7.8.2020 10:00 Susiladiesin lauantainen ja sunnuntainen vastustaja Latvia on kahdeksat peräkkäiset EM-kisat pelannut joukkue, jolta löytyy viljalti Euroliiga-kokemusta. Susiladiesin apuvalmentaja Niko Hellman mukaan Suomen keskittyminen on vahvasti omassa konseptissa ja Latvian siihen tuomissa haasteissa.
Kahdeksat peräkkäiset EM-kisat pelanneelta Latvialta löytyy runsaasti kokemusta Euroopan huipputasolta. Kuva: FIBA
Latvia on kokenut arvokisakävijä, jonka ensimmäinen esiintyminen EM-tasolla tapahtui vuonna 1999. Kahden karsiutumisen jälkeen latvialaiset ovat sementoineet paikkansa EM-kisoissa vuodesta 2005 lähtien. Yhteensä joukkueella on takanaan kahdeksat peräkkäiset EM-kisat, joissa viime vuosikymmenen paras sijoitus on kuudes vuodelta 2017.
Vuoden 2019 EM-kisoja Latvia emännöi yhdessä Serbian kanssa, mutta menestys jäi odotettua heikommaksi, kun tähtipelaaja Kristīne Vītola loukkaantui ensimmäisessä pelissä jo viiden minuutin jälkeen. Vaikka Latvia selvisi alkulohkosta pudotuspeleihin, niin Ruotsi pudotti punapaidat neljännesvälierissä Riika-areenan 2 250 katsojan edessä.
Arvokisaesiintymiset eivät ole jääneet pelkästään Euroopan tasolle: Latvia on nähty olympialaisissa vuonna 2008 ja viimeisimpänä MM-kisoissa 2018, jolloin joukkue sijoittui kolmanneksitoista.
Arvokisamenestyksen lisäksi TTT Riga heittää oman mausteensa soppaan. TTT Riga on latvialaisen naiskoripallon ylhäinen jättiläinen, jolta löytyy Euroliigan kaikkien aikojen menestyksekkäin historia. Daugava Rigana kansainvälisillä kentillä aiemmin tunnettu joukkue on voittanut Euroliigan käsittämättömät 18 kertaa, joista viimeisin mestaruus on tosin vuodelta 1982.
TTT Riga on omassa kastissaan Latviassa ja luonnollisesti maan huippupelaajat kerääntyvät joukkueeseen pelaamaan Euroliigaa.
– Heidän oletettu viisikko ja valtaosa penkistä joko pelaavat Euroliiga-tasolla tai ovat pelanneet. Se johtuu pitkälti siitä, että jos he eivät pelaa jossain muussa huippujoukkueessa, niin he pelaavat TTT Rigassa, Hellman kertoo.
Latvian tähtipelaaja on oikeutetusti nelospaikan maestro Vītola, jonka lisäksi runsasta maajoukkuekokemusta viikonloppuna edustavat luotettavat sotaratsut Ieva Pulvere ja Karlīne Pilābere. Nuoremman kaartin pelaajia edustavat Paula Strautmane, Kate Krēsliņa, Ilze Jākobsone ja Karlīne Pilābere, jotka ovat jo keränneet kannuksiaan maajoukkueessa.
Mielenkiintoisia nimiä ovat myös nykyään NCAA:ssa pelaavat ’00-syntyneet Aleksa Gulbe (Indiana) ja Māra Mote (Arizona), jotka ovat olleet Latvian lähivuosien nuorisomaajoukkueiden tähtipelaajia nuorten EM- ja MM-kisoja myöten.
Kokoonpanosta taas puuttuvat mm. sentterikaksikko Aija Klakocka ja Zenta Meļņika sekä Elīna Dikaioulaku (os. Babkina), joka kuuluu Latvian tähtiosastoon Vītolan rinnalla.
Tunnetusti latvialaisille koripalloilijoille pelikovuus tulee jo äidinmaidosta, mikä yhdistettynä joukkueen arvokisa- ja Euroliiga-kokemukseen tekee joukkueen fyysisyydestä kovan palan purtavaksi.
– Meillä tässä kohtaa keskittyminen on oman konseptin toteuttamisessa, mutta siinä jotkut asiat korostuvat. Erityisesti puolustuslevypallopelaaminen on haaste, joka pitää tehdä yhdessä viiden pelaajan voimin, Hellman aloittaa.
– Toinen iso asia on aloitteentekevä puolustuspelaaminen, jotta saamme heidän pelaamisen pois raiteiltaan. Onnistumalla näissä pääsemme juoksemaan kenttää ja pelaamaan koko kentällä molempiin suuntiin, mikä on meidän näköistä koripalloa.
Kristīne Vītola (196 cm/’91): ”Heidän paras pelaajansa, joka viihtyy nelospaikalla. Pystyy tekemään koreja joka puolelta; korin alta, ajoista ja yhtä lailla kaukoheitoilla kolmen pisteen kaaren takaa.”
Kate Krēsliņa (184 cm/’96) ja Paula Strautmane (185 cm/’97): ”Erittäin vahvarakenteisia kakkos- ja kolmospaikan pelaajia. Monipuolisia pelaajia, jotka ovat varustettu hyvällä kolmen pisteen heitolla ja vahvalla ajouhalla.”
Ilze Jākobsone (168 cm/’94) ja Ieva Pulvere (172 cm/’90): ”Heidän ensisijaiset pallolliset pelaajat. Jākobsonella on käynnissä olevissa EM-karsinnoissa 7,5 syötön keskiarvoja ja Pulvere on tähän saakka mukana ollessaan ollut nokkimisjärjestyksessä hänen edellään. Tähän kaksikkoon meidän tulee saada koko kentän paine ja pelinteko vaikeaksi.”
Nimi | Syntymävuosi | Pituus | Seura |
Ilze Jākobsone | 1994 | 168 | Rutronik Stars Keltern (GER) |
Jete Nulle | 2001 | 169 | BJBS Rīga/Juniores |
Dinija Pāvelsone | 1998 | 174 | RSU |
Ieva Pulvere | 1990 | 172 | free agent |
Māra Mote | 2000 | 178 | Arizona (USA, NCAA) |
Kate Krēsliņa | 1996 | 184 | TTT Rīga |
Ance Aizsila | 1994 | 178 | Kangoroes Basket (BEL) |
Anita Miķelsone | 2001 | 178 | TTT Juniores |
Paula Strautmane | 1997 | 185 | TTT Rīga |
Luīze Šepte | 1999 | 180 | BJBS Rīga/Juniores |
Eva Indriķe | 2001 | 182 | TTT Juniores |
Karlīne Pilābere | 1990 | 190 | TTT Rīga |
Rūta Stiprā (Veidere) | 1994 | 186 | SBK Liepāja |
Aleksa Gulbe | 2000 | 186 | Indiana (USA, NCAA) |
Kristīne Vītola | 1991 | 196 | Miskolc (HUN) |
Marta Miščenko | 1995 | 192 | Ibaizabal (ESP) |
Anna Rēzija Dreimane | 1997 | 197 | Texas A&M (USA, NCAA) |
Susiladiesin toinenkin maaottelu Tshekkiä vastaan vieraissa päättyi tappioon, kun Tshekki voitti Kutna Horassa loppunumeroin 83-70 (49-39). Tshekki onnistui pakottamaan Suomen 22 menetykseen ja vei levypallot selkein lukemin.
Susiladies aloitti kesän harjoitusmaaottelu-urakkansa tänään Prahassa, jossa Tshekki vei pidemmän korren loppunumeroin 84-72 (47-39). Joukkueet kohtaavat uudestaan huomenna Kutna Horassa, 70 kilometriä Prahasta itään. Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 19:00 ja on katsottavissa Koristv:ltä.
Susiladies matkustaa tänään tiistaina Prahaan, jossa Suomi kohtaa keskiviikkona 19.6. ja torstaina 20.6. klo 19:00 Suomen aikaa Tshekin harjoitusotteluissa. Keskiviikon ottelut on katsottavissa tshekkiläisen striimin kautta ja torstain ottelu näkyy suorana lähetyksenä Koristv:ltä.
Susiladies esiintyy tänä kesänä kertaalleen kotikentällä, kun se kohtaa naiskoriksen mahtimaan Saksan Urhea-hallissa Helsingissä sunnuntaina 7.7. Lipunmyynti otteluun on käynnistynyt.
Susiladies esiintyy tänä kesänä kertaalleen kotikentällä, kun se kohtaa naiskoriksen mahtimaan Saksan Urhea-hallissa Helsingissä sunnuntaina 7.7. Ennakkomyynti 6. pelaajille kesän otteluun käynnistyy keskiviikkona 12.6.
Awak Kuierista tuli tiistai-iltana Italian mestari, kun Reyer Venezia voitti kolmannen kerran Famila Schion vieden finaalisarjan suoraan 3-0. Kuier palkittiin myös finaalien MVP-palkinnolla.
Susiladiesin kesän 2024 ohjelma on viiden viikon mittainen ja sisältää yhteensä kuusi maaottelua. Vieraissa vastaan tulee EM-kisojen vakiokävijä Tshekki ja olympialaisten emäntämaa Ranska, molemmat kahdesti. Kesän huipentaa Saksaa vastaan pelattavat tuplamaaottelut, joista sunnuntaina 7.7. klo 18:00 pelattava ottelu pelataan yleisön edessä Urhea-hallissa, Helsingissä.
Marraskuun 2024 ja helmikuun 2025 EM-karsintaikkunoihin valmistautuvan Susiladiesin kesän 2024 maajoukkuerinkiin on valittu 20 pelaajaa. Susiladiesin viiden viikon mittainen ohjelma käynnistyy avausleirillä 3. kesäkuuta.
Awak Kuier on ollut tulikuumana Italian Serie A1:n finaaleissa, kun hän on siivittänyt Reyer Venezian finaalisarjassa 2-0-johtoon.
Awak Kuierin Reyer Venezia on selvittänyt tiensä Italian Serie A1:n finaaliin. Venezia voitti välierässä Campobasson otteluvoitoin 2-0.