EHBT-turnauksen ilmoittautuminen avattu

26.4.2011 Tapiolan Hongan ja Espoo Basket Teamin elokuussa (24.-26.8.2011) järjestämän EHBT-turnauksen ilmoittautuminen on avattu.

EHBT-turnauksen päänäyttämönä toimii Tapiolan urheilupuisto, jonka alueella on turnauskäytössä 20 kenttää, mukaan lukien uusi kolmen kentän Honkahalli. Esport Arenalla ja Esport Centerissä pelataan myös viime vuosien tapaan. Otaniemen Otahallista turnauksen käytössä on neljän kentän kokonaisuus. Lisäksi pelejä pelataan Espoon urheiluhalleilla ja kouluilla.

Vuoden 2011 turnauksessa A- ja B-nuorten sarjoja pelataan kolmessa eri ryhmässä: kutsusarja, kilpasarja ja Fun-sarja. Kutsusarjoihin on kutsuttu mukaan järjestävien seurojen joukkueiden lisäksi 8 suomalaista joukkuetta. Lisäksi näihin sarjoihin pyritään saamaan mukaan ulkomaisia joukkueita. A- ja B-nuorten kilpasarjat on tarkoitettu joukkueille, jotka pyrkivät mukaan oman ikäluokkansa SM-sarjaan tai valtakunnalliseen 1. divisioonaan. Näiden ikäluokkien Fun-sarjat on puolestaan tarkoitettu joukkueille, jotka pelaavat alueiden sarjoja. Sarjauudistuksella pyritään tarjoamaan joukkueille turnauksen alusta saakka entistä tasaisempia ja laadukkaampia pelejä.

Muissa ikäluokissa turnauksen sarjajärjestelmät ovat entisellään. Muissa paitsi nuorimmissa ikäluokissa pelataan kahta eri sarjatasoa, jotta myös vähemmän aikaa harrastaneet saisivat turnauksesta hyviä otteluita. Tänä vuonna nuorimmat osallistujat ovat 2004-syntyneitä junioreita, jotka pelaavat yhteisessä sarjassa 2003-syntyneiden kanssa.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: EHBT-turnauksen nettisivut
 
15.1.2013 Junioriturnaus

Easter Tournamentin ilmoittautuminen avattu

Perinteiseksi muodostunut kansainvälinen Easter Tournament järjestetään 17. kerran Lahdessa pääsiäisenä 29 – 31.3.2013. Ensimmäistä kertaa järjestäjänä toimii viime vuonna perustettu nuorisokoripalloseura Namika Lahti Juniorit ry.

20.12.2012 Junioriturnaus

PeU-Basket järjestää junioriturnauksen Perniössä 16.-17.3.2013

PeU-Basket järjestää 23. kerran OP-Pikkujättiturnauksen Perniössä 16.-17.3.2013. Vain mikroille ja mineille tarkoitetun turnauksen ilmoittautuminen on käynnissä.

16.2.2012 Junioriturnaus

Easter Tournament 6.-8.4.2012 Lahdessa

Perinteinen Easter Tournament pelataan 18. kerran Lahdessa 6.-8.4.2012. Turnauksesta löytyy sarjat niin aikuisille kuin kaikenikäisille junioreille A-nuorista mikroihin. Ilmoittautuminen turnaukseen on avattu.

7.2.2012 Junioriturnaus

Sherwoodin Iloinen Mikroturnaus Keravalla 5.5-6.5.2012

Keravan Kori-80 järjestää vuosittaisen Sherwoodin Iloisen Mikroturnauksen 5.-6.5.2012. Turnauksessa on sarjat sekä poika- että tyttöjoukkueille ikäluokissa 2002, 2003 ja 2004.

3.2.2012 Junioriturnaus

EHBT-turnaus pelataan Espoossa 24.–26.8.2012

Suomen suurin juniorikoripalloturnaus, EHBT-turnaus, pelataan jälleen Espoossa elokuun lopulla, 24.–26.8.2012. Espoo Basket Team ja Tapiolan Honka järjestävät turnauksen yhdessä jo viidennentoista kerran. EHBT kokoaa vuosittain yli 300 juniorijoukkuetta Espooseen.

1.2.2012 Junioriturnaus

TaNMKY järjestää 24. Namika-turnauksen Tampereella 12.-13.5.

Tampereen NMKY järjestää vuotuisen Namika-turnauksen kotikulmillaan 12.-13. toukokuuta 2012. Turnaus on järjestyksessään jo 24:s. Ilmoittautuminen turnaussarjoihin on käynnissä.

13.12.2011 Junioriturnaus

Perinteinen JBT-turnaus Turussa 4.-6.5.2012

Turun NMKY, Turun Riento ja Naantalin Koripalloilijat järjestävät perinteisen JBT-turnauksen perjantaista sunnuntaihin 4.-6.5.2012. Mini-ikäiset (-00-01-syntyneet) pelaavat turnauksessa perjantaista sunnuntaihin, mikroikäiset (-02-04 syntyneet) pelaavat lauantaista sunnuntaihin sekä B- ja C-juniorit (-96-99 syntyneet) perjantaista sunnuntaihin. Ilmoittautumisaika alkaa tammikuussa 2012.

22.9.2011 Junioriturnaus

Vilppaan junioriturnaus Salossa 6.-8.1.2012

Salon Vilpas järjestää AND1-koripalloturnauksen 6.-8. tammikuuta Salossa. Turnauksessa pelataan sarjat 1996-2003 syntyneille pojille ja tytöille.

2.5.2011 Junioriturnaus

Delfin Basket Tournamentin ilmoittautumisaika käynnissä

Perinteinen Delfin Basket Tournament järjestetään 4.-7.8.2011 Tampereella. 24. kertaa pelattavan turnauksen ilmoittautuminen on käynnissä.

22.3.2011 20:36 Junioriturnaus

JBT:n ilmoittautumisaika päättyy 31.3.

Perinteinen JBT-turnaus pelataan Turussa 13.-15.5.2011. Turnauksesta on tulossa taas hyvin kansainvälinen, tämän vuoden turnaukseen on ilmoittautunut ennätysmäärä joukkueita Virosta. Ilmoittautumisaika päättyy 31.3.

Näytä lisää vastaavia