Kevätkausi käyntiin tyttöjen ja poikien SM-sarjoissa

11.1.2019 13:10 Nuorten SM-sarjat ovat edenneet vauhdikkaasti puoliväliin ja taistelu kevään pudotuspelipaikoista kiihtyy. 19- ja 16-vuotiaiden SM-sarjojen lisäksi kuluvalla kaudella pelataan Suomen mestaruudesta ensimmäistä kertaa myös 17- ja 15-vuotiaiden sarjoissa.

17-vuotias Lotta-Kaisa Paltemaa on takonut kauden aikana Hongan paidassa keskimäärin 13,6 pistettä ottelua kohden. Kuva: Ville Vuorinen.

19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarja

19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjaa johtaa Tapiolan Honka yhdeksällä voitolla ja yhdellä tappiolla. Syyskausi on ollut seuralle menestyksekäs, sillä Honka pitää kärkipaikkaa myös 16-vuotiaiden tyttöjen sarjassa ja lisäksi Hongan joukkue löytyy kärkikolmikosta jokaisesta poikien ikäluokasta.

U19-tyttöjen päävalmentaja Susanna Strömbergin mukaan SM-sarja on omiaan valmistelemaan pelaajia tuleviin, entistä kovempiin koitoksiin ja mahdollistaa nuorille tärkeitä näytönpaikkoja. 

- 19-vuotiaiden sarja toimii mahtavana kasvualustana ja ikäluokan tason mittarina, sekä antaa mahdollisuuden U17- ja jopa U16-kärkipelaajille tulla kokeilemaan seuraavan tason kovempia pelejä.

- Olemme olleet tosi laajalla rosterilla syksyn peleissä ja tavoitteena on jatkossakin antaa mahdollisimman monelle hyviä minuutteja tässä vanhimpien tyttöjunioreiden sarjassa.

Kokenut valmentaja on ylpeä joukkueensa suorituksista ja kehityksestä. 

- Pelaajistamme etenkin Lotta-Kaisa Paltemaa on noussut joukkueemme runkopelaajaksi, jonka syksyn näytöt veivät 18-vuotiaiden maajoukkueeseen ja Baltic Cupiin saakka. Nuoresta porukasta Susanna Rentto (s. 2002) ja Henna Sandvik (s. 2003) ovat päässeet näyttämään urheilullisuutensa vuotta tai kahta vanhempien joukossa, ja tehneet vakuuttavaa jälkeä.

Strömberg pitää 19-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjaa tasokkaana, joskin monien joukkueiden täysi potentiaali saattaa jää saavuttamatta päällekkäisyyksien vuoksi. 

- Kaikilla joukkueilla on vahvuuksia ja vahvoja pelaajia, kunhan vaan saavat tai saisivat parhaimmat käyttöönsä. Monet joukkueet tai pelaajat pelaavat useampaa sarjaa, joten se saattaa välillä aiheuttaa tasoeroja. 

 

Nr

Joukkue

V/T

Pist

1.

Tapiolan Honka

9/1

18

2.

Helsingin NMKY

7/3

14

3.

Helmi Capitals

7/1

14

4.

Ringside

6/4

12

5.

Catz Lappeenranta

5/4

10

6.

Tampereen Pyrintö

5/5

10

7.

Turun Riento

3/6

6

8.

Kouvot

2/8

4

9.

Peli-Karhut

2/7

4

10.

Espoo Basket Team

1/8

2

 

Sarjan etusivu​​

 

17-vuotiaiden tyttöjen SM-sarja

Nr

Joukkue

V/T

Pist

1.

Ringside

8/1

16

2.

Helmi Basket

7/2

14

3.

RaPy/Luja-Lukko

7/2

14

4.

Tapiolan Honka

6/3

12

5.

Tampereen Pyrintö

5/4

10

6.

Feeniks Basket

5/4

10

7.

ToPo Juniorit

3/6

6

8.

Espoo Basket Team

2/7

4

9.

Helsingin NMKY

1/8

2

10.

Turun Riento

1/8

2

Sarjan etusivu​​​​​​

 

16-vuotiaiden tyttöjen SM-sarja

Nr

Joukkue

V/T

Pist

1.

Tapiolan Honka

8/0

16

2.

Helmi Basket

7/1

14

3.

Helsingin NMKY

5/3

10

4.

Tampereen Pyrintö

4/5

8

5.

Feeniks Basket

4/4

8

6.

BC Nokia

4/4

8

7.

Kouvot

3/5

6

8.

Orimattilan Jymy

3/4

6

9.

Jyväskylä Basketball Academy

2/6

4

10.

Torpan Pojat

0/8

0

Sarjan etusivu 

 

19-vuotiaiden poikien SM-sarja

19-vuotiaiden poikien SM-sarjaa hallitsee puhtaalla pelillä Helsinki Rocks, jonka kokoonpano koostuu Malmin Super-koriksen ja Wartti Basketin A-junioreista. Kahdesta edelliskaudesta joukkueella on takataskussaan hopeamitalit. Rocksin päävalmentajan Eero Nikkarisen mukaan alkukausi on sujunut odotettua paremmin. 

- Vaikka yhteisiä harjoituksia on ollut suhteellisen vähän ja loukkaantumisia paljon, on joukkuepeli toiminut yllättävän hyvin. Tässä etuna on ollut yhteinen pelikirja ja harjoitusyhteistyö ToPon kanssa. Lisäksi kovat U20 EYBL-pelit ovat auttaneet joukkuetta hitsautumaan yhteen ja myös yksilötasolla pelaajat ovat menneet todella paljon eteenpäin.

Helsinki Rocksin Juhani Jokio on tehoillut tähän mennessä 15,7 pisteen ja 9 levypallon keskiarvolla. Kuva: Francois Perthuis. 
 

Nikkarinen on harmissaan poikien SM-sarjan merkityksen vähenemisestä ja arvostuksen puutteesta. Häntä mietityttää myös sarjan pääkaupunkikeskeisyys.

- U19-sarja on arvokas lisä monelle pelaajalle, jotka eivät vielä saa riittävästi peliaikaa ja vastuuta miesten sarjoissa. Valitettavasti tuntuu siltä, että U19-sarjan taso ja arvostus laskee vuosi vuodelta. Toistaiseksi sarja on kuitenkin ollut riittävän tasokas, että sen pelaaminen on mielekästä. 

Valmentajan mukaan sarjan tasonnosto olisi mahdollista saavuttaa esimerkiksi seurayhteistyön avulla. 

- Seurojen tulisi pyrkiä kehittämään lisää erilaisia yhteistyökuvioita, jotka mahdollistaisivat senkaltaisen yhteistyön kuin esimerkiksi Rocksilla ja ToPolla on. 

Nr

Joukkue

V/T

Pist

1.

Helsinki ROCKS

9/0

18

2.

Munkkiniemen Kisapojat

6/1

12

3.

Tapiolan Honka 1

6/4

12

4.

Helsingin NMKY

5/4

10

5.

KTP Koripallo

5/4

10

6.

Tampereen Pyrintö 1

5/4

10

7.

HoNsU Jyväskylä

4/5

8

8.

Go Time Athletics Helsinki

3/7

6

9.

Sykki

2/8

4

10.

Lahti Basketball

1/9

2

 

Sarjan etusivu

 

17-vuotiaiden poikien SM-sarja

Nr

Joukkue

V/T

Pist

1.

Ura Basket

7/3

14

2.

Helsingin NMKY

6/3

12

3.

Tapiolan Honka

6/3

12

4.

Tampereen Pyrintö

6/3

12

5.

Sykki

6/4

12

6.

Hyvinkään Ponteva

5/4

10

7.

Salon Vilpas

4/5

8

8.

Munkkiniemen Kisapojat

3/6

6

9.

Feeniks Basket

2/6

4

10.

Äänekosken Huima

0/8

0

Sarjan etusivu

 

16-vuotiaiden poikien SM-sarja

Nr

Joukkue

V/T

Pist

1.

Tampereen Pyrintö

9/0

18

2.

Tapiolan Honka

6/3

12

3.

Keravan Kori-80

6/3

12

4.

Munkkiniemen Kisapojat

5/4

10

5.

Huima-Riento

5/4

10

6.

Sykki

5/4

10

7.

BC Nokia

5/4

10

8.

Helsingin NMKY

3/6

6

9.

Westside

1/8

2

10.

Ura Basket

0/9

0

 

Sarjan etusivu

 
5.10.2023 16:00 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisissa sarjoissa (U16, U17, U19) luvassa ennätysten kausi: sarjoissa edustettuna 29 kaupunkia, 47 eri seuraa

Viime viikonloppuna pelattiin viimeisetkin nuorten SM-karsinnat, joiden myötä kauden 2023–24 nuorten SM-sarjajoukkueet ovat selvillä 16-, 17- ja 19-vuotiaiden SM-sarjoissa.

23.6.2022 08:11 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnalliset sarjat 2022-23 – merkittävimmät muutokset

Nuorten valtakunnallisten sarjojen ja karsintojen pelaamiseen on tehty muutamia muutoksia, jotka on kerätty tähän yhteenvetona. Tarkemmin nuorten valtakunnallisten sarjojen ja karsintojen pelaamiseen voit tutustua sarjamääräyksissä.

13.8.2021 07:27 15-vuotiaiden nuorten SM

Nuorten valtakunnallisten karsintojen ranking-listat ja karsintalohkot on julkaistu kaudelle 2021-22

16-, 17- ja 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingien mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Lisäksi 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin pelaamistapa on vahvistettu syksylle ja keväälle.

21.1.2021 16:45 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaamistavat muuttuvat

Nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaamistapaa on muutettu 16-, 17- ja 19-vuotiaiden valtakunnallisissa sarjoissa. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on torstaina 21.1. kokouksessaan päättänyt muutoksista.

17.12.2020 13:17 Pääjuttu

Kohti koriskevättä 2021

Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista 10.1.2021 asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta.

1.12.2020 11:12 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten ja aikuisten harrastesarjat keskeytyvät tiistaina 1.12.2020

Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen keskeyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan koko Suomessa loppuvuodeksi nuorten ja aikuisten harrastetoiminnan osalta. Myös kaikkien nuorten valtakunnallisten sarjojen pelaaminen keskeytetään tiistaina 1.12.2020. Aikuisten huippu- ja kilpasarjat jatkuvat viranomaismääräysten mukaan eli tyhjille katsomoille niillä alueilla, joilla ei saa yleisöä ottaa ja rajoitusten mukaisesti jos viranomaiset sen sallivat.

9.10.2020 12:00 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisissa sarjoissa edustettuna 25 kaupunkia, 44 seuraa

Viime viikonloppuna pelattiin viimeisetkin nuorten SM-karsinnat, joiden myötä kaikki kauden 2020/21 nuorten SM-sarjajoukkueet ovat selvillä. 19- ja 16-vuotiaiden SM-sarjat alkavat ensi viikolla, 17-vuotiaiden tyttöjen SM-sarja tulevana viikonloppuna ja 17-vuotiaiden poikien SM-sarja otti varaslähdön alkaen jo viime viikonvaihteessa.

21.8.2020 09:29 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisten karsintojen ranking-listat ja karsintalohkot on julkaistu kaudelle 2020-21

16- ja 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingin mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Lisäksi 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin pelaamistapa on vahvistettu syksylle ja keväälle.

17.8.2023 08:43 15-vuotiaiden nuorten SM

Nuorten valtakunnallisten karsintojen ranking-listat ja karsintalohkot on julkaistu kaudelle 2023-24

19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingien mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Muissa ikäluokissa ei pelata mitään karsintoja, vaan kaikki ilmoittautuneet joukkueet otetaan mukaan 16- ja 17-vuotiaiden valtakunnallisiin I divisiooniin.

17.8.2022 12:48 16-vuotiaiden poikien SM

Nuorten valtakunnallisten karsintojen ranking-listat ja karsintalohkot on julkaistu kaudelle 2022-23

16- poikien sekä 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingien mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Lisäksi 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin luokitteluvaiheiden pelaamistapa on vahvistettu syksylle ja keväälle.

27.7.2022 13:38 Nuorten SM-sarjat

Ilmoittautuminen nuorten valtakunnallisiin sarjoihin ja karsintoihin päättyy 1.8.2022

Koripalloliiton nuorten valtakunnallisten sarjojen kilpailukalenteri on nyt julkaistu. Valtakunnallisten sarjojen karsinnat alkavat 10.-11.9.2022 viikonloppuna 17- ja 19-vuotiaiden osalta. Ilmoittautuminen näihin sarjoihin ja karsintoihin päättyy 1.8.2022.

8.10.2021 10:19 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisten sarjojen joukkueet selvillä

Edellisviikonloppuna pelattiin viimeisetkin nuorten SM-karsinnat, joiden myötä kaikki kauden 2021-22 nuorten SM-sarjajoukkueet ovat selvillä. 19-vuotiaiden SM-sarjat alkavat tänä viikonloppuna, 16-vuotiaiden SM-sarjat viikon päästä, mutta 17-vuotiaiden SM-sarjat ottivat jo varaslähdön kauteen syyskuun puolella.

12.3.2021 13:21 Pääjuttu

Nuorten valtakunnalliset sarjat ja läntisen alueen nuorten sarjat - kevään tilanne

Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt Nuorten pääsarjaryhmän esityksestä, että 14-vuotiaiden SM-sarjaa ja sen otteluita ei enää tänä keväänä pelata. Lisäksi liittohallitus päätti, että 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupissa ei pelata lopputurnauksia vaan pyritään pelaamaan kevään sarjan ottelut (Luokitteluvaihe II) sekä Final Four -turnaus. Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt, että Läntisen alueen nuorten aluefinaaleja ei pelata.

15.1.2021 13:46 Koronavirus

Nuorten valtakunnallisten ja alueellisten sarjojen ottelut eteläisellä alueella tauolla tammikuun loppuun asti

Kilpailujaos on tehnyt 15.1.2021 päätöksen, jonka mukaan niiden sairaanhoitopiirien alueilla, joilla harjoittelun ja pelaamisen estävät rajoitukset ovat voimassa, nuorten valtakunnallisten sarjojen joukkueet eivät pelaa koti- tai vierasotteluita 31.1.2021 asti.

7.1.2021 11:55 Koripalloliitto tiedottaa

Kevään sarjatoiminta jatkuu toukokuulle

Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista tammikuun loppupuolelle asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat jälleen joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta. Otteluita tammikuulta siirretään pidemmälle kevääseen, jolloin otteluita voidaan pelata toukokuun loppuun asti kaikissa sarjoissa.

16.1.2020 19:11 Nuorten SM-sarjat

Tyttöjen ja poikien SM-sarjat puolivälissä

Valtakunnallisissa 19-, 17- ja 16-vuotiaiden SM-sarjoissa katseet on käännetty kevättä kohti. Tyttöjen osalta runkosarjojen kärkipaikkoja hallitsevat Torpan Pojat, Helmi Basket sekä Peli-Karhut ja poikien ikäluokissa ykkössijoja pitävät Omnia Basketball Akatemia, Pyrintö sekä MuKi.

28.9.2018 13:17 Nuorten SM-sarjat

19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-sarjat käynnistyvät

19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-sarjat ja valtakunnalliset I divisioonat käynnistyvät tulevana viikonloppuna.

28.4.2021 12:19 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten sarjatoiminta päätetään valtakunnan sarjoissa sekä läntisellä ja eteläisellä alueella

Koripalloliiton liittohallitus on vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta ja sen aiheuttamista rajoituksista johtuen tehnyt päätöksen päättää pelikaudet Koripalloliiton nuorten valtakunnallisissa sarjoissa sekä eteläisen ja läntisen alueen nuorten sarjoissa.

26.3.2021 14:54 Koripalloliitto tiedottaa

Nuorten sarjatoiminnan jatkaminen kevätkaudella

Suomen Koripalloliitto tavoittelee kilpailemisen jatkamista nuorten alueellisten sarjojen ja valtakunnallisten 16-19-vuotiaiden sarjojen osalta kevään aikana, mikäli yleinen tilanne sen mahdollistaa ja haluaa samalla myös kiittää seuroja turvallisen harjoitteluympäristön mahdollistamisesta. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on kuitenkin päättänyt, ettei 15-vuotiaiden SM-sarjana toimivaa Robert Petersen Cupia pelata keväällä, koska suurimmassa osassa Suomea ei päästäisi pelaamaan runkosarjaa vielä huhtikuussakaan. Muut nuorten valtakunnalliset sarjat pyritään vielä pelaamaan loppuun.

15.8.2019 12:23 Nuorten SM-sarjat

Nuorten valtakunnallisten karsintojen ranking-listat ja karsintalohkot julkaistu

19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingin mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Lisäksi 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin pelaamistapa on vahvistettu syksylle ja keväälle.

Näytä lisää vastaavia