25 kunnianhimoisin suunnitelmin, kun joukkue on päättänyt hakea paikkaa naisten EuroCupiin.
Yli tuhatpäinen yleisö pääsi seuraamaan, kun Naisten Korisliigan mestaruus ratkesi Kisahallissa. ToPo vei kolmannen ottelun 92-85 ja pääsi juhlimaan seurahistorian ensimmäistä naisten mestaruutta.
ToPo haki vierasvoiton Naisten Korisliigan finaaleissa. Helsinkiläiset kaatoivat PeKa:n 97-77 ja siirtyivät finaalisarjassa 2-0 johtoon.
Naisten Korisliigan tämän kauden ensimmäinen mitalisti on selvillä. Kouvottaret kaatoi Forssassa pelatussa pronssiottelussa FoA:n 97-85.
ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.