Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

19.7.2025 10:09 Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

Jalen Brooks on Vilppaan kolmas ulkomaalaisvahvistus.

Louisianan Shreveportista lähtöisin oleva ja Baton Rougessa majaileva Jalen Brooks pelasi neljä kautta Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n 2-divisioonan Southern Arkansasissa ja tilastoi viimeisellä kaudellaan 13.0 pisteen ja 8.7 levypallon tehot. Puolustukseen erikoistunut laitahyökkääjä siirtyi päätöskaudeksi NAIA:n puolelle LSU Shreveportin riveihin, jossa hän sai vapaamman roolin myös hyökkäyspäässä ja tulosta syntyi. Brooks päätti kauden NAIA:n kahdeksanneksi parhaana korintekijänä (22.5) sekä toiseksi parhaana levypallomiehenä (11.5), joten valinta ykkösviisikkoon oli selviö. Kolmosensa mies upotti 36% tarkkuudella.

Viime kaudella Jalen Brooks aloitti ammattilaisuransa Sveitsin liigan BBC Nyonissa, jota hän edusti 21,5 pisteen ja 11,3 levypallon keskiarvoin. Brooks jakeli lisäksi 1.8 syöttöä, napsi riistoja 2.6 peliä kohden ja hänet valittiin SBL-liigan parhaaksi laitahyökkääjäksi sekä liigan puolustusviisikkoon. BBC Nyon sijoittui runkosarjassa neljänneksi, mutta putosi pudotuspelien avauskierroksella Massagnolle.

- Jalen on monipuolinen laituri, joka pystyy pelaamaan useampaa pelipaikkaa. Meillä se käytännössä tarkoittaa tontteja 3 ja 4. Brooks on tehokas avoimella kentällä ja pystyy scoraamaan useilla eri tavoilla myös puolella kentällä. Lisäksi levypallot tarttuvat käsiin kiitettävästi hänen kokoiselleen pelaajalle, arvioi päävalmentaja Jussi Savolainen uusinta tulokastaan Vilppaan tiedotteessa.

Vilppaalla on nyt koossa yksitoista pelaajasopimusta ensi kaudelle: Jalen Brooks, 2 Tino Yli-Junnila, 3 Claudell Harris Jr, 4 Mikko Koivisto (C), 11 Thomas Rönnholm, 12 Samu Adler, 14 Sebastian Lindberg, 20 Luukas Vaara, 21 Ze´Rik Onyema, 22 Eero Innamaa, 28 Daniel Rantapaju.

 
12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

7.4.2026 20:21 Korisliiga

Seagulls tasoitti – Katajan välierävastus ratkaistaan vasta seitsemännessä pelissä torstai-iltana!

Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.

7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

Näytä lisää vastaavia