Unkari vei Sudenpennuilta mahdollisuuden MM-kisapaikkaan tyttöjen U18 EM-kisoissa

11.8.2024 00:08 Portugalissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi tulee pelaamaan huomenna sijoista 7-8, kun Unkari vei voiton Sudenpentujen nenän edestä toiseksi viimeisessä ottelussa 73-55 (30-20).

Unkari vei voiton Sudenpennuilta 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa. Kuva: FIBA.

Unkari sai ottelun hallintaansa ensimmäisen jakson päätteeksi ja piti johtoasemansa loppusummeriin asti. Suomi käväisi kymmenen pisteen päässä puoliajalla ja vielä päätösneljänneksellä, mutta Unkari sai pidettyä eron kaksinumeroisena.

– Päällimmäisenä meillä on tietysti kova pettymys. Ottelussa onnistuimme jälleen levypallopelissä ja pakottamaan vastustajan menettämään palloa meitä enemmän, tämän johdosta saimme 15 korintekoyritystä enemmän, siihen voidaan olla tosi tyytyväisiä, Suomen päävalmentaja Niko Hellman aloitti.

– Meidän olisi pitänyt löytää siirtymäpelaamisen hetkiin kollektiivisesti paremmin energiaa, juosta renkaalle ja nurkat täyteen pallottomien toimesta nopeammin. Tänään siihen ei ihan energiaa riittänyt ja pallollinen pelaajamme jäi näissä tilanteissa totuttua vaikeampiin viimeistelyihin. Puolenkentän hyökkäyksessä meillä oli myös haasteita Unkarin vahvasti kolmen sekunnin aluetta suojelevaa puolustusta vastaan.

Suomen pistekärki oli Lilli Onnela (13/8). Onnistujiin lukeutui esimerkiksi Niina Rokolampi (6/5).

– Niinalta tosi hieno suoritus. Hän ei ole pelannut kahdessa viime ottelussa, mutta nyt mahdollisuuden saadessaan oli valmiina pelaamaan ja veti kesän parhaan pelinsä.

Unkarin pistekärki oli Eszter Ratkai (17/2) ja tehokkain Aliz Janzso (15/4).

Suomi kohtaa viimeisessä sijoituspelissään Belgian sunnuntaina 20:00 Suomen aikaa. Unkari eteni pelaamaan viidennestä sijasta, joka tänä vuonna tarkoittaisi myös paikkaa ensi kesän MM-kisoihin.

> Ottelutilastot


Suomen 16-vuotiaat tytöt kärsivät tappion Ranskalle EM-kenraalissaan

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi viimeisessä valmistavassa maaottelussaan ennen EM-kisoja Ranskalle 80-50 (43-23).

– Ranska oli paremmalla kokoonpanolla ja pelasivat paremmin. Shokkialku, he onnistuivat kaikessa, me ei. Sen jälkeen perässä ja ihan kiitettävästi saimme pelirytmistä kiinni, ettei tullut romahdusta, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti.

– Hyvää oppia meille monella tavalla. Löysimme asiat, mitkä toimii huippumaitakin vastaan. Kun olemme aggressiivisia ja hyökkäämme päättäväisesti kohtia koria, niin olemme todella hyviä. Heti kun alamme kävelemään ja epäröimään, niin Ranska määräsi.

– Iso haaste on ollut menetysten määrä ja tänään se oli 40, joista vastustaja teki puolet pisteistään. Ranska puolusti hyvin. Pelaajien ja valmentajien yhteinen asia on parantaa peli kerrallaan. Tuo määrä oli sellainen, ettei voitosta tarvitse puhua.

Suomelta Nea Schreck ja Emilia Helasuo heittivät 12 pistettä. Ranskan pistekärki oli Thelma Leray (20/4).

> Ottelutilastot

 
5.1.2024 17:24 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme kultamitalia tuliaisiksi Tallinnan Baltic Sea Cupista

Suomen nuorisomaajoukkueet, Sudenpennut, lähti kotimatkalle kolme tusinallista kultamitaleita taskussaan Tallinnasta, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet juhlivat Baltic Sea Basketball Cupin mestaruutta.

4.1.2024 23:10 Sudenpennut

Sudenpennuille jo toinen kolmen voiton päivä Tallinnan Baltic Sea Cupissa

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat jo toistamiseen kolme voittoa neljästä mahdollisesta Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa. Suomen vastustaja turnauksen toisena päivänä oli Viro.

3.1.2024 20:07 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Baltic Sea Cupin avauspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Tallinnassa tänään alkaneessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Latvia pelaa Suomen tapaan ensi kesänä A-divisioonan EM-kisoissa 16- ja 18-vuotiaiden ikäluokissa sekä tytöissä että pojissa.

14.2.2023 14:36 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2023 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tänään tiistaina 14.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2023. Suomen kuudesta nuorisomaajoukkueesta tulevana kesänä A-divisioonan EM-kisoissa pelaa peräti viisi.

4.1.2023 23:18 Sudenpennut

Sudenpennuilla kolmen Viro-voiton ilta Baltic Sea Cupin toisena päivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.

3.1.2023 21:04 Sudenpennut

Sudenpennut aloitti maajoukkuevuotensa Tallinnassa – Baltic Sea Cupin avauspäivänä Latvia kaatui kahdesti

Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.

16.2.2022 08:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2022 EM-kisalohkot ovat selvinneet

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA arpoi tiistaina 15.2. Freisingissä, Saksassa, nuorten maajoukkueiden EM-kisojen lohkot kesälle 2022. Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonan EM-kisoissa, pojat taas B-divisioonassa.

4.1.2020 21:52 Sudenpennut

Suomen tyttömaajoukkueet avasivat voittotilinsä Baltic Sea Cupissa

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet avasivat Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä voittotilinsä Viron kustannuksella.

15.8.2019 21:19 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt kellistivät Kreikan EM-kenraalissa, 16-vuotiailla pojille tappio EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi menestyksekkään viimeisen harjoitusmaaottelun ennen A-divisioonan EM-kisoja pieksemällä Kreikan Susi Training Centerissä 69-64 (31-29). 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi B-divisioonan EM-kisoissa Ukrainalle.

5.8.2019 22:36 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaille naisille EM-alkulohkon kärkisija, Bulgaria kellistyi kovan puolustuksen myötä

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue nappasi B-divisioonan EM-kisoissa alkulohkonsa ykkössijan voittamalla Bulgarian erinomaisen puolustuspelin turvin 41-70 (20-36). 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi toistamiseen Venäjälle Susi Training Centerissä.

Näytä lisää vastaavia