Korispelaaja – kaipaatko koronatilanteesta johtuen henkistä tukea?

1.3.2021 20:45 Urheilupsykologi: Nyt ei tarvitse jäädä yksin opiskelumurheiden kanssa vaan konkreettista apua on saatavilla!

Julkisuuteen on levinnyt tietoja siitä, että myös opiskelijoilla on ollut vaikeaa saada riittävästi tukea opiskeluihin ja eteneminen on osalla vaikeutunutkin merkittävästi korona-tilanteesta johtuen. Finnish Basketball Hall of Famen alumnitoiminta voi auttaa tilanteessa.

Opiskelijoille tarjotaan henkilökohtaista apua resurssien mukaan. Kaikille tarvitseville etsitään mahdollisuus keskustella kokeneen lajitaustaisen ja mieluusti läheltä omaa opiskelualaa olevan henkilön kanssa. Tavoite on avata keskusteluyhteys ja auttaa kriisitilanteesta kärsiviä opiskelijoita.

- Upea joukko lajisydämisiä korisihmisä on tarjoutunut avuksi. On toki vaikea ennakoida millaista apua tarvitaan. Jollekin voi yksittäinen keskustelutilaisuus avata solmuja, toiselle taas oman koulutusalan aikanaan läpikäynyt alumni voi olla edistämässä osaltaan opinnoissa ja auttaa haasteiden voittamisessa. Olemme luonnollisesti myös valmiina ohjaamaan kriittisempää apua tarvitsevia eteenpäin tiedostaen omat rajatut kykymme vaikeissa tilanteissa. Olennaista on vahvistaa korisyhteisön me-henkeä, että yksin ei tarvitse jäädä opintotilannettakaan murehtimaan vaan yritämme kaikin tavoin auttaa. Meillä on myös valmius järjestää verkkotapaamisia isommalle ryhmälle kerrallaan. Nämä järjestetään tietyn teeman ympärille luotavana keskustelutilaisuutena, jos sellaisesta vaikuttaisi olevan paras hyöty., kertoo alumnitoiminnan koordinaattori Jari Toivonen.

 

Urheilupsykologi Dionne Pounds näkee koronatilanteen haastavana niin opiskelijoiden kuin koripallon harrastamisen näkökulmasta, sillä normaali vuorovaikutus on vähentynyt ja jopa keskeytynyt kokonaan.

- Tilanne, jossa kaikki ovat etänä on haastava ja itsekin huomaa oireilevansa, vaikka viihdynkin kotona yksin. Toivon, että nuoret pystyy ja jaksaa oloista huolimatta tsemppaamaan. Tärkeää on pystyä olemaan avoin ja kommunikoida omista tunteista ja tuntemuksista. On hyvin helppoa passivoitua ja jäädä eristäytyneeksi ulkomaailmasta. Jo ihan koripallon harrastamisen estyminen voi luoda ahdistusta ja eristyneisyyttä. Tähänkin voi joidenkin olla tärkeä löytää keskusteluapua. Niin opiskelu kuin urheiluharrastus vaatii motivaatiota, joka kärsii ehdottomasti pitempijaksoisesta etä- tai korvaavasta toiminnasta.

- Tärkeintä on nuoren saada puhua jollekin joka häntä kuuntelee aidosti. Turvallinen ympäristö kertoa tuntemuksiaan on keskeinen lähtökohta luottamuksen ja kuulluksi tunteen synnylle., muistuttaa Pounds.

Koripallon alumnitoimintaan kuuluu olennaisena osana laajan opiskelu- ja työelämäkokemuksen omaavien alumnien osaamisen jakaminen eteenpäin. Nyt toiminnasta kohdennetaan paukkuja akuutisti tukemaan koristaustaisten opiskelijoiden tilannetta.

 

Työnohjaajanakin työskentelevä entinen maajoukkuevalmentaja Maikku Miettinen on mukana alumnina kehittämässä mentoritoimintaa.

- Tässä tilanteessa on tärkeä luoda opiskelijalle paikka, missä on mahdollista tulla kuulluksi ja päästä puhumaan omista ajatuksista ja fiiliksistä kokeneen henkilön kanssa. Opiskeluun liittyvien lukkojen avaaminen voi olla mahdollista, kun opiskelija saa keskustelujen kautta uutta näkökulmaa omaan tilanteeseensa. Mentorointi voi olla yksi merkittävä tekijä opiskelijan jaksamisen tukena tänä haastavana aikana., toteaa Miettinen.

 

Koripallon alumnien pyörittämä Mentoriohjelma (Kentältä johtajuuteen 2021) tukee koripalloilijoiden siirtymistä työelämään, ammatillista kehittymistä ja urasuunnittelua. Varsinaisen ohjelman startin aloitusta tältä vuodelta siirrettiin maaliskuun lopulle, jotta voimme keskittyä ensisijaisesti nyt opiskelujen kanssa ongelmissa olevien auttamiseen, joka toisaalta osuu mentoriohjelmankin agendaan.

 

Koripalloileva opiskelija, jos kaipaat apua tai tukea opiskeluihin – ota yhteys suoraan alumnikoordinaattoriin tai täytä tiedot!

 

Koripalloilija, ota yhteys! Voit jättää tietosi TÄNNE.

 

Lisäksi suunnitellaan järjestettäväksi keskustelutilaisuus koripalloilijoille; miltä tuntuu, kun ei pääse pelaamaan tai harrastamaan. Tarkoituksena on avata mahdollisuus purkaa tuntoja ja turhautumista, jotta upean lajimme harrastajat kokevat tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi.

 

Yhteydenotot,

Jari Toivonen
Alumnikoordinaattori, Finnish Basketball Hall of Fame
0405708078
jari.toivonen@koripallomuseo.fi

 
15.4.2021 09:27 Koripallomuseo

Mitä mentorointi tarkoittaa?

Koripallomuseo järjesti Kentältä johtajuuteen -mentoriohjelman infotilaisuuden verkossa kertomaan, mitä mentoroinnilla tarkoitetaan ja kenelle ohjelma on suunnattu.

30.3.2021 14:11 Koripallomuseo

Kentältä johtajuuteen 2021 – mentoriohjelman Kick off!

Tapahtumassa pyritään vastaamaan: Mitä mentorointi on? Miten mentorointi avuksi valmennukseen ja seuratyöhön? Mitä hyötyä mentoroinnista on? Kuinka ohjelmaan mukaan?

26.3.2021 14:54 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten sarjatoiminnan jatkaminen kevätkaudella

Suomen Koripalloliitto tavoittelee kilpailemisen jatkamista nuorten alueellisten sarjojen ja valtakunnallisten 16-19-vuotiaiden sarjojen osalta kevään aikana, mikäli yleinen tilanne sen mahdollistaa ja haluaa samalla myös kiittää seuroja turvallisen harjoitteluympäristön mahdollistamisesta. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on kuitenkin päättänyt, ettei 15-vuotiaiden SM-sarjana toimivaa Robert Petersen Cupia pelata keväällä, koska suurimmassa osassa Suomea ei päästäisi pelaamaan runkosarjaa vielä huhtikuussakaan. Muut nuorten valtakunnalliset sarjat pyritään vielä pelaamaan loppuun.

26.3.2021 14:49 Koripalloliitto tiedottaa

Aikuisten harrastesarjat, seniorisarjat ja Special Olympics -sarjat pysäytetään

Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen pysäyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan aikuisten alueellisten harrastesarjojen, seniorisarjojen ja Special Olympics -sarjojen osalta kokonaan. 

24.3.2021 12:03 Seura tiedottaa

PuHu Juniorit - Virikkeitä omatoimiseen harjoitteluun

Yhdessä eteenpäin! PuHu Juniorit haluaa olla omalta osaltaan auttamassa suomalaista koripalloyhteisöä tarjoamalla pelaajille virikkeitä niin fysiikka- kuin lajiharjoitteluun näinä poikkeuksellisina aikoina.

18.3.2021 07:18 Koripallomuseo

Kuinka pääsen ulkomaille pelaamaan koripalloa?

Perjantaina 19.3. kello 14-15 verkkotilaisuus, jossa kerrotaan korispelaajille ulkomaan kokemuksista, sekä käytännön tasolla, kuinka järjestelyt lähtöön toimivat.

12.3.2021 13:21 Pääjuttu

Nuorten valtakunnalliset sarjat ja läntisen alueen nuorten sarjat - kevään tilanne

Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt Nuorten pääsarjaryhmän esityksestä, että 14-vuotiaiden SM-sarjaa ja sen otteluita ei enää tänä keväänä pelata. Lisäksi liittohallitus päätti, että 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupissa ei pelata lopputurnauksia vaan pyritään pelaamaan kevään sarjan ottelut (Luokitteluvaihe II) sekä Final Four -turnaus. Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt, että Läntisen alueen nuorten aluefinaaleja ei pelata.

12.3.2021 07:15 Koripallomuseo

Mentoriohjelma käynnistynyt - koripallo edelläkävijänä nuorten urasuunnittelussa

Koripalloilija hae mukaan saamaan tukea opiskeluun, työelämään tai koripallouraan. Tutustu myös tapahtumatarjontaan, jossa kerrotaan mm. ulkomaille lähtömahdollisuuksista.

5.3.2021 06:13 Koripallomuseo

1980- ja 1990-lukujen maajoukkueseikkailut

Yhteisötapahtuma verkossa naisten maajoukkuetta edustaneille ja kaikille aiheesta kiinnostuneille lauantaina 13.3. kello 20 alkaen. Liity mukaan kuuntelemaan tarinoita ja osallistu itsekin!

25.2.2021 09:00 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto tukenut vähävaraisia korona-aikana liki 45 000 eurolla, raha suuntautunut seuroille

Suomen Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto on jakanut koronavuoden aikana 178 stipendiä vähävaraisten perheiden koripallon harrastamisesta aiheutuvien kulujen kattamiseen.

23.2.2021 17:35 Eteläinen alue

Nuorten valtakunnallisten ja kaikkien alueellisten sarjojen ottelut eteläisellä alueella tauolla maaliskuun loppuun asti, aluefinaalit perutaan

Kilpailujaos on tehnyt 23.2.2021 päätöksen, jonka mukaan niiden sairaanhoitopiirien alueilla, joilla harjoittelun ja pelaamisen estävät rajoitukset ovat voimassa, nuorten valtakunnallisten sarjojen joukkueet eivät pelaa koti- tai vierasotteluita 31.3.2021 asti.

17.2.2021 14:15 Koripallomuseo

Kentältä johtajuuteen 2021 mentoriohjelma käynnistymässä

Mentoriohjelma ja kummitoiminta? Lotta-Maj Lahtinen kertoo pelaajan näkökulmasta, ja Erkki Saaristo alumnina, millaisia mahdollisuuksia avautuu korisalumnien tuella pelaajien avuksi.

12.2.2021 10:07 Koripallomuseo

Maajoukkuemuistoja - kun rikos on jo vanhentunut

Maajoukkueiden legendat muistelevat kaikille avoimessa verkkotapahtumassa la 20.2. klo 20-22 pelimatkojen kommelluksia ja kepposia, matkakohteiden eksoottisuutta, sekä olosuhteiden tuomia ihmetyksiä.

29.1.2021 09:25 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten valtakunnallisten ja kaikkien alueellisten sarjojen ottelut eteläisellä alueella tauolla helmikuun loppuun asti

Kilpailujaos on tehnyt 28.1.2021 päätöksen, jonka mukaan niiden sairaanhoitopiirien alueilla, joilla harjoittelun ja pelaamisen estävät rajoitukset ovat voimassa, nuorten valtakunnallisten sarjojen joukkueet eivät pelaa koti- tai vierasotteluita 28.2.2021 asti.

22.1.2021 07:14 Koripallomuseo

Vuoden 2020 korisalumnit valittu

Historiallisen ensimmäisen alumnivuoden kunniaksi aloitettiin perinne palkita kiertopalkinnolla alumnitoimintaa edistäneitä henkilöitä. Vuoden 2020 korisalumnit ovat Pirta Mikkola ja Mikko Simon.

15.1.2021 13:46 Koronavirus

Nuorten valtakunnallisten ja alueellisten sarjojen ottelut eteläisellä alueella tauolla tammikuun loppuun asti

Kilpailujaos on tehnyt 15.1.2021 päätöksen, jonka mukaan niiden sairaanhoitopiirien alueilla, joilla harjoittelun ja pelaamisen estävät rajoitukset ovat voimassa, nuorten valtakunnallisten sarjojen joukkueet eivät pelaa koti- tai vierasotteluita 31.1.2021 asti.

14.1.2021 15:55 Koronavirus

Seurat voivat hakea erityisavustusta toiminnan turvaamiseksi koronavirustilanteessa

Opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksen tavoitteena on lievittää koronapandemian seuralle aiheuttamia taloudellisia menetyksiä. Hakuaika päättyy 13.2.2021 klo 16:15.

13.1.2021 12:15 Koronavirus

Koripalloliitto lähestyi Olympiakomitean ja muiden allekirjoittaneiden lajiliittojen kanssa ministeriä avoimella kirjeellä

Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu on mahdollistettava koronaviruksesta huolimatta. Koripalloliitto lähestyi tiistaina muiden allekirjoittaneiden lajiliittojen ja Suomen Olympiakomitean kanssa tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikkoa avoimella kirjeellä.

7.1.2021 11:55 Koripalloliitto tiedottaa

Kevään sarjatoiminta jatkuu toukokuulle

Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista tammikuun loppupuolelle asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat jälleen joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta. Otteluita tammikuulta siirretään pidemmälle kevääseen, jolloin otteluita voidaan pelata toukokuun loppuun asti kaikissa sarjoissa.

17.12.2020 16:24 Koripallomuseo

Korislehti Ribari 2/2020 ilmestyy perjantaina

Monipuolinen 48-sivuinen verkkolehti lähetetään sähköpostinsa antaneille korisalumnikirjeen mukana.

Näytä lisää vastaavia