Taru Tuukkanen ja Henna Salomaa Forssan Alkuun

15.6.2019 11:28 Viime kaudella niukasti puolivälieristä tippunut FoA on tehnyt pelaajasopimukset Taru Tuukkasen ja Henna Salomaan kanssa.

Taru Tuukkanen on viime vuodet ollut kärkipäässä niin piste- kuin levypallotilastoissa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Viimeiset viisi kautta Hyvinkään Pontevaa edustanut Tuukkanen on pelannut 165 naisten maaottelua, jossa hän on viimeistellyt 15,3 pisteen keskiarvolla. 

Tuukkanen oli HyPo-vuosien aikana voittamassa yhtä Suomen mestaruutta, SM-hopeaa sekä kahta pronssista mitalia. Tuukkanen valittiin Vuoden pelaajaksi ja finaalien MVP:ksi mestaruuteen päättyneellä kaudella 2016-17.

41-vuotias Tuukkanen kirjautti päättyneellä kaudella 18,6 pistettä ja 10,4 levypalloa ottelua kohden, kun HyPo juhli kauden päätteeksi SM-pronssia.

– Alun joukkueesta huokui esimerkiksi viime kaudella ilo ja kunnianhimo, he haluavat mitalia. Myös itse haluan olla aina voittamassa ja omalta osaltani auttamassa Alkua pykälää korkeammalle, Tuukkanen toteaa Forssan Lehden haastattelussa.

Myös edelliset neljä kautta HyPoa edustanut Henna Salomaa, 30, palaa Forssaan. Salomaa edusti forssalaisseuraa kaudet 2011-12 ja 2012-13. Viime kaudella Salomaa pelasi 14 ottelua 9 pisteen keskiarvolla. Edellisellä FoA-kaudellaan tarkkakätisen Salomaan keskiarvot olivat 15,1 pistettä ja 3,3 levypalloa ottelua kohden.

Henna Salomaa on voittanut kaksi Suomen mestaruutta uransa aikana. (Kuva: Ville Vuorinen)
Henna Salomaa on voittanut kaksi Suomen mestaruutta uransa aikana. (Kuva: Ville Vuorinen)

Tuukkanen iloitsee siitä, että jatkossakin hän saa pelata Salomaan kanssa samassa joukkueessa. 

– Olemme pelanneet Hennan kanssa tosi hyvin yhteen ja halusimme jatkaa yhdessä. Henna kertoi omia kokemuksiaan Alusta, mikä sekin vaikutti sopimukseni tekemiseen. Minulle on jäänyt kuva, että Alussa asiat hoidetaan ja pidetään kiinni sovituista jutuista, Tuukkanen sanoo.

Tuukkasen ja Salomaan lisäksi Forssan Lehdessä kerrotaan, että viime kauden runkopelaajista ainakin Meral Bedretdin jatkaa FoA:ssa. Joukkueen päävalmentajana jatkaa Risto-Matti Rousku. Valmennustiimiin liittyy Aleksi Suominen, joka valmensi viime kaudella BC Nokian naisten joukkuetta.

Kahdeksan Suomen mestaruutta voittaneen FoA:n viimeisin SM-kulta on kaudelta 1998-99.

 
14.1.2026 20:30 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut voittoon Vehka-Ahon johdolla

Naisten Korisliigassa PeKa palasi parketille tauon jälkeen. Illan ottelussa kotkalaiset kaatoivat HBA:n 82-67.

13.1.2026 20:55 Naisten Korisliiga

Hongalle kotivoitto vahvan avauspuoliajan ansiosta

Naisten Korisliigassa pelattiin tiistaina yksi ottelu. Siinä Tapiolan Honka kaatoi kotikentällään ToPo:n 81-61.

10.1.2026 20:18 Naisten Korisliiga

Pyrintö ja BC Nokia kotivoittoihin

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Pyrintö paransi asemiaan kärkitaistelussa, kun taas BC Nokian asema parani pudotuspelitaistossa.

9.1.2026 19:52 Naisten Korisliiga

Sara Puckett ja Jeanae Terry säkenöivät Vedon voitossa

Naisten Korisliigan päivän ainoassa ottelussa Vimpelin Veto haki vierasvoiton Helsingistä. HBA-Märsky jäi Vedon jalkoihin lukemin 93–89.

8.1.2026 16:57 Naisten Korisliiga

Cierra Walker liittynyt BC Nokian naisten riveihin

BC Nokian naiset on solminut loppukautta koskevan sopimuksen Cierra Walkerin kanssa

7.1.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Vedon voittoputki jatkuu - Honka nappasi ensimmäisen voittonsa sitten lokakuun

Naisten Korisliiga palasi joulutauolta kolmella ottelulla. Voittajiksi ylsivät ViVe, Honka sekä Pyrintö.

7.1.2026 10:29 Naisten Korisliiga

Jeanae Terry on naisten Korisliigan joulukuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi on valittu Vimpelin Vedon Jeanae Terry.

29.12.2025 14:35 Korisliiga

Kilpailuvuoden 2026–27 Korisliigojen sarjalisenssien hakijat selvillä

Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2026–27 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella 15. joulukuuta mennessä.

21.12.2025 18:08 Naisten Korisliiga

Amerikkalaiskolmikko johdatti ViVe:n voittoon Kouvolassa

Naisten Korisliigassa pelattiin viimeinen ottelu ennen joulutaukoa. Päivän ottelussa Vimpelin Veto haki jännittävien vaiheiden jälkeen sarjapisteet Kouvottarien kustannuksella. Ottelu päättyi 84-83.

20.12.2025 20:15 Naisten Korisliiga

Saana Kujala upotti Hongan - PeKa kärjessä joulutauolle

Naisten Korisliiga jatkui lauantaina kahdella ottelulla. Voitot merkittiin Pyrinnölle ja Peli-Karhuille. Huomenna pelataan vielä yksi ottelu ennen joulutaukoa.

Näytä lisää vastaavia