Vesa Mäkäläinen jatkaa Lahti Basketballissa

3.6.2019 15:36 Viime kaudella I divisioonan A:n voittanut ja paikan Korisliigaan lunastanut Lahti Basketball on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen kapteeni Vesa Mäkäläisen kanssa.

Päättyneellä kaudella Vesa Mäkäläinen pelasi keskimäärin 28 minuuttia ottelua kohden viimeistellen 14,9 pistettä ja ottaen 7,4 levypalloa.

Tuleva kausi on Mäkäläiselle kolmas Lahti Basketballin riveissä. Mäkäläinen on uransa aikana juhlinut Suomen mestaruutta Kataja Basketin ja Namika Lahden riveissä. 

32-vuotias Mäkäläinen on palkittu Korisliigan vuoden puolustuspelaajana neljästi ja finaalin MVP-palkinnolla kerran. Tämän lisäksi Mäkäläinen on valittu Korisliigan vuoden tulokkaaksi ja kehittyneimmäksi pelaajaksi.

- Lähden erittäin hyvillä fiiliksillä tulevaan. Uskon, että pystyn vielä auttamaan joukkuetta niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Intohimo ja palo kilpailemiseen on yhä korkealla. Urheilun ja kilpailemisen kautta tulevat onnistumisen ja epäonnistumisen fiilikset houkuttelevat edelleen parketille. Myös fiilikset kropassa ovat hyvät, Mäkäläinen kommentoi seuran nettisivuilla.

- Vesa on merkittävä pelaaja koko seuran historiassa. Hänen rooli johtajana on joukkueelle elintärkeä. Vesan sopimuksen myötä meillä on tukeva selkäranka, jonka varaan on hyvä rakentaa, avaa seuran toiminnanjohtaja Roope Suonio.

Lahti Basketballilla on sopimukset tulevasta kaudesta päävalmentaja Petri Vellingin, Vesa Mäkäläisen, Roi Bymanin ja Eemeli Lampenin kanssa. 

 

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia