Alexander Madsen palaa Latvian mestariin

4.9.2023 18:21 Vahvoja näyttöjä Kreikan liigassa viime kaudella antanut Susijengin luottosentteri Alexander Madsen, 28, on allekirjoittanut yksivuotisen Latvian suurseuran VEF Riian kanssa. 208-senttinen Kouvolan Poikien kasvatti Madsen edusti latvialaisjoukkuetta aiemmin vuosina 2019–22.

Alexander Madsen palaa VEF Riian vahvuuteen. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi.

Madsen puntaroi erilaisia vaihtoehtoja läpi kesän, mutta hänen entinen seuransa Latviasta pysyi kosijoiden kärjessä aina MM-kisojen päätökseen asti.

- Kaikennäköistä paperia oli pöydällä, mutta oma lähtökohta oli, että palaan Riikaan, mikäli jotain aivan maagista tarjousta ei tule muualta, aiemmin kolme kautta VEF Riiassa pelannut Madsen kertoo.

- VEF Riika seurana ja Riika kaupunkina tarjoavat sellaiset olosuhteet, joihin menen oikein innostuneena takaisin. Paikat ja rutiinit ovat tutut, olen saanut aiemminkin toteuttaa siellä itseäni pelaajana ja keskittyä pelkästään koripallon pelaamiseen. Samalla tiedän hyvin, mitä joukkue minulta tahtoo.

VEF Riika on Latvian monivuotinen suurseura, joka on voittanut viisi perättäistä Latvian kansallista mestaruutta, kaksi perättäistä Latvian cupia sekä Latvian ja Viron yhteisen koripalloliigan mestaruuden keväällä 2022. Lisäksi VEF Riika on pelannut FIBA Mestareiden Liigaa neljä perättäistä kautta.

- Joukkueen tavoite on voittaa kaikki mahdollinen voitettavissa oleva ja mennä Mestareiden Liigassa vähintään alkulohkosta jatkoon, Madsen kertoo.

- Henkilökohtaisella tasolla tavoitteeni on päästä takaisin siihen formiin, missä olin viime syksynä AEK Ateenan kanssa ennen loukkaantumistani ja kehittymään edelleen siitä.

Suomen mestari, Tshekin All Star -pelaaja, moninkertainen Latvian mestari

Madsen debytoi Korisliigassa helmikuussa 2012 vasta 17-vuotiaana Kouvolan Kouvojen riveissä. Kouvojen liigajoukkueen rotaatioon hän teki läpimurtonsa kaudella 2013–14, jolloin hänelle kirjattiin 19,5 peliminuuttia ottelua kohden ja 6,3 pisteen ja 2,3 levypallon ottelukohtaiset keskiarvot.

Korisliigan eliittiin Madsen eteni ryminällä keväällä 2016. Madsen mätti pudotuspelien keskiarvoikseen 10,3 pistettä, 6,1 levypalloa ja 2,0 blokkia ottelua kohden erinomaisin heittotarkkuuksin (2p 56,7%, 3p 31,4%, 1p 77,5%). Suomen mestaruuteen päättyneen kauden päätteeksi Korisliigan päävalmentajat ja kapteenit äänestivät Madsenin liigan parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi.

Nuorisomaajoukkuevuosinaan Madsen pelasi 64 juniorimaaottelua 7,7 pisteen keskiarvolla, kruununa 20-vuotiaiden miesten B-divisioonan Euroopan mestaruus kesällä 2015 ja paikka kyseisten kisojen All Star -viisikossa. Madsen edusti lisäksi Suomea Taiwanin universiadeissa kesällä 2017.

Vuodet 2016–18 Madsen pelasi Tshekin pääsarjaa sekä Alpe Adria Cup -kilpailua USK Prahan paidassa. Kahden Tshekin vuotensa aikana Madsen kirjautti joukkueelleen 9,9 pistettä, 5,9 levypalloa, 1,8 syöttöä, 1,4 blokkia ja 1,0 riistoa ottelua kohden. Hänet nimettiin myös kahdesti Tshekin liigan All Star -otteluun sekä donkkikisaan ja kolmen pisteen heittokisaan

Prahan komennuksen jälkeen Madsen eteni Las Palmasiin, missä hän harjoitteli CB Gran Canarian edustusjoukkueen kanssa sekä pelasi Gran Canarian farmijoukkueessa Espanjan neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla (EBA). Loukkaantumisten varjostaman kauden keskiarvoikseen Madsen kirjautti 9,2 pistettä, 6,1 levypalloa, 1,6 syöttöä, 1,2 riistoa ja 1,2 blokkia ottelua kohden.

Seuraavat kolme vuotta Madsen niitti menestystä Latvian voimajoukkueen VEF Riian kanssa. Kolmivuotinen toi mukanaan kolme Latvian kansallista mestaruutta, yhden Latvian cupin mestaruuden sekä Latvian ja Viron yhteisliigan kulta- ja hopeamitalit. Lisäksi Madsen nimettiin keväällä 2022 Latvian cupin arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP). Madsen pelasi VEF Riian riveissä myös kaikkina kolmena kautena FIBA Mestareiden Liigaa.

Tilastojen valossa Madsenin paras Latvian kausi oli 2021-22, jonka aikana hän kirjautti Latvian ja Viron yhteisliigassa 11,6 pistettä, 5,5 levypalloa, 1,6 syöttöä, 1,0 riistoa ja 1,0 blokkia ottelua kohden sekä FIBA Mestareiden Liigassa 9,8 pistettä, 7,0 levypalloa, 2,0 syöttöä ja 1,3 riistoa ottelua kohden.

Pelikaudella 2022-23 Madsen pelasi Kreikan pääsarjaa sekä FIBA Mestareiden Liigaa historiallisen AEK Ateenan paidassa. Erinomainen syyskausi katkesi alkutalven loukkaantumiseen, mutta Madsenille merkittiin Kreikan liigassa 6,0 pisteen ja 2,4 levypallon ja Mestareiden Liigassa 4,6 pisteen ja 2,4 levypallon ottelukohtaiset keskiarvot.

Susijengissä Madsen debytoi kesällä 2015 vierasottelussa Sloveniaa vastaan. Läpimurtonsa Susijengiin hän teki vuosien 2017-19 MM-karsinnoissa omaksumalla Tuukka Kotin paikan joukkueen sisäpuolustuksen lukkona. Madsen on pelannut Susijengissä 60 ottelua 5,7 pisteen, 3,2 levypallon ja 1,2 syötön ottelukohtaisin keskiarvoin. Lisäksi Madsen kuului Susijengin arvokisakokoonpanoon vuoden 2022 EM-kisoissa ja vuoden 2023 MM-kisoissa.

Henkilöt

 
6.5.2024 09:12 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sivusi Ranskan ennätystä

Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.

2.5.2024 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketballin voittoputki venyi – ennätys jo lähellä

Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.

29.4.2024 09:37 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa taipui Mestarien liigan finaalissa

Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.

27.4.2024 10:48 Susijengi

Touko Tainamo seniorikaudeksi Wyomingiin

Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.

27.4.2024 08:04 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Teneriffa eteni Mestarien liigan finaaliin

Teneriffa pääsee taistelemaan Mestarien liigan voitosta, kun se eteni finaaliin kaatamalla kreikkalaisen Peristerin.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

Näytä lisää vastaavia