Linda-Lotta Lehtoranta Ranska-ottelun kynnyksellä: ”Edessä on varmasti kova peli”

23.11.2022 18:17 Linda-Lotta Lehtoranta, 31, on Susiladiesin kokenein pelaaja, joka on kasvanut vuosien varrella hiljaisesta ensikertalaisesta parketin kapellimestariksi. Lehtoranta kuvailee Susiladiesin torstain EM-karsintavastustaja Ranskaa kookkaaksi ja urheilulliseksi joukkueeksi.

Linda-Lotta Lehtoranta (vas.) ja Susiladies saavat vastaansa huomenna Ranskan. Kuva: Ville Vuorinen.

Edellisistä EM-karsinnoista on aikaa jo vuosi, mutta ikkunoiden välillä Susiladies ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan. Kesällä joukkue pelasi kuusi harjoitusmaaottelua: kaksi vierasottelua Portugalia vastaan ja neljä kotimaaottelua Baltian ja Skandinavian maita vastaan.

– Kesällä saimme aika hyvin omaa peliä eteenpäin ja tässä karsintaikkunassa on muutamia uusia juttuja. Edelleen pyrimme kuitenkin puolustamaan aggressiivisesti ja aloitteellisesti ja saamaan sitä kautta hyökkäykseen vauhtia ja vapaita heittoja, Lehtoranta kertoo.

Lehtoranta on nykyisen Susiladiesin selkeästi kokenein pelaaja, jolta löytyy 77 maaottelua. Iänkin puolesta hän on vanhin ainoana 1991-syntyneenä. Lähimpänä iän puolesta ovat 1992-syntyneet Sofia Pelander ja Anissa Pounds. Debyyttinsä naisten maajoukkueessa Lehtoranta teki jo yli kymmenen vuotta sitten, toukokuussa 2011.

– Vuosien varrella olen kasvanut, kokemuksen kautta, enemmän johtavaksi pelaajaksi. Tiedän, mitä minulta kentällä tarvitaan.

Edellinen Ranska-ottelu oli oppitunti

Susiladiesin torstain vastustajalla Ranskalta löytyy meriittejä vaikka muille jakaa: seitsemän peräkkäistä EM-mitalia, olympiapronssi Tokion olympialaisista 2020 ja puolivälieräpaikka syksyllä pelatuista MM-kisoista.

– Edessä on varmasti kova peli. Ranska on järkyttävän suuri korismaa. Heiltä on pois kokoonpanosta muutama kova pelaaja, mutta heillä on laittaa siihen tilalle lisää kovia pelaajia. He ovat urheilullisia ja kookkaita. Totta kai lähdemme voittamaan, vaikka olemmekin haastajia, joilla ei ole mitään hävittävää.

Edellisen kerran Suomi ja Ranska kohtasivat helmikuussa 2018 EM-karsinnoissa Brestissä. Ranskalaiset olivat tylyjä emäntiä 5 000 katsojan edessä, kun kotijoukkue vei voiton loppunumeroin 90-40 (44-23). Ranskan parhaimpiin pistenaisiin lukeutuivat Marine Johannes ja Helene Ciak, jotka tulevat vastaan myös torstaina.

– Edellinen Ranska-peli oli ensimmäisiä pelejä ison loukkaantumisen jälkeen. Ottelutapahtuma oli hieno, ja pelillisesti meille enemmänkin oppitunti. Olemme päässeet siitä kuitenkin eteenpäin ja edessä on varmasti parempi ottelu. 

Suomen kentillä kaiken saavuttaneella pelinrakentajalla tähtäimenä ulkomaat

Neljä peräkkäistä Suomen mestaruutta Peli-Karhujen riveissä voittanut Lehtoranta aloitti kauden vapaana agenttina, etsien pelipaikkaa ulkomailta. Paikkaa ei ole toistaiseksi löytynyt, joten hän liittyi marraskuun alussa Peli-Karhujen pelaavaan kokoonpanoon.

– Kauden alussa oli muutama mahdollisuus, mutta otin tietoisen riskin, etten lähtenyt ja keskityin treenaamiseen. Liityin kuukausi sitten Peli-Karhuihin, koska heillä oli paljon loukkaantuneita pelaajia ja itselle oli tärkeätä saada pelejä alle ennen maajoukkuepelejä.

Paljasjalkaisena kotkalaisena Lehtoranta on kuitenkin harjoitellut koko ajan Peli-Karhujen kanssa. Hänellä on nyt kuukauden mittainen sopimus, jossa on jatkomahdollisuus. Hän etsii kuitenkin aktiivisesti pelipaikkaa ulkomailta.

Edellisvuoden joulukuussa tällainen mahdollisuus tuli, kun Lehtoranta lähti pikahälytyksellä Israeliin Neve David Ramlaan vahvistamaan joukkuetta hetkeksi EuroCupissa ja Israelin pääsarjassa.

– Tämä karsintaikkuna on otollinen aika, jolloin joukkueissa tapahtuu vaihdoksia. Jouluna on toinen vaihe, joka on kaikkein realistisin. Jos sitä ei tule, niin sitten ei tule. Jos tulee, niin sitten tulee.

Ranska ja Suomi kohtaavat Arena Saint-Étiennessa torstaina 24.11. Suomen aikaa klo 21:30.

Susiladies jatkaa EM-karsintoja marraskuussa! Joukkue esiintyy Awak Kuierin johdolla kotiyleisölle Urhea-hallissa sunnuntaina 27. marraskuuta, kun vastaan asettuu Liettua. Lippukauppa käy kuumana, varmista paikkasi katsomossa ja tule ulvomaan Susiladies voittoon. Liput >> 

 
6.11.2023 20:50 Susiladies

Susiladies-debyyttiään kärkkyvä Teresa Seppälä: ”Universiadit oli porras tähän”

Tampereen Pyrinnön kasvatti, nykyään Sienan yliopistossa Yhdysvaltojen NCAA:ta pelaava Teresa Seppälä, 21, oli voittamassa kesällä historiallisen pronssimitalin naisten universiadeista. Nyt Yhdysvalloista Suomeen EM-karsintaikkunaan matkustanut Seppälä kärkkyy ensimmäistä otteluaan naisten maajoukkueessa.

8.2.2023 14:03 Susiladies

Susiladiesin Helmi Tulonen: ”Pääpaino valmistautumisessa on ollut Iagupovassa”

Italian Serie A:ssa seuratasolla pelaava Helmi Tulonen, 24, on palannut Susiladiesin EM-karsintakokoonpanoon muutaman vuoden tauon jälkeen. Torstaisen Ukraina-vierasottelun kynnyksellä Tulonen kertoo, että joukkueen valmistautumisen pääpaino on ollut Ukrainan tähtipelaaja Alina Iagupovan pysäyttämisessä.

9.11.2021 13:44 Susiladies

Susiladiesin kolmostykki Elina Koskimies: ”Hieno kuulla, että uusi kotipesä on täyttymässä kovaa vauhtia”

Susiladiesin tarkka-ampuja Elina Koskimies on mielissään, että EM-karsintojen sunnuntaisen Ukraina-ottelun lipunmyynti käy kuumana. Basket.fi-haastattelussa Koskimies käy lävitse fiiliksiä EM-karsintaikkunasta, jossa joukkue pääsee vihdoin pelaamaan kotiyleisönsä eteen.

3.2.2021 08:14 Susiladies

Susiladies-veteraani Linda-Lotta Lehtoranta: ”Nälkä kasvaa syödessä”

Lähes vuosikymmen sitten Susiladies-debyyttinsä tehnyt kotkalaisen koripallokoulun kasvatti Linda-Lotta Lehtoranta, 29, on omaksunut lennosta maajoukkueen kokeneimman pelaajan roolin niin pelikentällä kuin sen ulkopuolellakin. Marraskuun Portugali-voitto oli Lehtorannan mukaan selkäranka, jonka varaan nuori joukkue rakentaa helmikuun karsintahuipennuksen.

1.2.2021 09:15 Susiladies

Anniina Äijänen: ”Kansainvälisiä voittoja ei voi pitää itsestäänselvyytenä”

Susiladiesin Anniina Äijänen, 25, on yksi niistä Suomen runkopelaajista, joille Portugalissa järjestettävä EM-karsintakupla on toinen laatuaan. Haastattelussa Äijänen käy lävitse edellistä EM-karsintakuplaa ja antaa katsauksena viikon otteluihin Belgiaa ja Ukrainaa vastaan.

11.11.2020 08:43 Susiladies

Susiladies-debytantti Henna Sandvik: “Kesän treenit antoi tosi paljon”

Susiladies on matkustanut Portugaliin tähtäimessään ensimmäinen voitto vuosien 2020–21 EM-karsinnoissa. Aikuisten maaotteludebyyttiään kärkkyvä Tapiolan Hongan nuori komeetta Henna Sandvik, 17, uskoo vahvistavansa Susiladiesin pelitapaa omilla luontaisilla vahvuuksillaan.

10.11.2020 15:30 Susiladies

Äärimmäisen atleettinen Alina Iagupova on Ukrainan syömähammas

Susiladiesin torstain vastustajana EM-karsinnoissa on Ukraina, jonka tähtipelaaja on 28-vuotias Euroliigan hallitseva MVP, Alina Iagupova. Päävalmentaja Pekka Salminen ja takakentän taituri Lotta-Maj Lahtinen nostavat yhdeksi pelin ratkaisevaksi tekijäksi Iagupovan pysäyttämisen.

12.11.2019 13:13 Susiladies

Susikapteeni Sofia Pelander: ”Kaikki pelaajat ovat ekstrainnoissaan”

Susiladiesilla on uusi kapteeni. Ruotsin Damliganin kovimpien korinalusjyrien joukkoon viimeisen muutaman vuoden aikana kohonnut A3 Umeåta edustava Salon Vilppaan kasvatti Sofia Pelander, 27, kantaa Susiladiesin kapteeninnauhaa alkavan viikon EM-karsintoihin. Susiladiesin 190-senttinen kapteeni kuvailee karsintaurakkaa valmistautuvaa joukkuettaan yllätyskypsäksi, periksiantamattomaksi ja nälkäiseksi.

18.11.2018 15:05 Susiladies

Saara Wahlgren: ”Hallilla oli mahtava tunnelma”

Töölön Kisahallissa käydyssä kamppailussa Slovenia lunasti itselleen paikan 2019 EM-kisoihin päihittämällä Susiladiesin 68-88 (27-41). Häviöstä huolimatta naisten maajoukkue esitti parketilla monia valon pilkahduksia, ja yksi heistä oli hallia sytyttänyt taistelija Saara Wahlgren.

17.11.2018 21:20 Susiladies

Sara Bejedi: ”Taidollisesti meillä olisi edellytykset voittaa mikä tahansa joukkue”

Naisten maajoukkue Susiladies pelasi EM-karsintojen viimeisen kotiottelunsa Sloveniaa vastaan Töölön Kisahallissa Helsingissä. Joukkueen kantavana voimana toimi vasta 18-vuotias pelintekijä Sara Bejedi, joka pussitti upeat 19 pistettä ja johti peliä vanhan ammattilaisen elkein.

Näytä lisää vastaavia