Joonas Lehtoranta aloittaa pudotuspelit Hollannissa

8.5.2021 11:25 Hollantilaisen Feyenoordin riveihin keväällä siirtynyt Joonas Lehtoranta koki ikävän takaiskun juuri ennen pudotuspelien alkua, mutta on näillä näkymin joukkueen mukana, kun joukkue aloittaa puolivälierät lauantaina. Feyenoordille asettuu vastaan Landstede Hammers.

Joonas Lehtoranta pääsee pelaamaan pudotuspelejä Hollannissa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Hollannissa pelattiin viime viikolla cupin otteluita ja Lehtoranta joutui jättämään välierän väliin sairastuttuaan koronavirukseen.

- On tiedä mistä se on peräisin. Meillä oli keskiviikkona cupin puolivälierä ja torstaina testattiin positiiviseksi, Lehtoranta kertoo.

Tällä viikolla tehdyissä testeissä Lehtoranta on kuitenkin saanut negatiivisen testituloksen ja hän on näillä näkymin mukana, kun Feyenoord kohtaa lauantai-iltana Landstede Hammersin.  

Lehtorannan tervehtyminen on Feyenoordille hyvä uutinen, sillä joukkue on pelannut todella pienellä rotaatiolla koko kevään ajan. Loukkaantumisista johtuen joukkueella on ollut käytössään vain ainoastaan kuusi tai seitsemän pelaajaa. Lehtorantakin on saanut runsaasti vastuuta pelaten runkosarjan seitsemässä pelissä lähes 34 minuutin keskiarvolla.

- Sen tiesin, kun pistin nimeni paperiin, että vastuuta on tiedossa, kun joukkueessa on paljon loukkaantumisia. On mennyt ihan hyvin, mutta nyt tuli tietenkin takapakkia koronan takia. Muuten olen ihan tyytyväinen, Lehtoranta kertoo.

Lehtoranta pelaa ensimmäistä kertaa urallaan ulkomailla ja Hollannin tasoa hän pitää varsin yhtäläisenä Korisliigaan verrattuna, mutta toki erojakin löytyy.

- Tämä on tasoltaan aika samanlainen kuin Suomessa, mutta täällä on vähän kookkaammat isot pelaajat ja he ovat usein hollantilaispelaajia. Se on yksi iso ero Suomeen. Ollut aika pitkiä poikia vastassa.

- Itse peli on ollut aika samanlaista kuin niiden valmentajien kanssa joiden alaisuudessa olen pelannut Suomessa. Tempoa pidetään yllä ja pyritään nopeisiin ratkaisuihin kuvioiden kautta. Kuvioita on kyllä enemmän kuin Suomessa yleensä, Lehtoranta vertailee.

Feyenoord aloittaa pudotuspelit kohtaamalla Landstede Hammersin. Välieriin pääsee kahden ottelun yhteistuloksella. Lehtoranta on ehtinyt saada tuntumaa tulevasta vastustajasta kahdesti.

- Voitimme heidät kotonamme ja hävisimme vieraissa. Tasainen puolivälieräkamppailu on tulossa ja jokaisella korilla on merkitys. Uskon, että meillä on mahdollisuudet mennä tästä jatkoon eikä se olisi mikään ihme, ennakoi Lehtoranta.

Henkilöt

 
14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

23.9.2023 11:29 Suomalaiset ulkomailla

Susijengissä vanhin, seurajoukkueessa nuoriso-osastoa – Sasu Salinin kausi käyntiin tutuissa maisemissa

Sasu Salinilla, 32, lähtee käyntiin jo kahdeksas täysi kausi Espanjan pääsarjassa ACB:ssä. Teneriffa lähtee hakemaan jälleen menestystä niin kotimaan kuin Euroopan kentillä.

5.7.2023 10:34 Susijengi

Lassi Tuovi kesäliigapestistä Utahiin: ”Tämä on meille valtavan hieno mahdollisuus”

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.

30.6.2023 15:58 Susijengi

Pettymyksistä huolimatta Sasu Salinin kauteen mahtui paljon hyvää

Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.

22.6.2023 15:56 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen kaudessa paljon hyvää – ”Itseluottamus kasvoi etenkin hyökkäyspäässä”

Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.

16.6.2023 13:28 Suomalaiset ulkomailla

Shawn Hopkinsilla uran paras kausi takana – ”Sai paljon irti”

Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.

Näytä lisää vastaavia