7.2.2023 11:24 Ilari Seppälän alkukausi Ranskan ProB:ssä pelaavan Saint-Chamondin riveissä meni pilalle loukkaantumisen takia. Nyt Seppälä on kuitenkin vihdoin kuntoutunut pelikuntoon.
Ilari Seppälä on palannut vahvasti pelikentille. (Kuva: Ville Vuorinen)
Loukkaantumiset kiusasivat Seppälää jo kesän aikana ja ennen kautta hän koki uuden takaiskun, kun hän sai leikkaushoitoa vaativan alaraajavamman.
- Siinä meni pitkään ennen kuin pystyin taas pelaamaan. Palasin tammikuun alusta joukkuetreeneihin ja pääsin nopeasti treeneihin mukaan. Viikko viikolta menen parempaan suuntaan ja kunto on koko ajan parempi, Seppälä avaa tilannettaan.
Seppälä myöntää, ettei alkukauden seuraaminen siviilit päällä ollut herkkua.
- Onhan se ollut tuskallista eikä pelejä ole ikinä kivaa katsoa sivusta. Alussa oli epätietoisuutta siitä milloin pystyn palaamaan ja henkisesti hieman helpotti, kun aika-arvio tuli. Silloin oli joku tietty päivämäärä mitä odottaa.
Palattuaan takaisin tositoimiin Seppälä on saanut urakoida, sillä vastuuta on useassa pelissä tullut yli 30 minuuttia ja keskimäärinkin yli 25 minuuttia.
- Peliaikaa on tullut vähän liikaakin kuntoon nähden. Tarkoitus oli tulla mukaan vähän rauhallisemmin, mutta meillä on muitakin loukkaantumisia. Valmentajat ja joukkue tuntuvat luottavan minuun, joten varmasti jotain on tullut tehtyä oikein. En tietenkään valita vastuusta, mutta olisi kivempi olla sataprosenttisessa kunnossa.
Pitkä kuntoutuminen luonnollisesti tuntui alussa, mutta hiljalleen Seppälä alkaa päästä vauhtiin. Loukkaantumisen jälkeen pelaaminen tuntuu entistä makoisammalta.
- Nyt alkaa ruoste hiljalleen karista. Alku oli aika hakemista eikä juokseminen tai liike ollut ihan terävää eikä koripallotuntuma tietenkään ollut paras mahdollinen. Nyt alkaa hiljalleen muistaa miten korista pitää pelata. Intoa riittää ja koris on tällä hetkellä tosi kivaa.
Joukkueena Saint-Chamondin kausi on ollut haastava. Viime kaudella joukkue taisteli noususta ProA-sarjaan, mutta suora nousu jäi haaveeksi yhden voiton erolla ja lopulta kausi loppui pudotuspelien avauskierroksella. Tähän kauteen joukkue lähti nousutavoittein, mutta se on tällä hetkellä sarjataulukossa kolmanneksi viimeisenä.
- Kukaan ei ole tyytyväinen tilanteeseen ja asiasta on keskusteltu sekä joukkueen että seuran kesken, että asioita pitää muuttua.
Saint-Chamond pystyy vielä pelastamaan kautensa, sillä kauden juuri käännyttyä jälkimmäiselle puoliskolle, on matkaa pudotuspelirajalle neljän voiton verran.
- Ei tilanteemme ole mitenkään katastrofaalinen. Meillä on ollut paljon tiukkoja pelejä ja loukkaantumisia, joten se on monien asioiden summa. Emme ole päässeet treenaamaan montaakaan kertaa täydellä rosterilla. Meille on tullut otteluiden lopulla virheitä joita ei saisi tulla ja ne ovat maksaneet meille voittoja, Seppälä analysoi joukkueen tilannetta.
- Onneksi tämä on kuitenkin tasainen sarja ja muutamalla voitolla nousemme jo paljon. Kohta pitäisi vain alkaa kääntämään pelejä voitoiksi. Ei tässä mitään paniikkia kuitenkaan vielä ole, Seppälä jatkaa.
Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.
Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.
Mikael Jantunen, 23, pelasi ensimmäisen kautensa kovatasoisessa Italian liigassa Trevison joukkueessa. Jantunen pääsi kovaan testiin ja läpäisi sen komeasti.
Shawn Hopkins, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Kausi antoi Hopkinsin mukaan hyvät eväät jatkoa ajatellen.
Elias Valtonen sai paljon kokemusta reppuun tällä kaudella, kun hän aloitti kautensa Espanjan ACB-liigassa Manresassa, mutta päätti sen Saksan Bundesliigassa Rostock Seawolvesissa. Kausi oli Valtoselle kokonaisuudessaan kasvattava.
Korisliigan MVP:ksi kaudella 2021-22 valittu Remu Raitanen, 25, jätti viime kauden jälkeen kotimaan kentät taakseen ja siirtyi Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, LEB Oroon, Albaceten joukkueeseen. Raitanen löysi olevansa kauden aikana uudenlaisessa tilanteessa.
Susijengin takamies Edon Maxhuni, 25, pelasi menneen kauden Saksan Bundesliigaa ja FIBA Europe Cupia pelanneessa Merlins Crailsheimissa. Vaikka kausi ei mennyt joukkueelta odotusten mukaan, niin Maxhuni esiintyi vakuuttavasti.
Topias Palmi, 28, pelasi menneen kauden romanialaisen Craiovan joukkueessa. Palmi nautti isoa roolia ja käytti sen tehokkaasti hyväkseen.
Alexander Madsen pelasi menneen kauden Kreikan kärkiseuroihin lukeutuvassa AEK Ateenassa. Madsenin kauteen mahtui ylä- ja alamäkiä.
Mestarien liigan Final Four –lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Malagassa, Espanjassa. Suomalaisista voittoa havittelevat Teneriffan Sasu Salin ja Bonnin päävalmentaja Tuomas Iisalo.
Koripallon Mestarien liigan puolivälierät käynnistyvät tiistaina. Suomalaisista Mestarien liigan pokaalia ovat jahtaamassa Sasu Salin, Alexander Madsen ja Tuomas Iisalo.
Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.
Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.
Yksi seurajoukkuekauden 2022-23 suurimpia suomalaismenestyjiä on ollut esikoiskauttaan Saksan Bundesliigassa pelaava Susijengin aloittava pelinrakentaja Edon Maxhuni, 24. Aiemmin ammattilaisurallaan mm. Virossa ja Hollannissa pelannut Maxhuni teki itsestään nimen viime vuoden EM-kisoissa ja on jatkanut Crailsheimissa siitä, mihin Prahassa ja Berliinissä jäi.
Sasu Salinilla on tulossa mielenkiintoiset viikot, kun edessä on isoja otteluita. Ensimmäisenä edessä on tulevana viikonloppuna pelattava FIBA Intercontinental Cup, jota seuraavat Copa del Rey sekä MM-karsintaottelut Susijengin kanssa.
Lauri Markkanen, 25, joutui maanantaina iltapäivällä jännittämään omaa kutsuaan NBA:n vuotuiseen All-Star-otteluun kalkkiviivoille asti. Kun Markkasen nimi lopulta mainittiin, Susijengin jyväskyläläinen ykköstykki kävi ilon keskellä mielessään kaikki historialliseen saavutukseen johtaneet hetket.
Viime kaudella Korisliigan parhaaksi pelaajaksi valittu Remu Raitanen teki kesällä sopimuksen Espanjan kakkostasolla, LEB Orossa, pelaavan Albaceten kanssa. Raitanen on esiintynyt vahvasti ensimmäisellä ulkomaan ammattilaiskaudellaan.
Miro Little kohosi helmikuussa Susijengiin ensimmäisenä alle 18-vuotiaana debytanttina sitten Teemu Rannikon (1997). Päättyvä vuosi on vienyt Tampereen Pyrinnön kasvatin Susijengin EM-kisamittelön kautta Yhdysvaltoihin ja Sunrise Christian Academyyn, jossa Little on alkuyskähtelyjen jälkeen lunastanut paikkansa joukkueensa eliitissä matkalla kohti NCAA:ta.
Alexander Madsen siirtyi kesällä Kreikan huippuseuroihin lukeutuvan AEK Ateenan joukkueeseen. Madsenin alkukauteen on mahtunut paljon.
Saksalaisen Merlins Crailsheimin kanssa sopimuksen tehnyt takamiesvelho Edon Maxhuni on aloittanut kautensa Bundesliigassa lupaavasti. Merlins on mukana myös keskiviikkona alkavassa FIBA Europe Cupissa, jossa Maxhuni saa vastaansa muun muassa Craiovan suomalaiskaksikon Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin.