Katukorista ja letkajenkkaa – Pirkka Street Basket -kiertue Karkkilassa

21.5.2018 17:35 Pirkka Street Basket 2018 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Kevään kiertueella järjestetään yhteensä 19 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

Pirkka Street Basket -katukoriskiertue jatkui maanantaina Karkkilassa, jossa 200 alakoululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää K-Supermarket Karkkilan pihalla. Musiikin tahdissa koululaiset tanssivat, temppuilivat ja pelasivat innokkaina korista. Paikalla nähtiin lukuisia kärrynpyöriä ja pelien välissä saatiin myös jo perinteinen letkajenkka aikaiseksi.

Karkkilassa talkoopuuhissa kenttiä pystyttämässä oli paljon konkareita Karkkilan Urheilijoista – tuttuja kasvoja edellisistä tapahtumista. Jälleen korit nousivat pystyyn vauhdikkaasti ja kentänvalvojat hoitivat tehtävänsä hymyssä suin.

Paikalla tapahtumassa vierailivat myös tuoreet Korisliigan hopeamitalistit Salon Vilppaassa pelanneet Karkkilan Urheilijoiden kasvatit Miikka Luosmaa ja Aatu Kivimäki. Pelaajat jakoivat junioreille pelivinkkejä ja myös nimikirjoitukset sekä yhteiskuvat kiinnostivat jonoksi asti.

-Tärkeintä on pitää hauskaa, muistutti Aatu Kivimäki pikkufanejaan.

-Jokaiselle on paikka koriksessa. Itse aloitin pelaamisen 5.luokalla eli jos kiinnostaa niin mukaan vaan, kannusti Miikka Luosmaa.

Karkkilan Pirkka Street Basket -tapahtumassa katukoriksesta nauttivat niin lajia harrastavat kuin muutkin koululaiset. Ehkä peleistä innostuttiin niin, että syksyllä Karkkilan Urheilijoiden juniorijoukkueissa nähdään uusia pikku-Miikkoja tai -Aatuja.

 

Seurafakta – Karkkilan Urheilijat

Karkkilan Urheilijat täyttävät vuonna 2018 50 vuotta ja samalle juhlavuodelle sattuu myös seuran puheenjohtajan 50-vuotispäivä. Seurassa koripalloa on mahdollista päästä pelaamaan pienestä pitäen ja tällä hetkellä nuorin jäsen on vasta 2-vuotias. Karkkilan Urheilijat taistelevat vuosittain paikoista myös SM-sarjoihin ja seuran suurin yksittäisen pelaajan piste-ennätys, 63 pistettä, tehtiinkin A-poikien SM-karsinnoissa.

 
27.3.2024 09:43 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket tulee taas – toukokuussa vietetään jälleen vuoden hauskimpia koulupäiviä

Tuhannet alakoululaiset pääsevät jälleen toukokuussa viettämään vuoden hauskinta koulupäivää. Pirkka Street Basket -kiertue ulottuu tänä keväänä Helsingistä aina Ouluun saakka 14 turnauksen voimin.

20.1.2023 14:30 Susijengi

Koripalloliiton ja K-ryhmän yhteistyö jatkuu - yhteistyön aikana on liikutettu jo yli 120 000 lasta

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus kestää vuoteen 2025 saakka. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet koris-koulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Susijengi ja Pirkka lähtevät mukaan myös K-Marketin kiusaamisvapaa vyöhyke -kampanjaan.

15.10.2019 11:00 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket saa jatkoa - järjestäjien haku vuoden 2020 kevään ja syksyn kiertueille käynnissä 13.11. asti

Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan yhteistyö jatkuu vahvana myös ensi vuonna, kun Pirkka Street Basket -kiertue kiertää jälleen ympäri Suomen keväällä ja syksyllä. Hae mukaan järjestämään vuoden hauskinta koulupäivää kevään tai syksyn kiertueelle!

16.9.2019 13:36 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueella liikkui yhteensä 4250 koululaista

Syksyn 2019 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi elo-syyskuun vaihteessa ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 14 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli 4250 koululaista.

13.9.2019 13:12 Pirkka Street Basket

Syksyn Pirkka Street Basket -kiertueen päätöstapahtuma järjestettiin Lahdessa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

12.9.2019 14:56 Pirkka Street Basket

Katukorista ja tanssimuuveja – Pirkka Street Basket Äänekoskella

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

11.9.2019 14:09 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket ensimmäistä kertaa Mikkelissä

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

10.9.2019 13:46 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket liikutti lapsia Kouvolassa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

9.9.2019 15:49 Pirkka Street Basket

Pirkka Street Basket -kiertue kannusti lapsia liikkeelle Loviisassa

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

6.9.2019 14:54 Pirkka Street Basket

Yli 500 alakoululaista vietti vuoden hauskinta koulupäivää Nokialla

Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.

Näytä lisää vastaavia