Kouvolaan valmentaja-akatemia

30.1.2008 Kouvot ja Kouvolan seudun ammattiopisto (KSAO) ovat yhteistyössä käynnistämässä uudenlaisen opiskelumallin, Valmentaja-akatemian. Se tarjoaa väylän hankkia kaksi koulutusta samanaikaisesti: koripallovalmentajakoulutuksen ja siviiliammatin.

Opiskelija osallistuu ammattiopiston opetukseen päivisin lukujärjestyksen mukaan ja iltaisin sekä viikonloppuisin koripallovalmennukseen. Valmennusopinnot ovat osin ammatillisen perustutkinnon valinnaisia opintoja. Valmentajakoulutuksen teoriaosuus perustuu lähinnä Suomen Koripalloliiton järjestämiin koulutuksiin. Tavoitteena on tarjota myös mahdollisuus kansainväliseen työssäoppimiseen esim. ulkomaisissa koripalloseuroissa. Opiskelu kestää opintohaarasta riippuen noin 3 vuotta. 

- Etsimme ennen kaikkea sopivia persoonia, joilla on tavoitteena jossakin vaiheessa toimia ammatikseen koripallovalmentajina. Tulevien työnantajien eli seurojen kannalta kynnys ammattivalmentajan palkkaamiseen vaikkapa edes osa-aikaiseksi mataloituu, koska työntekijällä on hyvä mahdollisuus hankkia osa tuloistaan siviilipuolelta. Valmentajan kannalta hänen on turvallisempi kokeilla siipiään ammattivalmentajana, koska hänellä on samanaikaisesti opiskeltuna varalle siviiliammattikin, kertoo Kouvojen toimitusjohtaja Jukka Kyöstilä.

- Valmentaja-akatemiaan haetaan kevään aikana erillisellä lomakkeella, jonka saa KSAO:n ja Kouvojen nettisivuilta. Akatemiaan voidaan hyväksyä 5-7 opiskelijaa, jotka ovat saaneet opiskelupaikan KSAO:sta sekä täyttävät Kouvojen kriteerit.

- Kouvolan seudun ammattiopisto haluaa olla rakentamassa lahjakkaille tuleville valmentajille luontevaa väylää ja mahdollisuutta opiskella ammatti. Sitä tarvitaan valmentajauran aikana ja mahdollisesti sen jälkeenkin, toteaa johtava rehtori Timo Olli. 

Dettmann: ”Osaajia tarvitaan” 

Suomen Koripalloliiton päävalmentaja Henrik Dettmann on seurannut mielenkiinnolla Kouvojen ja KSAO:n yhteishankkeen etenemistä.

- Uuden koulutusohjelman avulla on mahdollisuus hankkia monipuolinen ja laaja koulutus. Valmentamisessa on pohjimmiltaan kyse ihmissuhdetyöstä ja monipuolinen koulutus auttaa siinä, pohtii Dettmann.  

- Nykytutkimusten mukaan ihmisellä on työssäoloaikana kolme eri uraa. Uusi koulutusohjelma tarjoaa perustan jo kahdelle uralle. Mitä matalampi kynnys valmentamisen aloittamiselle on, sen parempi. Kun valmentamisen kerran aloittaa, ei sen parista halua pois, jolloin kolmatta uravaihtoehtoa ei tarvitse edes miettiä, Dettmann naurahtaa.  

Dettmann on jo vuosien ajan kampanjoinut valmennukseen panostamisen puolesta.

- Liikunta käy kaiken aikaa taistelua nuorten vapaa-ajasta. Taisteluun tarvitaan osaavia valmentajia, koska valmentamisessa on pitkälti kyse motivaatiotekijöihin vaikuttamisesta ja innostamisesta. Jos asiansa osaavia valmentajia löytyy, löytyy myös harrastajia. Liikunnan mahdollisuudet ovat rajattomat, päättää Dettmann.

Lisätietoa koripallovalmentaja-akatemiasta on tarjolla esittelykalvoissa, jotka tässä PDF-tiedostona. Lisää myös osoitteista www.kouvot.fi ja www.ksao.fi.

 
27.2.2019 18:45 Koripalloliitto tiedottaa

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa - ilmoittautuminen päättyy 4.3.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 4.3.

7.12.2018 13:06 Koulutus

NVS 2019: Seminaarin ohjelma on valmis

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 11. – 12.1.2019. Seminaarin ohjelma on nyt valmis, kun alle 16-vuotiaiden tyttöjen valmennusjohtoa esiintyy lauantain päätteeksi.

16.10.2018 18:51 Valmentajat

HKVT 2019 -kurssille haku käynnistyy tammikuussa

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat.

11.10.2018 14:44 Valmentajat

Lasten valmennuksen erityispiirteet koripallossa-koulutus marraskuussa Kisakalliossa

Koulutus on suunnattu lasten valmennuksessa mukana oleville, jo koulutus- ja valmennustaustaa omaaville valmentajille, jotka haluavat syventää osaamistaan nimenomaan lasten valmentamisessa. Koulutus järjestetään Kisakalliossa 10. - 11.11.2018. Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 5.11.

5.9.2018 13:54 Pääjuttu

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy lokakuussa - ilmoittautuminen päättyy 8.10.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 8.10. ja kurssille on vielä varmasti 8 paikkaa jäljellä.

5.9.2018 11:50 Valmentajat

Minivalmennusseminaari Kisakalliossa 21. - 22.9.2018

Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat jo aiemmin lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay. Nyt esiintyjäkaarti on valmistunut, kun sitä täydentävät Martti Iivonen ja Ville Neva.

24.7.2018 17:10 Pääjuttu

Minivalmennusseminaari Kisakalliossa 21. - 22.9.2018

Koripalloliitto järjestää 21. - 22.9. ensimmäisen Minivalmennusseminaarin Kisakalliossa, Susi Training Centerissä. Seminaarin ensimmäisiksi esiintyjiksi ovat lupautuneet Maikku Miettinen, Juha Oikarinen, Petri Selkee, Petka Lehtinen ja Tristan Fay.

7.3.2017 Pohjoinen alue

HKVT 2017 -koulutuksen ilmoittautuminen päättyy 12.3.

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat.

20.2.2017 Pohjoinen alue

SUSI All Stars -pelaajakartoituksen ilmoittautuminen alkaa

SUSI All Stars on Koripalloliiton valmennusohjelman, Suden polun, ensimmäinen askelma. Vuosittain järjestettävän SUSI All Stars -leirityksen kautta pelaajat hankkivat ensimmäisiä kokemuksiaan Suden polulla harjoittelemisesta, sen haastetasosta sekä toimintakulttuurista yhdessä ikäluokan muiden pelaajien kanssa. Seuravalmentajien tehtävänä on ilmoittaa Suden polulle pyrkivät pelaajansa SUSI All Star leiritykseen 10.4. mennessä.

23.9.2016 Pohjoinen alue

Nuorisovalmennusseminaarin ensimmäiset esiintyjät kiinnitetty – Jyri Lehtonen avaa seminaarin

Suomen Koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteisyössä jokavuotisen Nuorisovalmennusseminaarin koripalloperheen kotipesässä Susi Training Centerissä 13. – 14.1.2017. Seminaarin ensimmäiset esiintyjät on nyt kiinnitetty ja ilmoittautuminen on avattu.

16.8.2016 Pohjoinen alue

Basketball Without Borders –leirin yhteydessä valmentajaklinikka

NBA valtaa suomalaiset koripallopiirit syyskuussa. Malmilla järjestettävä Jr. NBA Helsinki 2016 –leiri nuorille varattiin maanantaina loppuun. NBA:n, FIBA:n ja Suomen Koripalloliiton järjestämä Basketball Without Borders –leiri (BWB) kokoaa Kisakallioon 7.-10.9. Euroopan parhaat 1999-syntyneet. BWB-leirin yhteydessä järjestetään 9.-10.9. vahvasti NBA-sävytteinen valmentajaklinikka, jolle ilmoittautuminen on käynnistynyt.

30.5.2016 Pohjoinen alue

FABC:n kansainvälisen valmentajaklinikan pääesiintyjä vahvistunut

Suomen Koripallovalmentajat ry:n (FABC) vuosimallia 2016 järjestämän kansainvälisen valmentajaklinikan esiintyjälista on vahvistumassa. Helsingissä 21.–24.7.2016 miesten U20 EM-kisojen yhteydessä järjestettävälle valmentajaklinikalle pääesiintyjäksi on saatu kiinnitettyä Partizan Belgradin serbialaisvalmentaja Alexandar Dzikic. Muut esiintyjät tässä vaiheessa ovat naisten maajoukkueen ja Susijengin pitkäaikainen apuvalmentaja Pekka Salminen sekä Tanskan miesten maajoukkueen päävalmentaja Pieti Poikola.

16.3.2016 11:02 Pohjoinen alue

Tule vapaaehtoiseksi tekemään koripallon suurta kansainvälistä tapahtumaa – 20-vuotiaiden miesten EM-kisat 2016 Helsingissä

20-vuotiaiden miesten koripallon EM-kisat pelataan Helsingissä, Helsingin jäähallissa ja Pasilan urheilutalolla 16.-24.7.2016. Kisaorganisaatio etsii n. 200 vapaaehtoista erilaisiin ottelu- ja tapahtumatoteutuksen tehtäviin. Hakuaikaa on 8.4. saakka.

9.3.2016 20:23 Pohjoinen alue

Nuorten EM-kilpailuiden vapaaehtoisten haku alkaa 16.3.2016

Mitä Sinä teet heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa? Nyt sinulla on mahdollisuus kokea kansainvälinen ja korkeatasoinen koripallotapahtuma ja olla itse mukana järjestämässä sitä vapaaehtoisena.

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

1.7.2015 Pohjoinen alue

Koripallolisenssit pelikaudelle 2015-2016

Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.

30.5.2015 Pohjoinen alue

FABC:n ”Mestareiden klinikan” esiintyjälista vahvistunut

Suomen Koripallovalmentajat ry:n (FABC) järjestämän ”Mestareiden klinikan” esiintyjälista on vahvistunut. Helsingissä 5.-7.6.2015 järjestettävällä valmentajaklinikalla luennoi mm. tuore Suomen mestari, Korisliigan vuoden valmentaja ja Susijengin pitkäaikainen apuvalmentaja Pekka Salminen. Ilmoittautuminen klinikalle on parhaillaan käynnissä ja jatkuu 5.6.2015 asti.

29.4.2015 Pohjoinen alue

Ilmoittautuminen FABC:n ”Mestareiden klinikalle” käynnistynyt

Suomen Koripallovalmentajat ry (FABC) järjestää yhteistyössä Suomen Koripalloliiton kanssa valmentajaklinikan teemalla ”Mestareiden klinikka” Helsingissä 5.-7.6.2015. Klinikalla on mahdollista päivittää Koripalloliiton valmentajaluokitusjärjestelmän mukainen A-valmentajalisenssi. Ilmoittautuminen klinikalle on käynnistynyt.

17.4.2015 Pohjoinen alue

Huhtikuun KORI-lehti luettavissa netissä

Torstaina 16.4. Ilta-Sanomien välissä ilmestynyt KORI-lehti on luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona Basket.fi-palvelussa, tämän artikkelin lopussa olevan linkin välityksellä. Lehden teemana on lauantaina 18.4. käynnistyvät Korisliigan pudotuspelit ja katsaukset Pantteri-jahtiin osallistuviin joukkueisiin.

3.3.2015 Pohjoinen alue

Kausi 2014-15 päätetään korisperheen risteilyllä 27.5.

Loistava koripallokausi viimeistellään palkintogaalassa MS Baltic Queenillä 27.5. Koripalloperhe kokoontuu risteilylle palkitsemaan kauden parhaita ja juhlimaan yhdessä. Risteilyn järjestää Suomen Koripalloliitto yhteistyökumppaninsa Elämysmatkojen kanssa.

Näytä lisää vastaavia