22.11.2021 09:02 Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa suomalaismiespelaajista Ville Tahvanainen oli edellisviikolla vauhdissa, kun Bradleyn takapelaaja säkitti kahdesti kymmenen pistettä. Olivier Nkamhoua keräsi 7 pistettä ja 6 levypalloa, kun Tennessee voitti North Carolinan.

Ville Tahvanainen sai kautensa käyntiin NCAA:ssa. Kuva: Japanin koripalloliitto.
Kun yliopistot pelaavat vielä ensimmäisiä viikkojaan ja konferenssien ulkopuolisia otteluita, niin Bradley nappasi tiistaina avausvoittonsa Missouri S&T:stä loppunumeroin 66-92 (36-49).
Tahvanaiselle kyseessä oli hänen kauden ensimmäinen ottelu, koska hän oli sivussa Bradleyn kaksi ensimmäistä ottelua loukkaantumisen takia.
Tahvanainen läiskäistiin välittömästi avausviisikkoon ja suomalainen tilastoi 10 pistettä, yhden levypallon, kaksi syöttöä ja kaksi riistoa 15 minuutissa.
Viikonloppuna Bradley aloitti kahdeksan joukkueen Paradise Jam -turnauksen, jonka avausottelussa perjantaina Bradley hävisi Colorado Statelle 60-66 (27-21).
Tahvanainen oli jälleen aloitusviisikossa, keräten nimiinsä 10 pistettä, 4 levypalloa ja yhden riiston 23 minuutissa.
Lauantaina Tahvanainen ei pelannut, kun Bradley hävisi Paradise Jamin toisessa ottelussa Brownille 62-65 (26-33).
Villanova – Tennessee 71-53 (35-15)
Nkamhoua: 0 pistettä, 6 levypalloa, 1 syöttö, 27 minuuttia*
> Ottelutilastot
Tennessee – North Carolina 89-72 (39-32)
Nkamhoua: 7 pistettä, 6 levypalloa, 3 syöttöä, 1 riisto, 1 torjunta, 17 minuuttia*
> Ottelutilastot
Libscomb – Dayton 78-59 (38-28)
Amzil: 8 pistettä, 1 levypallo, 1 syöttö, 24 minuuttia
> Ottelutilastot
Austin Peay – Dayton 87-81 (38-46)
Amzil: 6 pistettä, 7 levypalloa, 26 minuuttia
> Ottelutilastot
Illinois – Marquette 66-67 (27-28)
Grandison: 10 pistettä, 5 levypalloa, 3 syöttöä, 30 minuuttia*
> Ottelutilastot
IUPUI – Denver 47-63 (19-37)
Tainamo: 0 pistettä, 2 levypalloa, 14 minuuttia*
> Ottelutilastot
Denver – UTSA 64-78 (35-42)
Tainamo: 5 pistettä, 5 levypalloa, 14 minuuttia*
> Ottelutilastot
Denver – A&M-Corpus Christi 67-69 (34-38)
Tainamo: 0 pistettä, 2 levypalloa, 1 riisto, 1 torjunta, 11 minuuttia
> Ottelutilastot
Houston Baptist – Denver 61-74 (35-34)
Tainamo: 0 pistettä, 3 levypalloa, 9 minuuttia
> Ottelutilastot
American – Longwood 42-82 (17-38)
Granlund: 6 pistettä, 1 levypallo, 1 syöttö, 1 torjunta, 17 minuuttia*
> Ottelutilastot
UMBC – Longwood 55-82 (24-47)
Granlund: 2 pistettä, 2 levypalloa, 1 syöttö, 18 minuuttia*
> Ottelutilastot
Western Carolina – Longwood 64-53 (29-27)
Granlund: 0 pistettä, 2 levypalloa, 16 minuuttia*
> Ottelutilastot
Sacramento St. – Cal Poly 58-57 (22-26)
Jaakkola: 0 pistettä, 1 levypallo, 9 minuuttia
> Ottelutilastot
Cal Poly – Santa Clara 57-87 (21-34)
Jaakkola: 6 pistettä, 2 levypalloa, 13 minuuttia
> Ottelutilastot
* Aloitusviisikossa
Basket.fi seuraa NCAA:n ykkösdivisioonan suomalaispelaajien edesottamuksia ja raportoi niistä kerran viikossa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa Elina Aarnisalo ja North Carolina pääsivät 16 parhaan joukkoon. Elsa Lemmilä ja Ohio State kamppailevat samasta saavutuksesta tänään. Albina Syla ja Rhode Island taas putosivat leikistä ensimmäisellä kierroksella.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Albina Syla tuikki yhtenä tähdistä, kun Rhode Island voitti Atlantic 10 -konferenssin lopputurnauksen ja eteni täten NCAA:n valtakunnalliseen lopputurnaukseen. Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State putosivat välierissä.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Emil Skyttä ja North Dakota State juhlivat Summit League -konferenssin mestaruutta ja joukkue nähdään täten NCAA:n valtakunnallisessa lopputurnauksessa. Viljami Vartiainen taas ansaitsi Big Sky -konferenssin kunniamaininnan (all-conference honorable mention).
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalo upotti yliopistouransa kärkilukeman 22 pistettä Dukea vastaan. Elsa Lemmilä taas valittiin Big Ten -konferenssin All-Defensive Teamiin.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset ovat käynnistymässä jo tällä viikolla. Menneen viikon aikana Viljami Vartiainen, Eemeli Yalaho ja Olavi Suutela herkuttelivat kaksinumeroisilla pistelukemilla.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat Viljami Vartiainen, joka heitti 25 pistettä ja 7 kolmosta, sekä Olavi Suutela, joka kahmi 11 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaistähti oli Henna Sandvik, joka pussitti yliopistouransa uudeksi piste-ennätykseksi 25. Albina Syla ja Rhode Island ovat voittaneet taas jo 17 ottelua putkeen.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa menneen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat Elsa Lemmilä, joka säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 23, ja Albina Syla, joka kahmi tupla-tuplan, kun Rhode Island venytti voittoputkensa jo 15 ottelun mittaiseksi.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat 21 pistettä heittänyt Eemeli Yalaho, 16 pistettä nakuttanut Viljami Vartiainen ja monipuoliset 17 pistettä tehoillut Okku Federiko.