Magdalene Agyei: Rautoja hipova atleettinen laituri

5.8.2020 08:59 Päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan maajoukkuekesän 2020 versio Susiladiesista on urheilullinen, liikkuva ja aktiivinen. Malliesimerkki näistä kolmesta ominaisuudesta on rautoja hipova 21-vuotias Magdalene Agyei.

Maud Agyei on yksi Susiladiesin urheilullisen uuden sukupolven edustajista. Kuva: Ville Vuorinen.

Kun Agyei hyppäsi ensimmäistä kertaa Suomen junnusarjojen valtakunnalliselle estradille, 16-vuotiaiden tyttöjen ykkösdivarissa, hän oli koripalloilijana vielä raakile. Tavallista myöhemmin koriksen aloittanut Agyei oli enemmänkin uskomaton atleetti.

Raamit koripalloilijaksi olivat olemassa, mutta töitä oli vielä edessä.

Ei mennyt montaakaan vuotta, kun hänestä kasvoi ehta koripalloilija. Vaikka taidot ovat hioutuneet, niin sama raaka urheilullisuus toimii vahvuutena, johon voi tukeutua. Erityisesti levy- ja irtopallot ovat edelleen kimmoisan Agyein heiniä.

– Samoja juttuja tykkään edelleen tehdä. Vuosien aikana on itsestä alkanut tuntua siltä, että on tullut rohkeutta hyökkäyspäähän. Uskallan ottaa omia ratkaisuja, ajaa kovaa kohti koria ja ottaa vapaat heittopaikat, Agyei kertoo.

Kun pelitilanteissa 176-senttinen Agyei hyppää levypalloon, niin silmämääreisestä kädet hipovat rautaa.

– En mää nyt ihan vielä rautaan yllä, mutta välillä tuntuu, että aika korkealla tulee leijuttua, Agyei nauraa.

Klaukkala, ”HOS”, EBT ja ToPo

Agyei on Klaukkalan NMKY:n kasvatti, jonka junnu-uran toinen osoite oli Helsingin NMKY. Pääsarjadebyytti ’99-syntyneellä tapahtui kaudella 2018/2019 EBT:n paidassa, jossa hän pelasi lupauksia heränneen kauden yli 20 minuutin peliajalla.

Lopullinen läpimurto naisten Korisliigassa nähtiin viime kaudella, kun Agyei edusti ToPoa. Peliaika kohosi jo 25 minuuttiin, joiden aikana syntyi 7,7 pistettä, 6,0 levypalloa, 1,1 riistoa ja 0,7 torjuntaa ottelua kohden.

Agyei on yleensä pistetty joko nelos- tai vitospaikalle, mutta ToPon luotsi Niko Kuusi istutti hänet laitaan viilettämään nopeiden hyökkäysten kärkenä. Rooli sinänsä on yksinkertainen: juokse täysiä ja hyökkää kohti koria.

– Tuntui, että pääsin toteuttamaan parhaalla tavalla omia vahvuuksiani. Eli juoksemaan kenttää ylös ja alas, Agyei hymyilee.

Läpimurtokauden myötä Agyei jatkaa tulevalla kaudella ToPossa, mutta lopulliset tavoitteet ovat pidemmällä.

– Mulle on nyt selkiintynyt, että haluaisin Eurooppaan pelaamaan. Siellä on myös todella kovia liigoja ja joukkueita, niin niihin on hyvä tähdätä.

Susiladies-debyyttiä kärkkymässä

Agyein kehitys potentiaalisesta urheilijasta kohti koripalloilijaa näkyy myös hänen maajoukkueurallaan. Varsinaisia edustuksia nuorisomaajoukkueissa on kertynyt kolmetoista kappaletta; nekin 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueesta kesällä 2017.

Viikonloppuna Agyei kärkkyy kokoonpanopaikkaa naisten tuplamaaotteluihin Latviaa vastaan, joiden kautta hänellä on mahdollisuus pukea ylleen Susiladies-paita ensimmäistä kertaa urallaan.

– Olisi ihan huippua päästä pelaamaan noiden tyttöjen kanssa, joiden kanssa on koko kesän treenannut. Päästään testaamaan niitä juttuja, joita ollaan kaksi kuukautta opittu, Agyei aloittaa.

– Tulin mukaan maajoukkuetoimintaan vähän myöhemmin, niin olisihan se aikamoinen saavutus itselle päästä pelaamaan vähän isoimmille kansainvälisille kentille.

Susiladiesilla on ollut läpi kesän kasassa mielenkiintoinen nippu pelaajia. Kisakallion leiriltä löytyy sekoitus pitkänlinjan nuorisomaajoukkuetähtiä, jotka ovat pelanneet keskenään jo iäisyyden, ripaus kokemusta sekä myöhemmin heränneitä late bloomereita kuten Agyei.

– Meillä on laaja joukkue: taitavia pointteja, vikkeliä laitureita ja dominoivia post-pelaajia. Treeneissä on hyvä fiilis, kaikki auttaa ja antaa vinkkejä toisilleen, Agyei kertoo.

Läpi kesän yhdessä vietetty Open Gym -harjoittelu näkyy joukkueessa yhtenäisyytenä.

– Apua ei tule pelkästään valmentajan suusta, vaan pelaajat myös tsemppaa ja auttaa toisiaan. Kaiken tämän intensiivisen treenailun keskellä meille on kehittynyt hyvä ilmapiiri ja sellainen fiilis, että meillä on hauskaa yhdessä.

Henkilöt

 
12.4.2021 10:07 Susiladies

Taru Tuukkasen WNBA-draftista 20 vuotta: "Menin ihan shokkiin, kun mut draftattiin!"

Awak Kuierin odottaessa WNBA:n varaustilaisuutta on syytä palata 20 vuoden taakse, jolloin Taru Tuukkanen huudettiin naisten taalaliigaan ensimmäisenä suomalaisvarauksena koskaan. Vaikka Tuukkanen oli osoittanut Xavier Musketeersissa olevansa yksi NCAA-liigan parhaita pelaajia, WNBA-varaus tuli hänelle itselleenkin yllätyksenä.

3.6.2020 09:24 Haastattelu

Ella Salminen: Odysseia altavastaajasta

Ella Salminen, 21, ei ole välttämättä säväyttänyt sinua junnupelaajana, mutta aikuispelaajana kyllä. Salminen on noussut pyöreän nollan junnumaajoukkuekokemuksella Susiladies-rinkiläiseksi, jonka tulevaisuudessa kiiltää ulkomaankentät.

18.11.2018 15:05 Susiladies

Saara Wahlgren: ”Hallilla oli mahtava tunnelma”

Töölön Kisahallissa käydyssä kamppailussa Slovenia lunasti itselleen paikan 2019 EM-kisoihin päihittämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Häviöstä huolimatta naisten maajoukkue esitti parketilla monia valon pilkahduksia, ja yksi heistä oli hallia sytyttänyt taistelija Saara Wahlgren.

17.11.2018 21:20 Susiladies

Sara Bejedi: ”Taidollisesti meillä olisi edellytykset voittaa mikä tahansa joukkue”

Naisten maajoukkue Susiladies pelasi EM-karsintojen viimeisen kotiottelunsa Sloveniaa vastaan Töölön Kisahallissa Helsingissä. Joukkueen kantavana voimana toimi vasta 18-vuotias pelintekijä Sara Bejedi, joka pussitti upeat 19 pistettä ja johti peliä vanhan ammattilaisen elkein.

8.3.2017 Haastattelu

Tiina Sten ja Ville Kaunisto valittiin FIBA:n Time Out -koulutusohjelmaan

Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n Time Out –koulutusohjelma tarjoaa peliuransa päättymistä lähestyville eurooppalaisille huippupelaajille mahdollisuuden opiskella urheilujohtamista kansainvälisessä ympäristössä.

19.11.2021 07:16 NCAA

Henna Sandvik on sitoutunut NCAA:n lopputurnauksen ”Elite Eightiin” yltäneeseen Indianaan

Tapiolan Hongan kasvatti, tällä kaudella HBA-Märskyssä naisten Korisliigaa pelaava, Henna Sandvik, 18, on sitoutunut Indianan yliopistoon. Susiladiesin EM-karsintajoukkueeseen kuuluva Sandvik aloittaa freshman-kautensa ”Hoosiersissa” syksyllä 2022.

9.11.2021 13:44 Susiladies

Susiladiesin kolmostykki Elina Koskimies: ”Hieno kuulla, että uusi kotipesä on täyttymässä kovaa vauhtia”

Susiladiesin tarkka-ampuja Elina Koskimies on mielissään, että EM-karsintojen sunnuntaisen Ukraina-ottelun lipunmyynti käy kuumana. Basket.fi-haastattelussa Koskimies käy lävitse fiiliksiä EM-karsintaikkunasta, jossa joukkue pääsee vihdoin pelaamaan kotiyleisönsä eteen.

8.11.2021 14:18 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttinen jahtaa Slovakian mestaruutta – ”Arki on erittäin laadukasta”

Veera Pirttinen, 24, lähti takaisin ulkomaan kentille vietettyään viime kauden Korisliigassa Catzissa. Tuleviin EM-karsintaotteluihin valmistautuvan Pirttisen tämän kauden seura on slovakialainen Piestanske Cajky.

30.10.2021 13:23 Suomalaiset ulkomailla

Ebba Pekonen ja Silja Viita aloittaneet ensimmäisen ammattilaiskautensa hienosti

Ebba Pekonen, 20, ja Silja Viita, 19, aloittivat ammattilaisuransa Ruotsista. Pekonen teki kesällä sopimuksen Helsingborg BKK:n kanssa ja Viita pisti nimensä IK Eos Lundin tarjoamaan sopimuspaperiin. Molemmat ovat aloittaneet kautensa hyvin.

24.10.2021 14:36 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimies ja Anissa Pounds aloittaneet vahvasti Saksassa

Saksan Bundesliigassa nähdään tällä kaudella yhteensä neljä suomalaispelaajaa ja kaksi heistä pelaa Angels Nördlingenin joukkueessa. Elina Koskimies ja Anissa Pounds ovat aloittaneet kautensa hyvin.

16.10.2021 11:00 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinin oli helppo palata Espanjaan – ”Tämä oli minulle hyvä vaihtoehto”

Marianne Kalin, 24, on aloittanut toisen kautensa Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren joukkueessa. Joukkueen alkukausi on ollut vaikea, mutta Kalin on kuulunut joukkueen avainpelaajiin.

10.10.2021 09:56 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen halusi Espanjasta uudenlaiseen ympäristöön – ”Nyt saan yrittää ja kokeilla vähän eri asioita”

Anniina Äijänen, 26, jätti viime kauden päätteeksi Espanjan kentät taakseen kolmen maassa vietetyn kauden jälkeen. Äijänen halusi uralleen uuden suunnan ja sellainen löytyi Saksan Bundesliigassa pelaavasta Royals Saarlouisista.

30.9.2021 13:15 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander hamuaa Saksan mestaruutta – ”Sitä varten täällä ollaan”

Sofia Pelander teki kesällä jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Herner TC:n kanssa. Viime kausi päättyi joukkueen osalta pettymykseen välierissä ja tällä kaudella tähtäin on mestaruudessa.

24.9.2021 12:06 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen palasi Ranskaan vahvempana – ”Pelikovuus ei tule yllätyksenä”

Annika Holopainen palasi yhden kauden tauon jälkeen Ranskan Ligue Feminine 2 –sarjaan, kun hän teki jo viime keväänä sopimuksen Montbrisonin kanssa. Islannin liigan viime kauden korikuningatar palaa hyvillä mielin tuttuihin maisemiin.

6.9.2021 08:37 Naisten Korisliiga

Vuoden pelaajaksi valittu Linda-Lotta Lehtoranta jatkaa Peli-Karhuissa

Hallitseva Suomen mestari sai iloisia uutisia, kun naisten maajoukkueen takapelaaja Linda-Lotta Lehtoranta solmi yksivuotisen jatkosopimuksen kotkalaisseuran kanssa.

25.8.2021 08:55 Susiladies

Liisa Taponen on sitoutunut Illinoisin yliopistoon

Kasvattajaseurassaan Tampereen Pyrinnössä loistodebyyttikauden naisten Korisliigassa pelannut Liisa Taponen, 19, on tehnyt suullisen sitoumuksen University of Illinoisin kanssa. Susiladiessa tulikasteensa tänä kesänä saanut Taponen siirtyy Yhdysvaltojen yliopistosarjaan syksyllä 2022.

28.6.2021 11:06 Susiladies

Minna Sten on päättänyt lopettaa koripallouransa

Kaksinkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja, kolminkertainen Suomen mestari ja 76 naisten maaottelua pelannut Minna Sten, 33, on päättänyt lopettaa uransa.

22.6.2021 09:05 Susiladies

Susiladiesin Annika Holopainen: ”Tässä alkaa itse olemaan aika konkariosastoa”

Susiladiesin luottopelaaja Annika Holopainen, 27, on tämän kesän Open Gym -leiriryhmän kokeneempaa osastoa. Haastattelussa Holopainen kertoo Susiladiesin paketista: jokaisella pelaajalla on räätälöity paketti omiin tarpeisiin.

15.6.2021 09:22 Susiladies

Helmikuun EM-karsintakuplan Susiladies-debytantti Elina Aarnisalo: ”Aion ottaa mallia kokeneimmilta pelaajilta”

Susiladiesin kesäringin nuorin pelaaja, heinäkuussa 16 vuotta täyttävä Elina Aarnisalo nousi viime kauden aikana ryminällä suomalaisen koripallokansan tietouteen. Aarnisalon kausi 2020/21 sisältää A-maajoukkuedebyytin ja naisten Korisliigan vuoden tulokkaan palkinnon.

15.5.2021 16:41 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopaisen kausi vaiherikas – ”Todella mielenkiintoinen, erilainen ja vaikea kausi”

Islannin liigan korikuningattaruuden voittaneen Annika Holopaisen kauteen mahtui paljon käänteitä. Holopainen teki kovia tehoja sarjassa, mutta samaan aikaan kautta varjostivat pitkät tauot sekä joukkueen heikko menestys.

Näytä lisää vastaavia