Justus Kilpinen: Minun valmentajani

1.5.2020 09:44 Tampereen Pyrinnön Justus Kilpinen, 26, on raatanut itsensä pitkäjänteisen työn kautta Korisliigan runkopelaajaksi kasvattajaseurassaan. Kilpisen uran merkittävimmät valmentajat ovat Kari Kilpinen, Tero Vasell, Juha-Petri Nieminen, Miikka Sopanen sekä Jarno Nikula.

Justus Kilpisen taustalta löytyy liudallinen junnuvalmentajia, jotka ovat auttaneet eteenpäin. Kuva: Ville Vuorinen.

Kari Kilpinen

Kari Kilpinen on miltei jokaiselle suomalaiselle juniorikoripalloa seuraavalle henkilölle tuttu nimi ja yksi pyrintöläisen koripallon ilmentymistä. Justuksen tapauksessa kyseessä on myös hänen isänsä, joka valmensi häntä koripallouran ensimmäiset noin seitsemän vuotta.

– Eiköhän hän ole jokaista pyrintöläistä ainakin jossain vaiheessa valmentanut. Kari luo pyrintöläisyyttä opettamalla kuria, käytöstapoja, koripallon perusasioita sekä rakkautta koripalloa kohtaan, Kilpinen kertoo.

Tero Vasell

Tero Vasell on valmentanut Kilpistä monella eri sarjatasolla junnuista miesten divariin. Kuva: Ville Vuorinen.

Isän valmennuksen jälkeen kuvioihin nousi Tero Vasell, joka on valmentanut Kilpistä junioreiden lisäksi myös Divari A:ssa. Vasellin Kilpinen nostaa yksittäiseksi isoimmaksi vaikuttajaksi omalla urallaan.

– Tero opetti, mitä on työnteko, kova treenaaminen, kuri ja sitoutuminen vielä ihan eri tavalla. Varsinkin sitoutumisesta Tero on hyvin tarkka. Jos vaikka olit myöhässä etkä ilmoittanut siitä, niin edessä oli aika mielikuvituksellisia rangaistuksia, Kilpinen nauraa.

Kilpisen A-juniorivuosien pelikavereihin kuuluu tukku kotimaan koripalloseuraajille tuttuja nimiä: Joonas Cavén, Topias Palmi, Alex Vaenerberg, Osku Heinonen, Miikka Marttinen, Lassi Kilpinen ja Niko Mattila sekä monia muita, jotka ovat tehneet lyhyitä piipahduksia Korisliiga-kartalle tai luoneet uraansa ykkösdivarissa.

– Ei se ole ihan sattumaa. Terolla oli todella kova vaatimustaso, Kilpinen huomauttaa.

– Itselle on jäänyt mieleen keskustelu A-junnuvuosien jälkeen, jossa puhuimme Teron kanssa tulevaisuudesta. Hän sanoi, että kadut, jollet kokeile, mihin rahkeet riittää koripalloilijana. Se on vieläkin takaraivossa, että haluaa mitata sen, mihin pystyy.

Juha-Petri Nieminen ja Miikka Sopanen

JP Niemisen lisäksi Miikka Sopanen on ollut divarivalmentajana isossa roolissa Kilpisen kehityksessä. Kuva: Ville Vuorinen.

Kilpinen ei ole juniorina ollut huippulahjakkuus, eikä häneltä löydy tililtään yhtään juniorimaaottelua, mutta ura jatkui Pyrinnön kakkosjoukkueessa. Juha-Petri Niemisen johdolla Pyrinnön kakkonen nousi ykkösdivariin, jossa Kilpinen pelasi vuosia kehittäen itseään kohti Korisliigaa. Niemisen lisäksi Pyrinnön kakkosjoukkueen valmentajina ovat toimineet Kilpisen aikana Vasell sekä Miikka Sopanen.

– Koko divarijoukkue on iso asia omalle uralla, koska A-junnujen jälkeen en ollut valmis pelaamaan suoraan liigassa. JP ja Sopanen loivat molemmat hyvän ilmapiirin, jossa vastuu kasvoi luontaisesti kausi kaudelta. Sopasen alaisuudessa pelasin parhaan kauteni divarissa.

Jarno Nikula

Kilpisen lopullisen Korisliiga-läpimurron mahdollistaja Jarno Nikula. Kuva: Ville Vuorinen.

Vaikka Kilpinen pääsi ajoittain pelaamaan myös Pyrinnön liigajoukkueessa, niin lopullinen läpimurto Korisliigassa tapahtui kaudella 2017/18, jolloin hän siirtyi kaudeksi Uudenkaupungin Korihaihin. Houkuttelijana toimi Jarno Nikula.

– Liigassa jokainen valmentaja on hyvä valmentaja. Mutta Nikula oli se, joka antoi ensimmäisenä kunnon roolin ja mahdollisuuden Korisliigassa. Sitä ennen olin pelannut divari ja jämäminuutteja liigassa, Kilpinen aloittaa.

– Koen, että se kausi kehitti pelaajana ja ihmisenä. Lähdin ensimmäistä kertaa pois Tampereelta ja sain ison roolin Korihaissa. Siitä olen kiitollinen ja se mahdollisti, että nytkin pelaan liigassa.

 
18.6.2024 10:59 Susijengi

Andre Gustavson: ”Tuntuu kuin ei olisi ollut päivääkään poissa”

Andre Gustavson kolkutteli 2010-luvun viimeisinä vuosina Susijengin portteja yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista suomalaispelaajista. Vaikka viimeiseen neljään vuoteen Gustavsonia ei ole maajoukkuepaidassa nähty, on hänen tähtäimensä kuusivuotiseksi venähtäneen NCAA-uran ajan ollut koko ajan ammattilaisurassa ja Susijengissä.

28.6.2023 10:35 Susijengi

Joel Mäntynen: ”Korintekeminen on mun isoin vahvuus”

Vaikka Joel Mäntynen, 21, onkin tehnyt itsestään nimeä ennen kaikkea pisteidentekijänä, hän yllätti jopa itsensä kohotessaan viime kaudella Korisliigan parhaiden pistemiesten kategoriaan. Puhjettuaan kukkaan pääsarjatasolla Mäntynen hakee nyt uralleen seuraavaa nostetta. Susijengi Rising Stars -leiritys palvelee tässä kokonaisuudessa useampaa tarkoitusta.

26.6.2023 12:11 Susijengi

Eemi Luukkonen etenee kehitysharppauksesta toiseen

Eemi Luukkonen, 200 cm ja 20 vuotta, kasvoi vuosi sitten kesällä ikäluokkamaajoukkueensa keulakasvoksi ja nosti vajaamiehisen ryhmänsä altavastaajan asemasta B-divisioonan mitalipeleihin. Nyt Lahti Basketballin juniorimyllyn kasvatti nauttii ensimmäisestä kesästään aikuisten maajoukkueympyröissä ja tähtää seuraavalle kehitysaskeleelleen.

21.6.2023 10:35 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Ei ole enää lähtöjännitystä”

Perttu Blomgren, 21, sai seurajoukkuekaudesta 2022–23 sen, mitä tavoittelikin: runsaasti peliminuutteja ja mahdollisuuden jatkaa nousuaan Korisliigan kärkipelaajien joukkoon. Nyt edessä on Blomgrenin uran toinen susikesä ja jo ensimmäisessä ottelussa Latviaa vastaan hän osoitti, miksi häntä pidetään kansainvälisen tason pelaajalupauksena.

20.6.2023 11:29 Susijengi

Vili Nyman: ”Tuntuu hyvältä vetää taas Suomi-paita päälle”

Perinteikkään kotkalaisseuran KTP:n kasvatti Vili Nyman, 25, kuului oman ikäluokkansa juniorimaajoukkueen ehdottomiin kärkinimiin. Määrätietoinen harjoittelu auttoi Nymania tekemään läpimurtonsa Korisliigan kotimaiseen eliittiin 2022-23-kaudella ja nyt mies on palannut puolen vuosikymmenen jälkeen Suomi-paitaan Susijengi Rising Stars -leirityksessä.

14.6.2023 12:32 Susijengi

Thomas Tumba: ”Korisliiga on ollut oikea askel”

KTP:n juniorimyllyn kasvatti Thomas Tumba, 22, on tunnettu koripallopiireissä yhtenä ikäluokkansa lupaavimmista koripalloilijoista. Joensuussa vietetty ensimmäinen ammattilaiskausi toi mukanaan Suomen cupin mestaruuden, SM-pronssia ja Korisliigan vuoden tulokkaan palkinnon. Susikesä 2023 on ”Masille” taas mahdollisuus ottaa yksi kehitysloikka.

15.5.2023 17:08 Korisliiga

Henri Kantonen: “Meiltä löytyy tarvittavaa periksiantamattomuutta”

Helsinki Seagulls näytti Korisliigan viidennen finaalin neljännen jakson alussa liitelevän vastustamattomasti kohti mestaruutta Kauhajoen IKH Areenalla, mutta Henri Kantosen johtama Karhu Basket tuli rinnalle ja nipisti voiton. Kantosen ja Karhu Basketin teema tiistain kuudenteen finaaliotteluun on selvä: iso ryöstö.

7.12.2021 09:15 Korisliiga

Maisteri Jamar Wilson: ”Haluan antaa takaisin saamastani hyvästä”

Susijengiä viimeiset kuusi vuotta edustanut Kataja Basketin pelinrakentaja Jamar Wilson, 37, saavutti syksyllä merkittävän rajapyykin valmistuttuaan urheilujohtamisen maisteriksi Southern New Hampshiren yliopistosta. Wilson keskittyy vielä täysillä koripallouraansa, mutta uskoo koulutuksen olevan apuna yhteisön auttamisessa pelivuosien jälkeen.

23.12.2020 12:15 Korisliiga

Jussi Laakso on tyytyväinen joukkueen alkukauteen, yleinen tilanne kuitenkin huolestuttaa mestarivalmentajaa

Sarjajohtaja Helsinki Seagulls on marssinut alkukaudella voitosta voittoon. Korisliigassa on nähty paljon uusia piristysruiskeita, mutta poikkeustilanne ja sen tuomat vaikutukset etenkin harrastustoimintaan vetävät Laakson mielen kuitenkin mietteliääksi.

17.12.2020 13:16 Korisliiga

Henri Ventoniemen osakekurssi hurjassa nousussa – Lahden 25-vuotias sentteri tähyää vielä maailmalle ja maajoukkueuralle

Lahti Basketball pelasi ennen ottelutaukoa itsensä miesten Korisliigan neljännelle sijalle. Joukkueen kotimainen sentteri Henri Ventoniemi viettää uransa parasta kautta.

Näytä lisää vastaavia