FIBA peruutti nuorten EM-turnaukset kesältä 2020

8.4.2020 15:03 Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) ilmoitti keskiviikkona 8.4.2020, ettei koripallon nuorten EM-kilpailuja järjestetä kesällä 2020 koronaviruksen (COVID-19) takia.

Peruutettuja nuorten tapahtumia oli kesän 2020 alkuperäisessä ohjelmassa kaikkiaan 16. FIBA teki peruutuspäätöksen suojellakseen pandemiatilanteessa niin nuorten urheilijoiden, valmentajien, erotuomareiden kuin katsojien ja muiden osallisten terveyttä ja turvallisuutta.

Sudenpentujen osalta päätös tarkoittaa, ettei Suomen 16-vuotiaiden, 18-vuotiaiden ja 20-vuotiaiden maajoukkueet pelaa EM-kisoissa tulevana kesänä. Suomen tyttömaajoukkueille kesän 2020 oli määrä olla historiallinen, sillä ensi kertaa kaikki ikäluokat olisivat pelanneet Euroopan A-tasolla.

Nyt tuo historiallinen hetki siirtyy vuodella, sillä FIBA päätti joukkueiden pysyvän samoissa divisioonissa kesän 2021 EM-kisoissa, joissa ne olisivat olleet tänä kesänä.

Aikuisten EM-kisojen kohtalo ilmassa

FIBA tiedotti tarvitsevansa vielä lisäaikaa selvittääkseen eri vaihtoehdot miesten ja naisten EM-lopputurnauksien osalta. Kisat on määrä pelata kesällä 2021. Tokion olympialaiset siirrettiin äskettäin vuodella eteenpäin koronapandemian vuoksi, kesälle 2021.

Omien seurajoukkuekilpailujensa suhteen FIBA päätti järjestää kauden päättävät lopputurnaukset syyskuussa ja/tai lokakuussa 2020. Aiemmin FIBA julkaisi Mestareiden liigalle Final 8 -lopputurnauksen. Nyt FIBA päätti Final 4 -turnauksesta FIBA Europe Cupissa sekä Final 8 -turnauksista naisten Euroliigassa sekä EuroCupissa.

FIBA:n tiedote on kokonaisuudessaan luettavissa täältä.

 
19.8.2023 21:45 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi pisteellä Italialle EM-pronssiottelussa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui neljänneksi Turkissa pidettävissä EM-kisoissa. Tiukan kamppailun jälkeen Italia oli pisteellä parempi ja pokkasi pronssimitalit itselleen 58-59 (23-31). Sudenpennut lunasti paikan vuoden 2024 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoihin.

18.8.2023 22:08 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaille tytöille tappio Espanjaa vastaan EM-välierässä – huomenna mahdollisuus historialliseen pronssimitaliin

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi Turkissa pidettävien EM-kisojen välierissä Espanjalle 49-85 (33-33). Sudenpennuilla on huomenna edessä pronssiottelu, jossa vastaan tulee joko Ranska tai Italia. Sudenpennuilla on mahdollisuus voittaa Suomen koripallohistorian ensimmäinen mitali EM-tasolla.

16.8.2023 22:40 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sensaatiomaisesti EM-kisojen mitalipeleihin!

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue eteni Turkissa pidettävien EM-kisojen mitalipeleihin, kun Sudenpennut voitti jännitysnäytelmän päätteeksi Kroatian puolivälierissä 79-78 (43-35). Suomen nuorisokoripallomaajoukkue on täten ensimmäistä kertaa nykymuotoisissa EM-kisoissa neljän parhaan joukossa. Sijoitus tarkoittaa myös Suomelle paikkaa 17-vuotiaiden MM-kisoihin kesälle 2024.

15.8.2023 22:07 Sudenpennut

Kahdeksan parhaan joukkoon! Suomen 16-vuotiaat tytöt kaatoivat EM-emäntä Turkin 23 pisteellä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi voittokulkuaan Turkissa pidettävissä A-divisioonan EM-kisoissa. Sudenpennut marssi kahdeksan parhaan joukkoon, puolivälieriin, kaatamalla emäntämaa Turkin 83-60 (39-33). Suomi on kyseisessä ikäluokassa ollut edellisen kerran kahdeksan parhaan joukossa 36 vuotta sitten.

13.8.2023 20:17 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt lohkovoittoon puhtaalla pelillä

16-vuotiaat tytöt jatkoivat vahvoja otteitaan EM-kisojen alkulohkossa. Portugali oli täysi vastaantulija Sudenpentujen käsittelyssä. Voitto kirjattiin suomalaisille 80-56 (49-24). 16-vuotiaat pojat päättivät oman turnauksensa. Päätöspelissä Latvia oli parempi 73-63 (24-30).

12.8.2023 22:15 Sudenpennut

16-vuotiaat pojat putosivat toisella jaksolla Puolan kyydistä

Puola kaatoi 16-vuotiaat pojat ikäluokan EM-kisoissa 79-49 (46-25). Suomella on edessään vielä yksi ottelu, jossa se pelaa sijasta 11.

12.8.2023 18:12 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt jatkavat puhtaalla pelillä

Suomen 16-vuotiaat tytöt ovat aloittaneet EM-kisat loistavasti. Saldona on kaksi voittoa kahdesta pelistä. Tänään joukkueen jalkoihin jäi Tshekki 62-54 (29-27).

11.8.2023 21:13 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt aloittivat EM-kisat hienolla voitolla

Sudenpennut aloittivat EM-kisansa vahvasti. Avausottelussa joukkue kaatoi Latvian selvästi 70-48 (35-21).

10.8.2023 19:56 Sudenpennut

16-vuotiailta pojille avausvoitto – Karlin ja Muurinen iskussa

16-vuotiaat pojat varmistivat voitollaan paikkansa A-divisioonassa. Montenegro jäi Sudenpentujen jalkoihin 74-65 (41-29).

10.8.2023 16:08 Sudenpennut

16-vuotiaiden tyttöjen EM-kisaurakka käyntiin perjantaina

16-vuotiaat tytöt aloittavat oman A-divisioonan EM-kisaurakkansa Izmirissä Turkissa perjantaina. Suomen alkulohko on ennakkoon tasainen.

Näytä lisää vastaavia