Annika Holopainen valmiina vastuuseen Islannissa – ”Tavoitteena on kehittyä johtajana kentällä”

22.9.2020 21:00 Annika Holopainen aloittaa neljännen kautensa ammattilaisena ja kesällä hän otti suunnakseen Islannin ja reykjavikilaisen KR:n joukkueen. Holopaisella on odotettavissa iso rooli joukkueessa ja hän on siihen valmis tarttumaan.

Annika Holopainen aloittaa kautensa Islannissa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Holopainen on aiemmin urallaan pelannut Saksassa, Puolassa ja viime kaudella Ranskassa. Islantiin hän päätyi pitkän pohdinnan kautta. Samalla hän seuraa Vilma Kesäsen ja Veera Pirttisen jalanjälkiä, jotka ovat pelanneet Islannissa aiemmin.

- Sain KR:ltä tarjouksen aikaisessa vaiheessa, mutta olin alkuun vähän vastahakoinen ja odotin muita vaihtoehtoja. Kesän lopulla tulin sitten toisiin aatoksiin ja se oli hyvä tarjous. Juttelin paljon Vilman kanssa ja hän kehui organisaatiota ja maata. Sain häneltä tosi arvokasta informaatiota. Olin myös paljon yhteyksissä espanjalaisen päävalmentajan kanssa ja sitä kautta päätin siirtyä Islantiin, Holopainen kertoo sopimuksensa taustoista.

Islannissa ulkomaalaisvahvistukset liittyvät perinteisesti joukkueen mukaan vasta aivan kauden alla eikä Holopainenkaan ole ehtinyt kauaa olla uuden joukkueensa mukana. Ensikokemus on kuitenkin positiivinen.

- KR on tosi hyvänoloinen organisaatio. Täällä on sellainen perheilmapiiri ja pelaajista pidetään hyvää huolta. Islanti on liigana uusi tuttavuus. Olen ehtinyt olla joukkueen kanssa vasta vähän aikaa, mutta valmentajan pelitapa on ainakin mieluinen.

Annika Holopaisella on tiedossa iso rooli. (Kuva: Ville Vuorinen)

Holopainen on ehtinyt saada tuntumaa sarjaan harjoitusottelussa ja vastuuta on luvassa kosolti.

- Sen verran olen saanut käsitystä, että ainakin vauhdikasta peliä on luvassa ja ajoittain vähän sekavaakin. Joukkueissa on 2-3 ulkomaalaispelaajaa ja heille tulee iso vastuu. Se on minulle uudenlainen rooli. Sarja ei ole ehkä yhtä kova kuin aiemmat missä olen pelannut, mutta minulla on iso rooli tiedossa ja saattaa tulla täysiäkin minuutteja. Minun täytyy myös hakea entistä enemmän omia ratkaisuja peleissä.

Holopainen pääsee lähtemään hyvistä lähtökohdista uuteen kauteen, sillä Susiladiesin kesän leiritykset pitivät kuntoa yllä.

- Olihan tämä pitkä offseason, mutta onneksi sai olla maajoukkueen kanssa ja olen hyvässä kunnossa. Ennen ensimmäistä harjoitusottelua ehdin olla mukana kolmissa treeneissä ja pelasin heti täydet minuutit ja hyvin jaksoin.

Islannin sarja pelataan kahdeksan joukkueen voimin, joista neljä parasta joukkuetta etenee pudotuspeleihin. KR oli viime kaudella sarjan keskeytyshetkellä toisena. Holopainen ei osaa vielä tarkemmin arvioida joukkueiden voimasuhteita, mutta uskoo KR:n menestysmahdollisuuksiin.

- Liiga on hyvin tasainen ja jokainen joukkue voi voittaa kenet tahansa.

Holopaiselle on tiedossa iso rooli eikä hän kaihda vastuuta.

- Tavoitteena on auttaa joukkuetta voittamaan ja kehittyä itse johtajana kentällä sekä saada lisää tasaisuutta ja varmuutta pelaamiseen. Olen pelannut paikkoja 3-5 ja pystyn sitä kautta auttamaan myös joukkuetta. Innolla odotan, että pääsee taas pelaamaan.

Holopaisen ja KR:n kausi käynnistyy keskiviikkona 23.9., kun se kohtaa Keflavikin vieraskentällä.

Henkilöt

 
16.10.2021 11:00 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinin oli helppo palata Espanjaan – ”Tämä oli minulle hyvä vaihtoehto”

Marianne Kalin, 24, on aloittanut toisen kautensa Espanjan pääsarjassa pelaavan Bembibren joukkueessa. Joukkueen alkukausi on ollut vaikea, mutta Kalin on kuulunut joukkueen avainpelaajiin.

10.10.2021 09:56 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen halusi Espanjasta uudenlaiseen ympäristöön – ”Nyt saan yrittää ja kokeilla vähän eri asioita”

Anniina Äijänen, 26, jätti viime kauden päätteeksi Espanjan kentät taakseen kolmen maassa vietetyn kauden jälkeen. Äijänen halusi uralleen uuden suunnan ja sellainen löytyi Saksan Bundesliigassa pelaavasta Royals Saarlouisista.

30.9.2021 13:15 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander hamuaa Saksan mestaruutta – ”Sitä varten täällä ollaan”

Sofia Pelander teki kesällä jatkosopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Herner TC:n kanssa. Viime kausi päättyi joukkueen osalta pettymykseen välierissä ja tällä kaudella tähtäin on mestaruudessa.

24.9.2021 12:06 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen palasi Ranskaan vahvempana – ”Pelikovuus ei tule yllätyksenä”

Annika Holopainen palasi yhden kauden tauon jälkeen Ranskan Ligue Feminine 2 –sarjaan, kun hän teki jo viime keväänä sopimuksen Montbrisonin kanssa. Islannin liigan viime kauden korikuningatar palaa hyvillä mielin tuttuihin maisemiin.

15.5.2021 16:41 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopaisen kausi vaiherikas – ”Todella mielenkiintoinen, erilainen ja vaikea kausi”

Islannin liigan korikuningattaruuden voittaneen Annika Holopaisen kauteen mahtui paljon käänteitä. Holopainen teki kovia tehoja sarjassa, mutta samaan aikaan kautta varjostivat pitkät tauot sekä joukkueen heikko menestys.

4.5.2021 14:17 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderille jäi kaudesta karvas maku – ”Ihan uskomattoman paljon epäonnea”

Sofia Pelanderin kausi Saksan Bundesliigassa päättyi pettymykseen, kun Herner putosi välierissä ja hävisi myös pronssipelin. Pelanderin, ja koko joukkueen, kauteen mahtui paljon sekä hyvässä että pahassa.

20.4.2021 13:34 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijäsellä menestyksekäs kausi – ”Pääsin jatkamaan siitä mihin viime kaudella jäin”

Anniina Äijäsen kautta voi hyvällä syyllä todeta onnistuneeksi, sillä Äijänen pääsi juhlimaan Ferrolin kanssa nousua Espanjan pääsarjaan joukkueen vetäessä kauden läpi kokonaan ilman tappioita. Samaan aikaan Äijänen kuului läpi kauden joukkueen avainpelaajiin.

16.4.2021 13:39 WNBA

Dallas Wingsin varaama Awak Kuier: ”Meillä on paljon nuoria lahjakkuuksia”

Tuore WNBA:n kakkosvaraus Awak Kuier, 19, kertoi varaustilaisuuden jälkimainingeissa omista tunnelmistaan, pelillisistä esikuvistaan sekä sopeutumisestaan Dallas Wingsin pelaamiseen ja WNBA:han.

15.4.2021 08:50 WNBA

Awak Kuier: ”Olen iloinen jo pelkästään siitä, jos minut draftataan”

WNBA:n varaustilaisuuden kynnyksellä Awak Kuier, 19, odottaa jännityksellä, mitä tulevan odottaa. Susiladiesin nuorta tähteä ja Peli-Karhut-kasvattia veikkaillaan yhdeksi varaustilaisuuden kärkinimeksi, mutta hän on itse tyytyväinen jo pelkästään siitä, jos hänet varataan.

12.4.2021 10:07 Susiladies

Taru Tuukkasen WNBA-draftista 20 vuotta: "Menin ihan shokkiin, kun mut draftattiin!"

Awak Kuierin odottaessa WNBA:n varaustilaisuutta on syytä palata 20 vuoden taakse, jolloin Taru Tuukkanen huudettiin naisten taalaliigaan ensimmäisenä suomalaisvarauksena koskaan. Vaikka Tuukkanen oli osoittanut Xavier Musketeersissa olevansa yksi NCAA-liigan parhaita pelaajia, WNBA-varaus tuli hänelle itselleenkin yllätyksenä.

7.4.2021 15:26 Suomalaiset ulkomailla

Anniina Äijänen taistelee noususta – Kalinilla, Rokkasella, Koskimiehellä ja Tulosella hyvät kaudet

Espanjassa saatiin runkosarjat pelattua hiljattain ja samalla päättyivät Marianne Kalinin, Sara Rokkasen, Elina Koskimiehen sekä Helmi Tulosen kaudet. Anniina Äijäsen kausi sen sijaan jatkuu kauden loppuhuipennuksella, kun Ferrol taistelee noususta Espanjan pääsarjaan.

31.3.2021 12:45 Suomalaiset ulkomailla

Sandra Karstenilla positiivinen debyyttikausi ammattilaisena

Sandra Karsten pelasi ensimmäisen kautensa ulkomailla, kun hän vietti menneen kauden Ruotsin liigassa pelaavan Wetterbygden Sparksin joukkueessa. Vaikka joukkue ei edennyt pudotuspeleihin, niin kausi oli muuten positiivinen kokemus.

27.3.2021 20:12 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander aloittaa pudotuspelit Saksassa sunnuntaina – ”Olemme nyt parhaassa mahdollisessa iskussa”

Saksan Bundesliigan runkosarjan viimeiset pelit pelattiin keskiviikkona ja pudotuspelit käynnistyvät viikonloppuna. Pelanderin Herner sijoittui runkosarjassa toiseksi ja lähtee pudotuspeleihin hyvistä asetelmista.

26.2.2021 13:18 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen päässyt pelaamaan vapautuneesti - ”Tiedän mitä minulta vaaditaan”

Helmi Tulonen on pelannut hyvää kautta Espanjan Liga Femenina 2:n Ibaizabalin joukkueessa. Vaikka joukkueessa on tapahtunut muutoksia kauden aikana, on Tulonen ollut koko ajan joukkueensa avainpelaajia.

19.1.2021 14:57 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierilla menossa vahva kausi – ”Olen tykännyt pelityylistä tosi paljon”

Suomalaisen koripalloilun kirkkaimpiin lupauksiin kuuluva Awak Kuier, 19, pelaa ensimmäistä kauttaan ammattilaisena. Italialaista Virtus Eirene Ragusaa edustavan Kuierin debyyttikausi ulkomailla on sujunut hyvin.

9.1.2021 12:40 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander vaatii itseltään enemmän – ”Tulen parantamaan loppukaudesta”

Sofia Pelander pelaa ensimmäistä kauttaan Saksassa, kun hän teki kesällä sopimuksen Bundesliigassa pelaavan Hernerin kanssa. Pelander löytää alkukauden jälkeen parannettavaa sekä itseltään että joukkueelta.

23.10.2020 21:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelander tavoittelee Saksan mestaruutta

Viiden Ruotsissa vietetyn kauden jälkeen Sofia Pelander vaihtoi kesällä maisemaa tehdessään sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Herner TC:n kanssa. Pelander lähtee uuteen haasteeseen suurella innolla.

9.10.2020 20:52 Suomalaiset ulkomailla

Susiladies-kolmikko aloittaa kautensa Espanjassa viikonloppuna

Espanjan Liga Femenina 2:ssa pelaa tällä kaudella kolme suomalaista. Elina Koskimies aloittaa toisen kautensa GDKO Ibaizabalin joukkueessa ja hän sai täksi kaudeksi joukkuekaverikseen Helmi Tulosen. Lisäksi Anniina Äijänen aloittaa toisen kautensa Universitario de Ferrolin joukkueessa.

6.10.2020 20:13 Suomalaiset ulkomailla

Anissa Pounds palasi hyvillä mielin Belgiaan – ”Hyvä paikka jatkaa uraa”

Kesken viime kauden belgialaisjoukkue Pepinsteriin siirtynyt Anissa Pounds jatkaa seurassa myös tällä kaudella. Pounds aloittaa nyt ensimmäisen kokonaisen kautensa seurassa.

2.10.2020 19:42 Suomalaiset ulkomailla

Awak Kuierin ammattilaisura starttaa Italiassa – ”Toivottavasti pystyn kehittymään paljon”

Awak Kuier teki kesällä italialaisen Ragusan kanssa sopimuksen ja aloittaa ensimmäisen kautensa ammattilaisena. Kuier antoi jo osviittaa siitä mitä tuleman pitää kauden alla pelatussa Supercupissa. Pelaaja itse lähtee kuitenkin jalat maassa kauteen.

Näytä lisää vastaavia