Topias Palmi: ”Kun juna lähtee oikeaan suuntaan, meitä on vaikea pysäyttää”

23.11.2021 12:40 Puoli vuotta on pitkä aika odottaa. Italian kivikovassa Serie A:ssa ja Susijengissä vahvoja näyttöjä viime vuosina antanut Topias Palmi, 27, joutui viettämään puolivuotisen parkettien ulkopuolella koronaviruksen jälkitaudin vuoksi. Alkaviin karsintoihin Tampereen Pyrinnön heittäjä-ässä lähtee ylpeydellä ja nälkäisin mielin.

Topias Palmi on palannut Susijengin vahvuuteen. Kuvat: Ville Vuorinen / Susijengi & Korisliiga.

Palmin nykykunnosta parasta mahdollista kieltä kertoo se, että maajoukkuetauolle lähdettäessä hän on Korisliigan syyskauden seitsemänneksi paras ja kotimaisista pelaajista paras pisteidentekijä.

Kelpo meriitti mieheltä, joka oli helmikuun alusta elokuun loppuun kokonaan parketeilta poissa.

- On ollut ihan nättiä olla taas kentällä noin pitkän tauon jälkeen, Palmi hymähtää.

- Ihan kauden alussa pelikunto ei ollut vielä ihan satasessa, vaikka omasta mielestäni olin ehtinyt treenaamaan jo pitkään. Meni vielä useamman viikon, että pääsin sellaiseen pelituntumaan, mikä mulla on nyt. Aika nopeasti se lopulta lihasmuistista palautui.

Oman vireensä löytäneestä Palmista hehkuu myös kiitollisuus. Koronaviruksen jälkitaudista toipuessa yksi mahdollisista skenaarioista oli uran loppuminen. Kauhuskenaario ei toteutunut.

- Kun oma vointi lähti treeni treeniltä paranemaan ja olo kohenemaan, oli aika selvää, että pelihommat jatkuu. Ylipäätään iso kiitos kuuluu Tampereen Pyrinnölle, että ottivat mut avosylin vastaan ja antoivat mahdollisuuden.

Kansainvälinen kokemus näkyy otteissa

Palmi ansaitsi kannuksensa Suomessa juniorimaajoukkueikäluokkansa pistetykkinä, Tampereen Pyrinnön kevään 2014 mestarijoukkueen nuorena energiapelaajana ja lopulta kaudella 2017-18 kivikovan Kataja Basketin go to -pelaajana.

Topiaksen tie vei Joensuusta syksyllä 2019 Italiaan Euroopan parhaimpiin pääsarjoihin lukeutuvaan Serie A:han. Hänen ensimmäinen kautensa Cremonassa sujui opettelun merkeissä ja katkesi koronapandemiaan. Toisella kaudellaan Italiassa Palmi kellotti paikoin isojakin peliminuutteja, kunnes virus vei sairastuvalle.

- Eka Italian kausi oli kaikin puolin aika vaikea. Ammensin kuitenkin sen kauden aikana tosi paljon oppia, jonka avulla oli paljon helpompi lähteä mun toiseen kauteen, jolloin peli sujui jo tosi paljon paremmin. Silti samaan aikaan kummallakin kaudella tapahtui isoja koriksen ulkopuolisia asioita, mitä en ois todellakaan odottanut.

Merkittävää on senkin, että Italian vuosien aikana Topias löi läpi vahvuuksillaan myös Susijengissä. Opin ammentaminen Serie A:sta, jossa pelaajat ovat pykälää isompia, atleettisempia ja taitavampia kavensi virhemarginaalia.

- Omista edellisistä kansainvälisen tason peleistä on sen verran pitkä aika, että tulin tosi suurella mielenkiinnolla Susijengiin mukaan katsomaan, missä mennään, Topias arvioi.

- Meillä on loistava kilpailutilanne 1-3-pelipaikoilla ja ihan jokainen pelaaja näissä treeneissä tahtoo pelata itselleen kokoonpanopaikan. Maajoukkueikkuna on aina paitsi kunnia jokaiselle pelaajalle edustaa maataan, myös iso näyteikkuna kansainvälisille kentille.

Globenin huumaa

Torstaina Susijengiä odottaa aiemmin Globenina tunnettu Tukholman Avicii Arena ja siellä kymmentuhatpäinen kotiyleisö. Koska Globenissa on aiemminkin tehty suomalaista palloiluhistoriaa, on syytä kysyä Palmilta, onko hän valinnut pelinumeronsa, 41, Raimo Helmisen kunniaksi?

- Näin jälkikäteen ajateltuna totta kai Raipen kunniaksi, Ilveksen fanina tunnettu Palmi naurahtaa.

- Tai faktat on tylsempiä. Susijengiin tullessani Jammulla (Wilson) oli mun pelinumero ja mun piti lennosta keksiä uusi. Laitoin siihen kympin lisää ja päädyin Raipen numeroon.

Globenin derbyn kotijoukkue Ruotsi on väkivahva. Ruotsilla on kokoa – tukku 210-senttisiä pelaajia – ja taitoa – mm. viisikollinen pelaajia Espanjan pääsarjassa. Kun otetaan vielä huomioon Ruotsin viime vuosien arvokisakarsintapettymykset ja kymmentuhatpäinen kotiyleisö, on Susijengille syytä odottaa hikistä iltapuhdetta.

Mutta Palmi on luottavainen.

- Uskon, että ei tuu Ruotsille helppo ilta. Onhan se meidän peleissä nähty, että kun juna lähtee puksuttamaan oikeaan suuntaan, meitä on vaikea pysäyttää, hän linjaa.

- Nyt treenataan vielä pari päivää paikasta kokoonpanossa ja jos mut ryhmään valitaan, annan varmasti kaikkeni kentällä.

Hajalippuja Ruotsin ja Susijengin väliseen otteluun Tukholman Globeniin torstaina 25.11. täällä. Susijengin ja Kroatian välisen ottelun lipunmyynti käynnissä täällä.

Henkilöt

 
7.8.2022 11:25 Susijengi

Teemu Rannikko: ”Nostettiin selkeästi tasoa toiseen peliin”

Historian lehdet havisivat loppuviikolla Tampereella, kun Susijengin peliä kolmella vuosikymmenellä, 149 miesten maaottelussa ja neljissä kansainvälisissä arvokisoissa johtanut Teemu Rannikko, 41, siirtyi joukkueen valmennusjohtoon. Rannikko arvioi ensimmäisiä maaotteluitaan valmentajana positiiviseksi kokemukseksi.

6.8.2022 11:10 Susijengi

Henri Kantonen: ”Susijengissä on paljon kokemusta ja tietoa, joista ammentaa”

Susijengin pelinrakentajalegioonaan lukeutuva ToPo Junioreiden kasvatti Henri Kantonen, 24, päätti kevätkauden 2022 Suomen mestaruuteen Karhubasketin kanssa, mutta on käyttänyt kesäkuukaudet kuntoutumiseen. Henkilökohtaiset tavoitteensa korkealle asettava Kantonen kertoo pitävänsä Susijengiä ensiluokkaisena oppimisympäristönä.

5.8.2022 11:29 Susijengi

Hannes Pöllä: “Lähivuosina on tarkoitus sementoida oma rooli joukkueessa”

Namika Lahti junioreiden koripallotalenttien poolista kohoavalla Hannes Pöllällä, 24, menee hyvin. 211-senttinen mörssäri kuittasi Kouvojen kanssa pelatun menestyskauden päätteeksi Korisliigan vuoden tulokkaan palkinnon ja silminnähden nauttii pelaamisesta. Susijengissä Pöllä pelaa ”pitkää peliä”, jonka tähtäimessä on läpimurto rotaatioon lähivuosina.

4.8.2022 10:23 Susijengi

Susidebytantti Perttu Blomgren: ”Tuli sellainen havahtuminen, että mähän oon nyt täällä”

Osoituksena Susijengin alati kohentuvasta kilpailutilanteesta nähdään ringissä kasvavin määrin nuoria, nälkäisiä haastajapelaajia kilpailemassa maajoukkuepaikasta kokeneempia vastaan. Salon Vilppaan Perttu Blomgren, 20, taisteli tänä kesänä tiensä haastajamaajoukkueesta Susijengiin ja kärkkyy Tampereen Scandic Cupissa ensimmäisiä A-maaotteluitaan.

27.7.2022 09:52 Susijengi

Susijengin valmennusjohtoon liittynyt Teemu Rannikko: ”Hienot fiilikset ja upea joukkue”

Susijengin valmennusosasto sai tällä viikolla pitkään odotetun ja tervetulleen vahvistuksen joukkoihinsa, kun ainutlaatuisen uran Euroopan ammattilaiskentillä, maajoukkueessa ja kotimaan pääsarjassa pelannut Teemu Rannikko, 41, siirtyi fläppitaulun varteen.

4.7.2022 10:02 Susijengi

Sunnuntain voittoheiton upottanut Lauri Markkanen: ”Uskoin, että seuraava heitto menee sisään”

Kroatia oli onnistunut jäähdyttämään Lauri Markkasen tulikuuman heittokäden sunnuntain MM-karsintaottelun jälkipuoliskolla, mutta Jyväskylän jätti osui silloin, kun joukkue sitä eniten kaipasi ja johdatti Susijengin kahden pisteen vierasvoittoon. Markkasen mukaan kaksi voittoa oli joukkueen tavoite keskikesän karsintaikkunasta ja MM-kisapaikka täysin omissa käsissä.

3.7.2022 10:38 Susijengi

Sasu Salin: ”Näiden nuorten kundien kanssa on käsittämättömän helppo pelata”

Vuosien 2021–23 MM-karsintojen ensimmäinen vaihe huipentuu Susijengin osalta tänään sunnuntaina Rijekassa, jossa kotijoukkue Kroatia taistelee selkä seinää vasten paikastaan MM-jatkokarsinnoissa. Susijengin kokeneeseen jaostoon lukeutuva Sasu Salin, 31, uskoo omiinsa ja kertoo olevansa enemmän kuin vakuuttunut joukkueensa otteista karsintojen aikana.

1.7.2022 12:56 Susijengi

Alexander Madsen: ”Ihan mielenkiintoista nähdä, millaiseksi me joukkuepuolustus saadaan”

Erinomaisen kauden Latvian mestarin VEF Riikan paidassa pelannut Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 27, on viimeisen muutaman vuoden ajan loistanut Susijengin sisäpuolustuksen lukkona. Torstai-iltana Espoo Metro Areenalla Madsen, 208 cm, sai vierelleen 213-senttisen Lauri Markkasen ottelussa, joka antoi osviittaa Susijengin lähitulevaisuudesta.

30.6.2022 10:26 Susijengi

Olivier Nkamhoua: ”Olli ajatteli tarjota faneille pari donkkia ja blokkia”

Lauri Markkasen paluu susipaitaan on herättänyt odotetusti innostusta, mutta syitä kasvavaan mielenkiintoon Susijengiä kohtaan löytyy muutenkin. Eräs syistä on vahvan kauden Yhdysvaltain NCAA-liigan Tennesseessä pelannut Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 22, joka tekee ensiesiintymisensä susifanien edessä torstaina.

28.6.2022 10:52 Susijengi

Lauri Markkanen valmis uuteen rooliinsa Susijengissä

Kun Lauri Markkanen puoli vuosikymmentä sitten valmistautui Helsingin EM-kotikisoihin huipentuvaan maajoukkuekesään, oli hän vuoden yliopistokoripalloa Arizonassa pelannut 20-vuotias ensimmäisen kierroksen NBA-varaus. Tänä päivänä Markkanen on viisi vuotta NBA:ssa pelannut veteraani, joka ymmärtää merkityksensä kasvaneen myös penkillä ja pukukopissa.

27.6.2022 09:54 Susijengi

Kapteeni Shawn Huff määrätietoisena viimeiseen susikesäänsä

Shawn Huff, 38, vastaanotti Susijengin kapteeninnauhan Hanno Möttölältä seitsemän vuotta sitten ja kantaa sitä nyt viimeistä maajoukkuekesäänsä. Taaksepäin katsoessa Huff pitää seitsemää kapteenivuottaan opettavaisina ja ikimuistoisina ja edessä on vielä yksi koitos – joukkueen luotsaaminen ensimmäisiin EM-kisoihinsa viiteen vuoteen.

23.6.2022 18:38 Suomalaiset ulkomailla

Topias Palmilla hankala kausi Belgiassa – ”En ole ihan sataprosenttisen tyytyväinen”

Topias Palmi siirtyi kesken kauden belgialaisseura Limburg Unitediin. Palmi väläytteli kauden aikana ja pääsi juhlimaan Belgian cupin voittoa, mutta kokonaisuudessaan kausi Belgiassa oli Palmille hankala.

22.6.2022 14:54 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen yllätti jopa itsensä kauden aikana – ”En lähtenyt mahdottoman isoilla odotuksilla”

Elias Valtonen osoitti, ettei hyppäys Saksan kakkostasolta Euroopan kovimpaan kansalliseen liigaan ole euralaislähtöiselle nuorukaiselle ponnistus eikä mikään. Sekä Valtonen että hänen seurajoukkueensa Manresa pelasivat erinomaisen kauden.

21.6.2022 20:54 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen odottaa hienoa Susijengi-kesää – ”Toivottavasti jengi löytää paikalle peleihin”

Alexander Madsen vietti menestyksekkäät, mutta vaiherikkaat kolme kautta latvialaisen VEF Riian riveissä. Seuraavaksi edessä siintää kiireinen kesä Susijengin kanssa.

20.6.2022 18:01 Suomalaiset ulkomailla

Ilari Seppälällä positiivinen kausi Romaniassa – ”Ei ole mitään valittamista”

Ilari Seppälä pelasi menneen kauden Romanian liigassa Pitestin joukkueessa. Seppälä nautti suurta vastuuta joukkueessa ja pelasi jälleen vahvan kauden.

19.6.2022 21:59 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinilla ennätyksellinen kausi – ”Ihan hyvin meni”

Sasu Salinista tuli tällä kaudella Mestarien liigan kaksinkertainen ennätysmies, kun hän teki kaikkien aikojen ennätyksen onnistuneissa kolmen pisteen heitoissa sekä yhden kauden onnistumisissa. Salin pisteli myös henkilökohtaisia ennätyksiään uusiksi kauden aikana.

18.6.2022 12:33 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni loistava kausi alla Susijengin kesään – ”Tästä tulee meille iso kesä”

Edon Maxhuni pelasi vahvan kauden hollantilaisen Heroes Den Boschin riveissä. Maxhunin onnistuneen kauden kruununa oli Hollannin mestaruuden voittaminen.

10.6.2022 15:24 Suomalaiset ulkomailla

Daniel Dolencilla vaihteleva vuosi Ranskassa – ”Kauden teemaksi voisi sanoa taistelu”

Daniel Dolenc pelasi viime kauden Ranskan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Nationale Masculine 1:ssä. Ensi kaudeksi Karhubasketiin siirtyvä Dolenc piti Ranskassa vietettyä kautta kokemuksellisesti rikkaana, mutta pelillisesti vaikeana.

25.5.2022 09:32 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen ja Sasu Salin aloittavat taistelun Espanjan pudotuspeleissä

Espanjan liigassa pudotuspelit käynnistyivät tiistaina ja suomalaisista ensimmäisenä uunista ulos pääsee keskiviikkona Elias Valtonen. Sasu Salin odottaa vuoroaan torstaina.

21.5.2022 09:04 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni ja Mikael Jantunen valmiina finaaleihin

Hollannissa ja Belgiassa alkavat viikonloppuna kansallisten liigojen finaalisarjat. Hollannissa Edon Maxhuni havittelee Heroes Den Boschin kanssa mestaruutta ja Belgiassa Mikael Jantunen hakee Oostenden kanssa pokaalia. Kansallisten sarjojen jälkeen molempien kaudet jatkuvat vielä Belgian ja Hollannin yhteisliigan pudotuspeleissä.

Näytä lisää vastaavia