Alexander Madsen teki seurapäätöksensä EM-kisojen jälkeen – ”Luotin, että työpaikka löytyy kyllä”

11.11.2025 10:22 Alexander Madsen teki päätöksen uudesta seurastaan EM-kisojen jälkeen suostuttuaan kreikkalaisseura Karditsan sopimustarjoukseen. Madsen on kauden edetessä ottanut isompaa roolia joukkueessa ja lähtee hyvässä vireessä tuleviin MM-karsintoihin.

Alexander Madsen pelaa toista kertaa urallaan Kreikassa. (Kuva: FIBA Europe)

Madsen pelasi viime kaudella Espanjan ACB:ssä Lleidan joukkueessa ja täksi kaudeksi seuraksi valikoitui Karditsa. Madsen ei kiirehtinyt uuden työpaikan valinnassa, vaan jätti päätöksen EM-kisojen jälkeen.

- Oli siinä vaihtoehtoja jo ennen kisoja, muttei mitään sellaista, että "jes tuonne haluan" ja kaikki olisi kohdillaan. Joskus menee näin, että joutuu odottamaan ja kyllä se auttoi, että pärjäsimme EM-kisoissa. Sen jälkeen alkoi tulla enemmän tarjouksia ja päädyin tänne, Madsen kertoo päätymisestään Kreikkaan.

Madsen hiljensi sopimuskuviot EM-kisojen ajaksi keskittyäkseen vain Susijengiin.

- Ei minulla sillä tavalla huolta ollut, vaan luotin kyllä siihen, että työpaikka löytyy. Silloin oli EM-kisat käynnissä ja keskittyminen oli niissä. Se oli se joukkue, jonka kanssa olin silloin eikä sillä hetkellä millään muulla ole väliä. Seura-asiat selviävät kyllä, kun niiden aika on.

- Ollaan siinä hetkessä ja selvitellään muita asioita sitten myöhemmin. En usko, että siitä olisi ollut hyötyä miettiä niitä asioita kisojen aikana, Madsen pohdiskelee.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Madsen pelaa Kreikassa, sillä hän pelasi kauden 2022-23 ateenalaisjoukkue AEK:ssa. Alun perin suunnitelmissa ei ollut palata Kreikkaan, mutta mieli muuttui.

- Kreikka oli minulla pannassa, kun oli palkkoja vielä saamatta, mutta onneksi niihin saatiin ratkaisu oikeuden kautta. Tykkään Kreikasta maana, sen elämäntavasta, kulttuurista, kelitkin ovat kohdillaan ja ruoka on tietenkin hyvää. Päälle vielä, että pääsee pelaamaan Mestarien liigaa, niin mikäs sen parempaa.

Koripalloilija ei ole Madsenin ainoa ammatti, sillä hän on kouluttautunut myös kokiksi. Hän on Kreikan ja Espanjan lisäksi pelannut urallaan myös Latviassa sekä Tshekissä, ja tutustunut kaikissa myös paikalliseen ruokakulttuuriin.

- Kyllä minä käyn usein maistelemassa erilaisia paikallisia ruokia. Kotonakin on tullut kokeiltua vähän paikallisia, mutta pääasiassa kotona tulee tehtyä ihan perusjuttuja.

Missä maassa on ollut paras ruoka?

- Kyllä se on joko Kreikka tai Espanja. Ehkä se kääntyy lopulta Kreikan puolelle. Tykkään, kun ruokaa tehdään avotulella ja ruuassa on paljon tuoreita vihanneksia ja makua.

Mestarien liigassa taistelu jatkopaikasta

Karditsa pelaa neljättä kauttaan Kreikan pääsarjassa ja sijoittui viime kaudella viidenneksi. Joukkue pelaa kotoisen sarjan lisäksi myös Mestarien liigaa tällä kaudella. Karditsan kanssa samassa lohkossa pelaavat espanjalainen Malaga, belgialainen Oostende sekä turkkilaineen Mersin.

- Seura on ensimmäistä kertaa Euroopassa ja kaikki ovat aika innoissaan siitä. Vierasreissulle on aina lähdössä paljon väkeä mukaan ja on ollut ihan hauska nähdä se. En aluksi tajunnut kuinka iso juttu eurokentillä pelaaminen oli seuralle.  

Alexander Madsen on jo Mestarien liigan konkari. (Kuva: FIBA Europe)

Madsen tuo tärkeää kokemusta joukkueeseen, sillä hän on aiemmin pelannut Mestarien liigaa VEF Riian ja Ateenan AEK:n riveissä.

- Mestarien liigassa taso nousee joka vuosi, ja joka vuosi on vaikeampi päästä jatkoon. Se on hyvä kilpailulle, että taso nousee ja pääsemme haastamaan kovia joukkueita vastaan.

- Meillä on lohkossa kaksi Mestarien liigan ensikertalaista, hallitseva mestari Malaga sekä Mestarien liigan vakiojoukkue Oostende. Voitimme Oostenden ensimmäisessä pelissä vieraissa ja tiistaina pitäisi voittaa, jos haluamme jatkoon. Iso tavoite on päästä lohkosta jatkoon 16 joukkoon ja katsotaan siitä sitten eteenpäin, Madsen arvioi.

Iso vastuu tarjolla

Mestarien liigassa Karditsa on aloittanut voitolla ja kahdella tappiolla, ja Kreikan liigassa saldona on kaksi voittoa viidestä ottelusta. Madsen näkee joukkueessa potentiaalia.

- Meillä on hyvä joukkue, mutta samalla aika nuori. Sitten meillä on muutamia kaltaisiani kokeneempia pelaajia.

Madsenin liityttyä joukkueen mukaan EM-kisojen jälkeen, suurin osa joukkueesta oli ehtinyt olla yhdessä jo pidempään. Hiljalleen hän on päässyt paremmin mukaan ja samalla minuutit ovat nousseet.

- Tulin tänne kisojen jälkeen ja olin tietenkin vähän perässä muuta joukkuetta ja siitä suoraan Super Cupiin. En olettanutkaan, että alussa tulisi hirveästi peliaikaa, mutta iso rooli on tarjolla.

- Meiltä lähti vitospaikan pelaaja ja jäin ainoaksi vitoseksi, joten se nosti automaattisesti vastuuta. Sunnuntaisessa pelissä oli vähän virhevaikeuksia ja minuutit olivat vähän pienemmät. Palkkasimme jo uuden vitospelaajan, mutta rooli on siellä ja se pitää vain itse ottaa, Madsen kertoo.

Susijengin menestysresepti kiinnostaa maailmalla

Susijengi taipui EM-kisojen pronssiottelussa juuri Kreikalle, mutta Madsen ei ole saanut suurta naljailua osakseen, vaan Susijengin menestys herätti suurimmaksi osaksi mielenkiintoa ja ihastusta.

- Kyllä siitä tuli jotain kuittia, mutta paljon tuli myös positiivista palautetta pelaajilta ja valmentajilta. Aika moni tuntui nauttivan meidän runista ja olisi toivonut erilaista loppua.

Erityisesti aggressiivinen ”susikoris” on herättänyt Madsenin mukaan niin pelaajien kuin valmentajien kiinnostuksen.

- Monet pelaajat ovat kysyneet pelityylistämme. Nopeaa ja aggressiivista Susijengin korista pidetään pelaajaystävällisenä. Monista on ollut siistiä nähdä sellaista korista mitä itse haluaisi pelata.

- Valmentajat ovat muun muassa kysyneet miten saamme pidettyä tempoa yllä ja miten me harjoittelemme. Susijengin koris on herättänyt tunteita Euroopassa ja suurin osa tuntui olevan iloisia kuinka pitkälle pääsimme ja olisivat toivoneet meille mitalia. Ensi kerralla sitten. Seuraava mahdollisuus on MM-kisoissa.

Haastavat MM-karsinnat edessä

MM-karsinnat käynnistyvät marraskuun lopulla, kun Susijengi kohtaa ensin vieraskentällä Unkarin ja sen jälkeen loppuunmyydyllä Metro Areenalla Ranskan. Madsen lähtee taas innoissaan hakemaan uusia maajoukkuekokemuksia.

- Nämä maajoukkueikkunat tuovat sopivaa vaihtelua kauteen ja pääsee käymään Suomessa ja näkemään perhettä sekä muita. Nyt on taas uusi kisa eikä ole väliä miten EM-kisat menivät.

"Mädi" odottaa jo Susijengin kokoontumista. (Kuva: FIBA Europe)

EM-kisoissa Susijengin pelissä moni palanen loksahti kohdilleen ja se näkyi muun muassa Serbian kaadossa. Madsenin mukaan kyse on prosessista, jossa joukkue on oppinut edellisistä vastoinkäymisistä ja pystynyt palaamaan entistä vahvempana.

- Veimme taas pelitapaamme eteenpäin ja miten pystymme lähtökohtaisesti kovempia joukkueita voittamaan. Okinawassa otimme aika rumasti lättyyn joiltain joukkueilta, jotka meidän olisi pitänyt ehkä voittaa ja sama juttu oli myös Valenciassa. Kaikki nämä yhteiset kokemukset kantavat joukkuetta. Seuraavan kerran, kun olemme tiukassa tilanteessa, niin osaamme kaivaa ne opit esiin.

Taistelu MM-paikasta alkaa 28.11. Szombathelysta Unkarin vieraana ja 1.12. Ranska saapuu Espooseen.

- Uskon, että yleisöä löytyy taas ja joukkue on entistä yhtenäisempi, vaikkemme tietenkään saa kaikkia samoja pelaajia mukaan kuin kisoissa.

- Haastavat kaksi peliä on tulossa. Ranska on aina kova, oli heillä millainen joukkue tahansa koossa. Emmekä voi aliarvioida Unkaria - varsinkaan kotonaan, Madsen miettii karsintojen alkua.

Madsen toivoo, että EM-kisoissa nähty hieno vire saa jatkoa niin kentällä kuin katsomossa.

- Hienoa nähdä, että Ranska-peli on loppuunmyyty. Ensin hoidellaan Unkari ja sitten vedetään Ranskaan käkättimeen.

Valtonen kaatamassa sarjakärkeä

Elias Valtonen oli järjestelemässä melkoista yllätystä Espanjan ACB:ssä, kun Granada kaatoi Valencian 85-79. Granada oli hävinnyt kauden ensimmäiset viisi ottelua ja samaan aikaan Euroliigajoukkue Valencia oli jyrännyt voitosta voittoon viisi ensimmäistä peliään. Granada avasi voittotilinsä kuitenkin maukkaimmalla mahdollisella tavalla kaatamalla sarjakärjen kotiyleisensä edessä.

Valtonen oli jälleen isossa roolissa joukkueessaan heittäen 14 pistettä ja täytellen tilastojaan myös viidellä levypallolla, neljällä syötöllä ja riistolla. Tilastojen valossa Valtosella on menossa uransa paras kausi Espanjan ACB:ssä, kun 10,2 pistettä, 4,7 levypalloa ja 1,8 syöttöä ovat kaikki hänen ennätyslukemiaan tähän mennessä.

Mikael Jantunen oli auttamassa Fenerbahcea voittoon Turkin liigassa heittämällä 19 pistettä Büyükcekmecen kaatuessa 91-87. Edon Maxhunin 16 pistettä jäivät laihaksi lohduksi Gravelines-Dunkerquelle, kun ASVEL osoitti kovuutensa hakiessaan selkeän voiton Ranskan liigan ottelussa.

Severi Kaukiainen oli käsi kuumana Virossa auttaessaan Kalev/Cramon voittoon paikallisvastustaja TalTechista 25 pisteen ja kahdeksan syötön saldolla.

Susijengin pelaajat viime viikolla:

Euroliiga:
Fenerbahce-ASVEL Villeurbanne 81-67
Mikael Jantunen (Fenerbahce): 3 pistettä, 3 levypalloa, 3 syöttöä
Ottelutilastot

Paris Basketball-Bayern München 82-86
Gordon Herbert (Bayern München, päävalmentaja)
Daniel Herbert (Bayern München, apuvalmentaja)
Ottelutilastot

Mestarien liiga:
Rytas Vilna-Academics Heidelberg 116-90
Vesa Vertio (Rytas Vilna, apuvalmentaja)
Daniel Jansson Academics Heidelberg (Heidelberg, päävalmentaja)
Ottelutilastot

Gran Canaria-Spartak 77-62
Eetu Heinonen (Gran Canaria): Ei tilastomerkintöjä
Ottelutilastot

FIBA Europe Cup:
Trepca-PAOK 75-77
Mustapha Amzil (Trepca): 17 pistettä, 6 levypalloa, 1 syöttö, 1 riisto
Ottelutilastot

Kalev/Cramo-Absheron Lions 71-101
Severi Kaukiainen (Kalev/Cramo): 8 pistettä, 4 levypalloa, 3 syöttöä, 1 riisto
Ottelutilastot

Neftchi-Trefel Sopot 92-87
Mikko Larkas (Sopot, päävalmentaja)
Ottelutilastot

Espanjan ACB:
Granada-Valencia 85-79
Elias Valtonen (Granada): 14 pistettä, 5 levypalloa, 4 syöttöä, 1 riisto, 1 torjunta
Ottelutilastot

Primera FEB:
Estudiantes-Leyma Coruna 87-92
Sasu Salin (Estudiantes): 4 pistettä, 2 levypalloa, 2 syöttöä
Ottelutilastot

Fuenlabrada-Oviedo 71-92
Lassi Nikkarinen (Fuenlabrada): 1 levypallo, 2 syöttöä
Ottelutilastot

Ourense-Cartagena 91-65
Teemu Suokas (Cartagena): 2 levypalloa
Ottelutilastot

Turkin Süper Ligi:
Fenerbahce-Büyükcekmece 91-87
Mikael Jantunen (Fenerbahce): 19 pistettä, 3 levypalloa, 1 syöttö, 2 riistoa
Ottelutilastot

Italian Serie A1:
Varese-Bologna 77-83
Olivier Nkamhoua (Varese): 17 pistettä, 7 levypalloa, 1 syöttö, 1 torjunta
Ottelutilastot

Derthona Tortona-Varese 90-87
Olivier Nkamhoua (Varese): 10 pistettä, 6 levypalloa, 1 syöttö, 3 riistoa, 1 torjunta
Ottelutilastot

Ranskan LNB:
Gravelines-Dunkerque-ASVEL Villeurbanne 62-83
Edon Maxhuni (Gravelines-Dunkerquee): 16 pistettä, 1 levypallo, 4 syöttöä
Ottelutilastot

Kreikan liiga:
Olympiakos-Karditsa 102-82
Alexander Madsen (Karditsa): 6 pistettä, 1 levypallo, 1 riisto
Ottelutilastot

Saksan Bundesliiga:
ALBA Berlin-Mitteldeutscher 88-80
Perttu Blomgren (Mitteldeutscher): 2 pistettä, 1 syöttö
Ottelutilastot

Bayern München-Academics Heidelberg 93-81
Gordon Herbert (Bayern München, päävalmentaja)
Daniel Herbert (Bayern München, apuvalmentaja)
Daniel Jansson (Academics Heidelberg, päävalmentaja)
Ottelutilastot

Vechta-Bayern München 74-77
Gordon Herbert (Bayern München, päävalmentaja)
Daniel Herbert (Bayern München, apuvalmentaja)
Ottelutilastot

Academics Heidelberg-Gladiators Trier 76-80
Daniel Jansson (Academics Heidelberg, päävalmentaja)
Ottelutilastot

Viron ja Latvian liiga:
TalTec-Kalev/Cramo 84-98
Severi Kaukiainen (Kalev/Cramo): 25 pistettä, 4 levypalloa, 8 syöttöä
Ottelutilastot

Unkarin liiga:
Kecskemet-DEAC 84-71
Ilari Seppälä (Kecskemet): 5 pistettä, 3 levypalloa, 9 syöttöä, 1 riisto
Okko Järvi (Kecskemet): 14 pistettä, 6 levypalloa, 3 syöttöä
Ottelutilastot

Atomerömü-Kecskemet 81-72
Ilari Seppälä (Kecskemet): 18 pistettä, 1 levypallo, 4 syöttöä, 2 riistoa
Okko Järvi (Kecskemet): 15 pistettä, 5 levypalloa, 3 syöttöä
Ottelutilastot

Slovakian liiga:
Lucenec-Patrioti Levice 77-89
Aatu Kivimäki (Levice): 1 pistettä, 1 levypallo, 1 syöttö
Ottelutilastot

Kosice Wolves-Nitra Blue Wings 78-93
Pieti Poikola (Kosice, päävalmentaja)
Ottelutilastot

Tshekin liiga:
Brno-USK Praha 103-71
Touko Tainamo (USK Praha): 8 pistettä, 8 levypalloa, 1 riisto, 1 torjunta
Ottelutilastot

USK Praha-Slavia Praha 91-84
Touko Tainamo (USK Praha): 15 pistettä, 6 levypalloa
Ottelutilastot

Belgian ja Alankomaiden liiga:
Limburg United-Landstede Hammers 94-62
Erik Sajantila (Landstede): 7 pistettä, 1 levypallo, 2 syöttöä, 1 riisto
Ottelutilastot

Pohjois-Euroopan liiga ENBL:
Mitteldeutscher-Valmiera 89-69
Perttu Blomgren (Mitteldeutscher): 9 pistettä, 1 syöttö, 3 riisto, 1 torjunta
Ottelutilastot

Adrianmeren ABA Liga:
Dubai-Partizan 82-70
Miikka Muurinen (Partizan): 3 levypalloa, 1 riisto
Ottelutilastot

ABA Liga 2:
Primorje 1945-Siroki 75-86
Daniel Dolenc (Siroki): Ei tehomerkintöjä.
Ottelutilastot

Islannin liiga:
Alftanes-KR 108-89
Shawn Hopkins (Alftanes): 13 pistettä, 3 levypalloa
Ottelutilastot

Puolan liiga:
Trefl Sopot-Arka Gdynia 83-85
Mikko Larkas (Sopot, päävalmentaja)
Ottelutilastot

Liettuan liiga:
Rytas Vilna-Jonava 104-72
Vesa Vertio (Rytas Vilna, apuvalmentaja)
Ottelutilastot

Japanin B-league:
Utsunomiya-Jokohama 86-76
Lassi Tuovi (Jokohama, päävalmentaja)
Jukka Toijala (Jokohama, apuvalmentaja)
Ottelutilastot

Jokohama-Toyama 86-89
Lassi Tuovi (Jokohama, päävalmentaja)
Jukka Toijala (Jokohama, apuvalmentaja)
Ottelutilastot

Jokohama-Toyama 107-94
Lassi Tuovi (Jokohama, päävalmentaja)
Jukka Toijala (Jokohama, apuvalmentaja)
Ottelutilastot

Australian NBL:
New Zealand Breakers-Adelaide 36ers 79-83
Petteri Koponen (NZ Breakers, päävalmentaja)
Ottelutilastot

Sydney Kings-New Zealand Breakers 79-72
Petteri Koponen (NZ Breakers, päävalmentaja)
Ottelutilastot

Henkilöt

 
27.10.2025 15:57 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uudessa tilanteessa Espanjassa – ”Meri-ilma ei tuoksu”

Kymmenen Espanjan ACB-kauden jälkeen Sasu Salin pelaa ensimmäistä kauttaan kakkostason Estudiantesissa. Uuden sarjatason lisäksi Salin on saanut totuttautua suurkaupungin sykkeeseen.

15.10.2025 10:13 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälä nauttii suurta vastuuta Unkarissa – ”Ei tunnu väsy”

Ilari Seppälä on aloittanut toisen kautensa Unkarin liigassa pelaavan Kecskemetin joukkueessa. Täksi kaudeksi hän sai tuttua seuraa, kun Okko Järvi siirtyi joukkuekaveriksi.

29.9.2025 11:33 Suomalaiset ulkomailla

Aatu Kivimäki riemuitsi Mestarien liigan lohkopaikasta – ”Hulluin peli missä olen ollut osallisena”

Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.

27.6.2025 10:01 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsenin kauteen mahtui haasteita – ”Oli kaikennäköistä”

Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.

26.6.2025 17:15 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni näki kauden aikana kolme erilaista koripallomaata

Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.

25.6.2025 14:24 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosella vahva kausi putoamisesta huolimatta – ”Pystyin pelaamaan hyvällä tasolla"

Elias Valtonen pelasi hyvän kauden Espanjan ACB-liigan Granadassa, vaikka joukkueen kausi päättyi harmillisesti putoamiseen. Seuraavaksi Valtonen suuntaa katseensa kohti elokuun EM-kotikisoja.

2.6.2025 22:14 Suomalaiset ulkomailla

Perttu Blomgrenilla opettavainen kausi – Severi Kaukiaisesta Viron mestari ja MVP

Perttu Blomgrenin, 23, toiseen kauteen Euroopan korisparketeilla mahtui paljon. Hän aloitti kauden Sarajevossa, Bosniassa ja päätti sen Latvian liigan finaaleissa Ventspilsin riveissä. Susijengiläisistä Severi Kaukiainen pääsi juhlimaan Viron mestaruutta ja valittiin pudotuspelien MVP:ksi.

19.5.2025 23:09 Suomalaiset ulkomailla

Remu Raitanen pääsi tutustumaan Slovakian ja Islannin koripalloon kauden aikana

Remu Raitanen pääsi kauden aikana kokemaan Slovakian ja Islannin erilaisen koripallotavat ja -kulttuurit. Vuosi oli Raitaselle kaikkinensa antoisa.

22.4.2025 22:34 Suomalaiset ulkomailla

Olivier Nkamhoua laittaa hyvän kiertämään – ”Mahdollisuus antaa vähän takaisin”

Pelaamisen lisäksi Olivier Nkamhoua on myös järjestämässä koripalloleiriä isänsä kotikylässä Kamerunissa. Toukokuussa järjestettävä leiri pidetään nyt toisen kerran.

7.4.2025 16:30 Suomalaiset ulkomailla

Jukka Toijala raivaa tietä Lassi Tuovin kanssa Japanissa – ”Kaipasin päivittäistä valmennustyötä”

Jukka Toijala vastasi myöntävästi Lassi Tuovin kutsuun liittyä hänen apuvalmentajakseen Japanin B-leaguessa pelaavaan Yokohama B-Corsairsiin. Toijala on nauttinut täysin siemauksin uudesta haasteesta ja kulttuurista.

Näytä lisää vastaavia