18-vuotiaille pojille hieno voitto loistokkaan heittopelin saattelemana – tytöt kärsivät niukan tappion

30.6.2022 18:45 Alle 18-vuotiaiden osalta PM-kisat jatkuivat otteluilla Ruotsia vastaan. Suomen pojat saivat kaukoheittopelinsä kulkemaan ja kellistivät Ruotsin 88-68. Tyttöjen taistelu ei tällä kertaa riittänyt, kun Ruotsi nappasi voiton 79-78.

Morris Ugusuk onnistui hienosti Ruotsia vastaan. Kuva: Vesa Koivunen

18-vuotiaille tytöille kirvelevä tappio

Eilen murskavoiton Islannista ottanut Suomen U18-joukkue sai tämänpäiväisessä ottelussa vastaansa avausottelunsa voittaneen Ruotsin. Länsinaapuri aloitti ottelun vahvasti ja vei peliä ensimmäisellä puoliajalla. Suomi kuitenkin tuli toiselle puoliajalle todella sisukkaasti ja kuroi eron kiinni. Meri Kanerva vastasi Sudenpentujen pistetehtailusta päätösminuuteilla, mutta aivan voittoon asti se ei riittänyt, kun Ruotsi nappasi voiton Edessa Noyan vapaaheitoilla 79-78.

- Puhuttiin puoliajalla työnteon merkityksestä ja meidän puolustuksen kivijalka-asioiden toteuttamisesta. Etenkin pallonmenetykset ja nopeat hyökkäykset pistivät meidät vaikeaan asemaan, kun Ruotsi skorasi 48 pinnaa. Toisen puoliajan parempi puolustuspelaaminen nosti meidät kuopasta ja antoi meille mahdollisuuden voittaa. Loppu olikin hienoista kolikonheittoa siitä, kumpi ottelun voittaa. Tällä kertaa Ruotsi vei pidemmän korren, Suomen päävalmentaja Jussi Laakso kertasi ottelua.

Elina Aarnisalo pussitti ottelussa 24 pistettä. Annika Aarrejoki toi hyvän piristysruiskeen penkiltä ja heitti kovalla prosentilla 14 pistettä. Fiia Hellsten (4/10) teki täyden päivätyön korin alla Ruotsin isoja pelaajia vastaan. Noyan oli Ruotsin tehopelaaja 26 pisteellä ja yhdeksällä levypallolla.

- Ruotsi on meidän lohkossa EM-kisoissa, joten saimme tässä vaiheessa yhden kokemuksen heistä. Vaikka lopputulos harmittaakin, niin hienoa saada pelata PM-kisoissa tällaisia matseja, jotka valmistavat meitä päätavoitteeseen ja oikeasti mittaavat meidän tämänhetkistä tilannetta, Laakso päätti.

Ottelutilasto

Pojilta vakuuttava esitys

Avausottelunsa voittanut U18-maajoukkue sai PM-kisojen toisena päivänä vastaansa Ruotsin, joka oli myös hoitanut avausottelunsa. Itse ottelu säilyi pitkään tasaisena. Kolmannen jakson aikana Suomi esitti loistavaa hyökkäyspelaamista ja vei jakson 31-19 ja kasvatti samalla johtonsa kaksinumeroiseksi. Suomen kaukoheittopeli oli ihailtavaa ja sen turvin joukkue nappasi turnauksen toisen voittonsa 88-68.

-  Tämä oli tälle ikäluokalle ensimmäinen voitto ruotsista. Ruotsilla on todella hyvä joukkue, mutta tänään jaksettiin taistella hienosti koko 40 minuutin ajan. Meidän heittopeli parani toiselle jaksolle ja saatiin samalla Ruotsi turhautumaan stoppien kautta. Kolmas jakso oli meiltä todella hienoa korista, Suomen päävalmentaja Mikko Tupamäki kertasi.

Suomen joukkue onnistui laajalla rintamalla. Pelaajista peräti viisi ylsi kaksinumeroiseen pistesaaliseen. Morris Ugusuk heitti joukkueen korkeimman pistemäärän 18 pisteellä. Leo Nordbergille merkittiin 15 pistettä ja viisi koriin johtanutta syöttöä.

- Materiaalin laajuus on tämän joukkueen vahvuus, mutta erityismaininta Juuso Salmelle, joka johti peliä tänään hienosti molemmissa päissä, Tupamäki sanoi.

Ottelutilasto

 
6.7.2024 15:55 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet juhlivat Pohjoismaiden mestaruutta Södertäljessä

Södertäljessä pidettävissä 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kultamitalia sekä tytöissä että pojissa voittamattomina. Suomelta Lilli Onnela, Stella Jokela, Olavi Suutela ja Jelani Towa valittiin turnauksen tähdistöviisikoihin.

3.7.2024 00:06 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut jatkaa voittojen tiellä Södertäljen PM-kisoissa, kun Ruotsi kaatui kahdesti

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet nappasivat toiset voitot Södertäljessä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa kaatamalla Ruotsin. Molemmat joukkueet ovat voittaneet molemmat otteluistaan.

30.6.2024 21:15 Nuorten PM-kilpailut

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkue aloittaa PM-kisansa Södertäljessä maanantaina

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet ovat matkustaneet tänään Södertäljeen, jossa käynnistyy maanantaina 1.7. ikäluokkien Pohjoismaiden mestaruuskisat. Suomen lisäksi mukana kisoissa ovat Tanska, Viro, Islanti, Norja ja Ruotsi.

2.7.2022 23:22 Sudenpennut

Pojat voivat varmistaa voitolla mestaruuden – myös tytöt pelaavat mitaleista

Kuten U16-maajoukkueet, myös 18-vuotiaiden maajoukkueet ottivat voitot Virosta. Pojille voitto kirjattiin lukemin 98-60. Tytöt nappasivat voiton 85-42.

1.7.2022 21:49 Sudenpennut

18-vuotiaiden maajoukkueille murskavoitot

18-vuotiaiden maajoukkueet nappasivat selkeät voitot Norjasta PM-kisoissa. Pojat jatkavat ilman tappioita, kun Norja kaatui 95-51. Tytöt ottivat toisen voittonsa Norjan jäädessä jalkoihin 85-29.

29.6.2022 19:26 Sudenpennut

U18-tytöille murskavoitto – pojilta vakuuttava esitys

Myös 18-vuotiaiden maajoukkueet nappasivat otteluistaan voitot. Tytöt karkasivat Tanskalta jo ottelun alussa ja veivät ottelunsa 107-38. Poikien kone lämpeni hieman hitaammin, mutta voitto irtosi vahvan esityksen päätteeksi 78-63.

28.6.2022 09:45 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpennut valmiina huomenna alkaviin PM-kisoihin vuosimallia 2022

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan Pohjoismaiden mestaruudesta 2022 keskiviikosta 29.6. sunnuntaihin 3.7. Joukkueet on nyt valittu neljässä eri ikäluokassa ja Sudenpentujen päävalmentajat ovat antaneet ennakkokommenttinsa.

27.6.2022 14:20 Nuorten PM-kilpailut

Sudenpentujen PM-kisojen tärpit: Ruotsi-ottelut torstaina, lauantaina neljän ottelun putki STC:n ykköskentällä

Kisakallion Susi Training Centerissä pelataan alle 16- ja 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruudesta 29.6.-3.7.2022. Viiteen päivään mahtuu suomalaisnäkökulmasta kaksi kohokohtaa kotiyleisölle: torstain Ruotsi-ottelut ja lauantainen neljän ottelun putki Susi Training Centerin ykköskentällä.

16.8.2021 09:12 Sudenpennut

18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien PM-kisat alkavat tänään viiden joukkueen voimin

Kisakallion Susi Training Centerissä alkaa tänään 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Pohjoismaiden mestaruuskisat. Suomi aloittaa pelinsä vasta huomenna Islantia vastaan, kun Norja joutui perumaan Suomeen matkustamisensa loppumetreillä.

30.6.2020 09:43 Nuorten PM-kilpailut

Nuorten PM-kisat pelataan elokuussa Kisakalliossa neljän maan voimin

Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan Kisakalliossa, Lohjalla 4.-7.8.2020. Nelipäiväisten PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Tanska, Islanti ja Viro.

Näytä lisää vastaavia