7.1.2026 12:21 Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.

Kuva: Riina Gröhn
Vaikean alkukauden kanssa tuskaillut Kataja Basket ilmoittautui joulukuun aikana mukaan taisteluun paikasta ylempään jatkosarjaan. Joensuulaiset voittivat kuudesta pelaamastaan ottelustaan viisi, ja Kataja Basket on nyt voiton päässä kuuden parhaan joukosta.
Loka-marraskuun taitteessa Joensuuhun saapunut Harmon oli hurjassa vedossa joulukuussa, kun hän kirjautti 30 pistettä, 3,5 levypalloa ja 4,5 koriin johtanutta syöttöä kuukauden aikana teholukeman ollessa kunnioitettava 32 ottelua kohden.

Harmonilla on käynnissä kolmas ammattilaiskausi. Kaksi edellistä hän pelasi NBA:n G-liigassa Indiana Mad Antsin ja Westchester Knicksin riveissä. Yliopistourallaan hän edusti Oklahomaa, Oregonia ja Texas Techia. Lisäksi hän on edustanut USA:n nuorisomaajoukkueita Amerikan- ja maailmanmestaruuskisoissa voittaen kultaa kahdesti.
Aiemmin tällä kaudella kuukauden parhaina on palkittu Seagullsin Kahron Ross (lokakuu) ja Tapiolan Hongan Riku Korhonen (marraskuu).
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.