Koripallon nuorisotoimintalinjan tekeminen käynnistynyt

2.6.2004 Suomen Koripalloliitto on käynnistänyt oman nuorisotoimintalinjansa tekemisen. Nuorisotoimintalinjassa määritetään ne arvot ja toimintatavat, joilla suomalaista nuorisokoripalloa lähdetään jatkossa kehittämään. Nuorisotoimintalinjan keskeisenä tavoitteena on kääntää koripallon pelaajamäärät nousuun.

Nuorisotoimintalinjassa tullaan määrittelemään nuorisokoripallon arvot ja toimintaympäristö. Siinä linjataan mm. eri toimijoiden rooleja sekä tullaan antamaan suosituksia eri ikäryhmien harjoitus- ja kilpailutoiminnan suhteen. Nuorisotoimintalinja pitää sisällään sekä nuorten harrastetoiminnan että kilpa- ja huippu-urheiluun tähtäävän toiminnan.  

Koulutustoiminta näyttelee nuorisotoimintalinjassa myös keskeistä osaa. Nuorisotoimintalinja tulee määrittelemään ne suuntaviivat, joiden avulla jatkossa kehitetään niin ohjaaja- ja valmentajakoulutusta kuin myös nuorten alue- ja maajoukkuetoimintaa.   

Lähtölaukaus kehittämistyölle 

Linjausten tekeminen on nuorisokoripallon toimijoiden yhteinen hanke, joka vaatii onnistuakseen paitsi laajaa vuoropuhelua eri tahojen kanssa myös vahvaa panostusta niin liiton virkailijoiden kuin seuraihmistenkin puolelta.  

Nuorisotoimintalinjan ensimmäinen versio on tarkoitus saada valmiiksi kuluvan vuoden aikana. Se tulee kuitenkin olemaan vasta lähtölaukaus nuorisokoripallon pitkäjänteiselle kehittämiselle. Nuorisotoimintalinjan jalkauttaminen liiton ja seurojen toimintaan tulee olemaan useampivuotinen prosessi. Muutoksia tehdään vaiheittain ja ensimmäisenä tarkastelun alle tullaan ottamaan nuorimpien ikäluokkien toiminta.  

Nuorisotoimintalinjan tekemistä koordinoi Koripalloliiton koulutus- ja nuorisoyksikön johtoryhmä.

 
27.10.2010 Pohjoinen alue

Koripalloliitto julkaisi Hae Harrastus –hakupalvelun

Suomen Koripalloliitto on julkaissut Basket.fi-verkkopalvelussaan Hae Harrastus –hakupalvelun. Nimensä mukaisesti palvelussa voi hakea harrastusmahdollisuuksia, joita Koripalloliiton jäsenseurat tarjoavat.

1.2.2005 Pohjoinen alue

Loimaalle ja Kaarinaan ensimmäiset Koripalloliiton laatupalkinnot

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt historiansa ensimmäiset seuratason laatupalkinnot ja -sertifikaatit. Laatupalkinnot saivat esimerkillisen nuorisokoripallotyönsä ansiosta Kaarinan Ura sekä Loimaan Korikonkarit.

10.12.2003 Pohjoinen alue

Naisille pienempi pallo 1.7.2004 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto on päättänyt ottaa nais- ja tyttökoripalloilussa käyttöön nykyistä pienemmän pallon. Kansainvälisillä kentillä käyttöönotto tapahtuu 1.10.2004. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt, että Suomessa pelattavissa naisten sekä A- ja B-tyttöjen sarjoissa pallo nro 6 otetaan käyttöön 1.7.2004 alkaen.

25.1.2016 23:59 Pohjoinen alue

Koripallo uuteen lisenssiennätykseen

Suomalainen koripalloperhe on kasvanut lisenssimäärillä mitattuna isommaksi kuin koskaan aiemmin. Pelikaudella 2015-16 on lunastettu tähän mennessä 17 110 koripallolisenssiä, jonka myötä lähes 20 vuotta vanha ennätys siirtyi historiaan.

26.11.2015 Pohjoinen alue

Seurakysely: Koripalloliiton ydinpalveluihin ollaan erittäin tyytyväisiä

Suomen Koripalloliiton seurakenttä on tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen liiton tarjoamiin ydinpalveluihin, sarjatoimintaan ja koulutukseen. Erityisen tyytyväisiä seurat ovat sarjatoimintaan liittyviin palveluihin, tulospalveluun ja sarjailmoittautumiseen, käy ilmi seurojen tyytyväisyyskyselystä, jonka Koripalloliitto teetti Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksella (KIHU).

30.7.2015 07:39 Pohjoinen alue

KORI-lehti Ilta-Sanomien välissä torstaina 30.7.

Torstaina 30.7. Ilta-Sanomien ostaja saa lehtensä välissä tuoreimman KORI-lehden, Koripalloliiton lajimarkkinointilehden. Lehdessä pureudutaan Susijengin EM-kisakesään. Numerossa mm. tuoreen Susijengi-kapteenin Shawn Huffin, Gerald Leen sekä tänä kesänä Suomen kansalaisuuden saaneen Jamar Wilsonin haastattelut.

1.7.2015 Pohjoinen alue

Koripallolisenssit pelikaudelle 2015-2016

Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.

3.3.2015 Pohjoinen alue

Kausi 2014-15 päätetään korisperheen risteilyllä 27.5.

Loistava koripallokausi viimeistellään palkintogaalassa MS Baltic Queenillä 27.5. Koripalloperhe kokoontuu risteilylle palkitsemaan kauden parhaita ja juhlimaan yhdessä. Risteilyn järjestää Suomen Koripalloliitto yhteistyökumppaninsa Elämysmatkojen kanssa.

27.9.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto panostaa reiluun peliin alkavalla kaudella

NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.

3.2.2011 21:34 Pohjoinen alue

Basket.fi-otsikot upotettavissa widgetillä, seurattavissa RSS-syötteillä

Suomen Koripalloliitto on julkaissut nettipalvelussaan uutiswidgetin, jonka avulla Basket.fi-otsikot voi upottaa helposti omille nettisivuille. Otsikoiden seuraamista helpottamaan Basket.fi on avannut myös RSS-syötteiden tilaussivun, jolta voi tilata uutisia aihealueittain.

10.1.2011 Pohjoinen alue

Koripalloliiton toimisto on muuttanut

Suomen Koripalloliiton Helsingin toimisto on muuttanut uusiin toimitiloihin. Liiton uusi toimisto sijaitsee Käpylässä, Amer Sportsin talossa, osoitteessa Mäkelänkatu 91, 00610 Helsinki. Koripalloliitto on samalla avannut uuden asiakaspalvelun puhelinnumeron.

18.11.2010 08:22 Pohjoinen alue

Koripalloliiton koulutuskalenteri keväälle 2011 julkaistu

Suomen Koripalloliiton valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen kalenteri kevään 2011 osalta on julkaistu. Liiton koulutuksessa sisällöt pysyvät entisellään ja tasojen suorittamismahdollisuuksia näyttökokeiden kautta jatketaan. Koripalloliitto haluaa tarjota valmentajille ja ohjaajille selkeän koulutuksenpolun.

22.5.2010 Pohjoinen alue

Koripallon C-nuorten SM-kilpailu tekee paluun

Suomen Koripalloliitto palauttaa Suomen mestaruuskilpailun 13-14-vuotiaille eli C-nuorille 15 vuoden tauon jälkeen. C-nuorten SM-tittelistä kilpaillaan jo pelikaudella 2010-11. Edellisen kerran kyseisen ikäluokan Suomen mestaruudesta on pelattu vuonna 1996.

8.2.2010 Pohjoinen alue

Kenttäviivat uusiksi 1.7.2010 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulevat voimaan 1.7.2010 alkaen.

19.5.2008 Pohjoinen alue

Koripallosääntöihin tarkennuksia 2008, suurremontti 2012

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) hallitus on hyväksynyt historiallisia muutoksia pelisääntöihin. Syksyllä 2008 sääntöihin tulee lähinnä tulkintatarkennuksia, mutta vuonna 2012 voimaan astuu muutoksia, jotka muuttavat pelikenttää oleellisesti. FIBA on päättänyt mm. siirtää kolmen pisteen viivaa puolella metrillä taaksepäin.

27.3.2008 Pohjoinen alue

Koripalloliitto reagoi sääntö- ja toimenpideremontilla kannabis-käryihin

Suomen Antidopingtoimikunta suoritti vuosina 2001-07 koripallon parissa lähes 500 dopingtestiä, joiden tulokset olivat kaikki negatiivisia. Vuodenvaihteen jälkeen kaksi amerikkalaispelaajaa jäi kiinni kannabiksen käytöstä tunnetuin seurauksin. Tapausten johdosta Koripalloliitto on käynnistänyt remontin, jonka myötä liiton sääntöjä uusitaan ja antidopingvalistusta tehostetaan.

11.5.2007 Pohjoinen alue

Koripalloliiton lisenssimäärä kasvoi, mutta kasvu hidastui

Koripallon lisenssimäärä kasvoi kolmantena kautena peräkkäin. Koripalloliiton lisenssimäärä kaudella 2006-07 oli 16 136 lisenssiä. Lisenssimäärä kasvoi kuluneella kaudella kuitenkin vain 50 lisenssillä ja kahden edellisen kauden kolmen prosentin kasvuvauhdista jäätiin selvästi.

22.2.2007 Pohjoinen alue

Nuorten koripallomaajoukkueiden valmentajat nimetty

Suomen Koripalloliitto on valinnut valmennusjohdot seitsemälle nuorten maajoukkueelleen. Valittujen nimekkäästä joukosta löytyy runsaasti aiempaa kokemusta maajoukkuevalmennuksesta, jonka lisäksi nimettyihin lukeutuu useita valmennuspuolelle siirtyneitä entisiä huippupelureita.

30.9.2006 Pohjoinen alue

Koripalloliiton uusi tilastopalvelu julkaistu

Suomen Koripalloliitto on avannut uuden tilastopalvelunsa. Pelikaudella 2006-07 tilastopalvelu kattaa miesten ja naisten kaksi ylimmäistä sarjatasoa eli mestaruussarjat ja I divisioonat. Laajan tilastovalikoiman lisäksi palvelu tarjoaa live-seurannan Korisliigan ja naisten SM-sarjan otteluista.

20.11.2004 Pohjoinen alue

Tapiolan Hongan valtakausi Kultainen Kori –kilpailussa jatkuu

Espoolaisseura Tapiolan Honka on edelleen Suomen suurin ja toimivin koripalloseura. Honka vei jo neljännen kerran peräkkäin Suomen Koripalloliiton Kultainen Kori –seurakilpailun voiton. Honka kävi tuttuun tapaan tiukan kamppailun kisan voitosta Helsingin NMKY:n kanssa. Kolmanneksi kilpailussa nousi viime vuoden seitsemänneltä sijaltaan Lahden NMKY.

Näytä lisää vastaavia