Matias Rissanen jatkaa Hongassa

30.7.2025 16:46 Matias Rissanen on pannut nimen paperiin Hongan kanssa koskien tulevaa kautta.

Rissasen mennyt kausi oli kombo I-divisioona B:tä johtoroolissa sekä Korisliigaa. I divisioona B:ssä tilastokeskiarvot (17,1 pistettä, 7,8 levypalloa ja 2,5 koriin johtanutta syöttöä) kertovat, että suunta on kohti isompia rooleja myös liigatasolla.

–Viime kaudella poikapuolen pelaajapolkuun saatiin tärkeä lisä miesten 1DB-joukkueen myötä. Joukkueen merkitys konkretisoitui Matias Rissasen kohdalla loistavasti. ”Mutte” oli joukkueen selkäranka, joka kauden aikana kasvoi hänelle pedattuun rooliin divarijoukkueen tärkeimpänä pelaajana. Pelaajakehitys näkyi erityisesti ratkaisuvalmiuden monipuolistumisena, sanoo Hongan päävalmentaja Aapo Heinonen.

– Mutte on tunnettu heittäjänä sekä hyvästä pelinluvusta ja viime kauden aikana hänestä kasvoi monipuolinen viimeistelijä. Erityisen ylpeä olen hänen henkisestä kasvustaan. Alkukaudesta vielä pää saatoi välillä roikkua, mutta johtajuus ja paineensieto kasvoivat kauden aikana huomattavasti.

– Tulevalla kaudella nämä kehitysaskeleet testataan Korisliigassa ja uskon, että viime kauden opit ja kasvu kantavat jo liigaparketilla, Heinonen ennustaa lopuksi.

Rissanen itse uskoo kokemuksen karttumisen ja tehdyn duunin näkyvän kentällä niin itsensä kuin koko joukkueen kohdalla.

– Meillä oli viime kaudella motivoitunut jengi kasassa ja tuntui, että itsekin kehittyi paljon kauden mittaan. Ensi kaudella sama duuni jatkuu ja uskon sen myös näkyvän kentällä itseni ja koko joukkueen osalta. Kaudella 2025-2026 peliparketeilla nähdään taas yhden vuoden kokeneempi, vahvempi ja päättäväisempi Mutte, Rissanen povaa.

Tapiolan Hongan sopimustilanne kaudelle 2025–2026

  • Alvar Peltoniemi
  • Lauri Kallio
  • Riku Korhonen
  • Matias Rissanen
  • Iiro Tuomi
  • Emil Uotila

Henkilöt

Asiat

 
12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

11.4.2026 18:07 Korisliiga

Erotuomarit valittu Korisliigan välieriin

Kauden 2025–2026 Korisliigan välierissä puhaltaa kymmenen erotuomarin joukko.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

9.4.2026 12:38 Korisliiga

Pieti Poikola on Korihaiden uusi päävalmentaja ensi kaudesta lähtien

Korisliigan välieriin valmistautuva Uudenkaupungin Korihait tiedottaa tulevien kausien päävalmentajasta. Joukkuetta valmentaa ensi kaudesta lähtien kahden vuoden sopimuksella kolminkertainen Suomen mestari Pieti Poikola.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

Näytä lisää vastaavia