1.9.2025 13:18 Tapiolan Honka on lisännyt kokoonpanoonsa kaksi uutta pelaajaa.

Tapiolan Honka tiedottaa tehneensä kaksin kappalein uusia pelaajasopimuksia. Ulkomaalaisvahvistusten riviin on lisätty yhdysvaltalainen AJ Ferguson, kun taas kotimaista osastoa täydentää Elias Eerikinharju.
22-vuotias Ferguson on 198-senttinen laituri, joka päätti viime keväänä yliopistouransa Murray State Universityssä. Hänen tilastoikseen NCAA:ssa kirjattiin kaudelta 11,2 pistettä, 5,8 levypalloa ja 1,4 syöttöä ottelua kohden.
Päävalmentaja Aapo Heinonen kommentoi sopimusta seuran tiedotteessa:
– Laiturin paikalle etsittiin urheilullista ja monipuolista pelaajaa, joka pystyy puolustamaan useampaa pelipaikkaa. AJ sopii kuvaukseen hienosti ja on jo osoittanut olevansa taitava viimeistelijä raudalla sekä aktiivinen levypalloissa. Hän sopii erinomaisesti tulevan kauden vauhdikkaaseen pelitapaamme.
29-vuotias Eerikinharju sen sijaan on pelannut jo aiemmin Tapiolan Hongan paidassa kaudella 2023–24, vaikka ehtikin edustaa vain yhdeksän ottelun ajan. Tuolloin pelaaja oli mukana nostamassa Honkaa 1A-divisioonasta takaisin Korisliigaan. Nyt Korisliigassa toista perättäistä kautta pelaava Hongan miesten edustusjoukkue saa Eerikinharjun takaisin riveihinsä paluumuuttajana Italian Serie B Interregionalesta, jossa hänellä on takana loukkaantumisen takia rikkonainen kausi Basket Club Secis Jesolossa.
Päävalmentaja Heinonen kommentoi paluumuuttajan sopimusta:
– Keskustelimme Eliaksen kanssa jo ennen viime kautta hänen jatkamisestaan Hongassa. Hän sai kuitenkin erinomaisen tarjouksen Italiasta ja ymmärrettävästi lähti jahtaamaan unelmiaan. Hienosti alkanut kausi päättyi ikävään loukkaantumiseen, josta kuntoutuminen on kuitenkin sujunut hyvin. Tulevalla kaudella Tapiolassa päästäänkin nauttimaan Eliaksen räiskyvästä ja iloisesta energiasta sekä Karkkia katsomoon! -huudoista.
Eerikinharju itse kertoo, että loukkaantunut jalka tuntuu koko ajan vahvemmalta ja nälkä kentälle on entistäkin kovempi.
– On todella hyvä fiilis palata Honkaan, sillä koossa on motivoitunut ja yhtenäinen joukkue. Iso henkilökohtainen tavoitteeni on saada polvi takaisin täyteen iskuun ja päästä tuomaan omaa osaamista ja energiaa joukkueelle molemmissa päissä kenttää. Yhteisenä tavoitteena on tietysti saavuttaa pudotuspelipaikka ja lähteä sieltä rakentamaan menestystä.
Honka on tähän mennessä julkaissut tulevalle kaudelle Fergusonin ja Eerikinharjun lisäksi seuraavat pelaajasopimukset: Alvar Peltoniemi, Riku Korhonen, Iiro Tuomi, Emil Uotila, Lauri Kallio, Matias Rissanen, David Gonzalvez, Veeti Ulander ja Alvan Laavainen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
KTP-Basket on tehnyt merkittävän valmentajakiinnityksen solmimalla 2+1-vuotisen sopimuksen kokeneen Greg Gibsonin kanssa.
Riku Laine palaa kahden vuoden tauon jälkeen takaisin Vilppaaseen. 28-vuotias Laine tulee antamaan vahvan panoksen myös seuran junioripuolelle, sillä hän aloittaa pelaamisen ohella työt Vilppaan junioritoiminnan koordinaattorina.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Tampereen Pyrintö on tehnyt kahden vuoden mittaisen sopimuksen Kalle Mattilan, 21, kanssa. Mattila on pelannut Pyrinnön akatemiajoukkueessa syksystä 2024. Opiskeluiden perässä tuolloin Tampereelle muuttanut Mattila nousi kuluneena kautena osaksi Korisliiga-joukkuetta.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.
Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.
Kauden 2025–2026 Korisliigan välierissä puhaltaa kymmenen erotuomarin joukko.
Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.