Honkahallilla vietettiin korisriehaa

14.12.2011 Honkahallilla vietettiin todellista urheilun ja liikunnan riemujuhlaa lauantaina 10.12, kun 18 joukkueellista 2003–2006 syntyneitä tyttöjä ja poikia osallistui Tapiolan Hongan ja Suomen Koripalloliiton järjestämään Korisriehaan.

Ohjelmassa oli kullekin joukkueelle 2 ottelua, jotka olivat monelle pienistä pelureista uran ensimmäiset. Kentällä olikin havaittavissa todellista liikunnan iloa ja riemua. Otteluissa nähtiin paljon tiukkoja kamppailuja, uran ensimmäisiä koreja, hienoja suorituksia ja upeita tuuletuksia. Kaikki osallistujat voittivat kultamitalit, joita lapset ylpeinä esittelivät hallilla.

Pelien lisäksi lapset pääsivät suorittamaan taitorataa, jossa nähtiin huikeita suorituksia niin lapsilta kuin paikalla olleilta miesten joukkueen pelaajilta. Etenkin Anselmi Vanjoen ja Miikka Mikkosen kuperkeikat kohahduttivat yleisöä, mikä mistäkin syystä. Lapsista taitoradan hienoimmat suoritukset nähtiin kenties BC Nokian Antilta ja Eelikseltä.

Tapahtuma sujui kaiken kaikkiaan loistavasti ja keräsi osanottajilta ja vanhemmilta runsaasti kehuja sekä positiivista palautetta.

 

Mikäli seurasi on kiinnostunut järjestämään korisriehan keväällä, ole yhteydessä kenttäpäällikköösi.
 
15.9.2017 Eteläinen alue

Tapiolan Hongan syyslomaleiri

Tapiolan Honka järjestää koulujen syyslomalla koripalloleirin 2006–2012 syntyneille junioreille. Leiri järjestetään tiistaista torstaihin 17.–19.10. ja se on avoin kaikkien seurojen junioreille. Leirin harjoitukset pidetään Honkahallilla.

2.8.2017 Junioriturnaus

Mieleinen Basket -junioriturnaus syyskuussa Loimaalla

Mikro-, mini- ja C-ikäisten syysturnaus Mieleinen Basket järjestetään 23.-24.9.2017.

18.1.2017 Eteläinen alue

HNMKY järjestää suosittuja taitotreenejä myös kevätkaudella 2017

Ilmoittautuminen kevätkauden taitotreeneihin on nyt avattu! Taitotreenejä järjestetään kevätkaudella 2003-2008 syntyneille koriksesta innostuneille ja motivoituneille junioreille seurasta riippumatta.

14.12.2016 Eteläinen alue

LePy järjestää ilmaisen koriskoulun kaikenikäisille 4.1.2017

Leppävaaran Pyrintö järjestää ilmaisen koriskoulun 4.1.2017 Lintumetsän koululla. Mukaan ovat tervetulleita kaikki koriksesta kiinnostuneet aloittelevat tytöt, pojat sekä aikuiset naiset ja miehet.

1.7.2015 Pohjoinen alue

Koripallolisenssit pelikaudelle 2015-2016

Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.

11.6.2015 Pohjoinen alue

Alueiden sarjoihin ilmoittautuminen alkanut

Kaikkien alueiden kaikkiin sarjoihin, aikuisten ja nuorten, ilmoittautuminen on alkanut. Huomioikaa, että osan sarjojen ilmoittautuminen päättyy jo 15.8.2015.

7.8.2013 Pohjoinen alue

Alueiden sarjoihin ilmoittautuminen käynnissä

Kaikkien alueiden kaikkiin sarjoihin, aikuisten ja nuorten, ilmoittautuminen on käynnissä. Huomio, että osan sarjojen ilmoitttautuminen päättyy 15.8.2013.

28.3.2013 Pohjoinen alue

Koripalloliiton sarjoissa keskitettyyn erotuomarimaksujärjestelmään syksyllä 2013

Suomen Koripalloliiton kaikissa virallisissa sarjoissa siirrytään syksystä 2013 alkaen keskitettyyn erotuomarimaksujärjestelmään.

Korisriehat Kouvolassa maaliskuussa, Hyvinkäällä huhtikuussa ja Helsingissä toukokuussa

Kouvot, Hyvinkään Ponteva ja Karhun Pojat järjestävät yhteistyössä Koripalloliiton kanssa korisriehat keväällä. Ilmoittautuminen kaikkiin riehoihin on avattu.

4.2.2013 Läntinen alue

Korisrieha Tampereella 27.-28.4.2013

Tampereen Pyrintö ja Suomen Koripalloliitto järjestävät yhteistyössä Korisriehan mikro- ja supermikro-ikäisille Tampereella 27.-28.4.2013.

23.11.2012 Pohjoinen alue

Alueiden kevään sarjoihin ilmoittautuminen on alkanut

Ilmoittautuminen on käynnissä uusille joukkueille alueiden kevään sarjoihin. Ilmoittautumiset tulee tehdä Baskethotelliin 7.12.2012 mennessä.

27.9.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto panostaa reiluun peliin alkavalla kaudella

NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.

2.5.2012 Eteläinen alue

LePy järjestää mikroturnauksen 22.–23.9.2012

Leppävaarassa, Espoossa pelataan syyskuussa kolmannen kerran järjestettävä Leppävaaran Pyrinnön mikroturnaus. Leppävaaran liikuntahallilla on jälleen tiedossa suuria tunteita, onnistumisen elämyksiä ja kansainvälistä tunnelmaa.

7.2.2012 Junioriturnaus

Sherwoodin Iloinen Mikroturnaus Keravalla 5.5-6.5.2012

Keravan Kori-80 järjestää vuosittaisen Sherwoodin Iloisen Mikroturnauksen 5.-6.5.2012. Turnauksessa on sarjat sekä poika- että tyttöjoukkueille ikäluokissa 2002, 2003 ja 2004.

3.2.2012 Junioriturnaus

EHBT-turnaus pelataan Espoossa 24.–26.8.2012

Suomen suurin juniorikoripalloturnaus, EHBT-turnaus, pelataan jälleen Espoossa elokuun lopulla, 24.–26.8.2012. Espoo Basket Team ja Tapiolan Honka järjestävät turnauksen yhdessä jo viidennentoista kerran. EHBT kokoaa vuosittain yli 300 juniorijoukkuetta Espooseen.

16.8.2011 Pohjoinen alue

C-nuorille, mineille ja mikroille sääntömuutoksia

Suomen Koripalloliiton Liittohallitus on kokouksessaan 16.6.2011 vahvistanut C-nuorten, minien ja mikrojen uudet pelisäännöt.

9.8.2011 Pohjoinen alue

Alueiden kilpailutoiminnan ilmoittautuminen on auki - ensimmäiset eräpäivät 15.8.

Kaikkien Koripalloliiton alueiden kilpailutoiminnan aikuisten ja nuorten ilmoittautuminen on avattu joukkueille.

13.9.2010 Pohjoinen alue

Koripallon uudet pelisäännöt, pelikentän muutokset ja niiden voimassaolo

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) tekemät sääntömuutokset astuivat voimaan Suomessa kaikilla sarjatasoilla 1.7.2010. Kauden kynnyksellä ja otteluiden käynnistyessä on aika kerrata muutokset. Tähän artikkeliin on koottu tuhti paketti, johon koottu niin koosteet kuin yksityiskohtaisemmatkin tiedot.

21.8.2009 Pohjoinen alue

Ilmoittautuminen alueen sarjoihin on avattu

Ilmoittautuminen kaikkien alueiden nuorten ja aikuisten sarjoihin on avattu. Samalla voi ilmoittautua senioreiden SM-sarjoihin.

2.9.2007 Pohjoinen alue

Lasten ryhmät käyntiin seuroissa - Koris.netin Koriskoulumateriaali apuna

Uuden kauden alkaessa on seuroissa taas aika saada uusi ikäluokka mukaan toimintaan. Koris.netistä löytyy valmista tietoa ja materiaalia toiminnan tueksi.

Näytä lisää vastaavia