17.8.2020 14:51 Koripalloliiton, K-ryhmän ja koripalloseurojen yhteistyönä järjestämä Pirkka Street Basket -kiertue joudutaan valitettavasti perumaan syksyn osalta.
Vallitsevan koronapandemiatilanteen takia usean paikkakunnan opetusviranomaiset ovat linjanneet alkanutta lukukautta koskevia toimintojaan, joissa koulun ulkopuolisia toimintoja on supistettu minimiin tai ne on kokonaan poistettu. Tämän vuoksi syksyksi suunniteltu 19 paikkakuntaa kiertävää Pirkka Street Basket -kiertuetta ei tänä vuonna pystytä järjestämään.
- Koripalloliiton ja osallistuvien seurojen tahtotila olisi ollut järjestää kiertue tulevana syksynä. Olimme rekan pakkaamista vailla valmiina yhdessä tekemään ennätysvuoden syksyn kiertuepaikkakunnissa. Koulujen linjaukset ulkopuolisen toiminnan suhteen ovat kuitenkin selkeitä ja ymmärrettäviä. Toivottavasti keväällä tilanne on toinen, ja lapset pääsevät jälleen viettämään vuoden hauskinta koulupäivää, kommentoi Koripalloliiton seura- ja kilpailutoiminnan johtaja Susanna Strömberg.
Pirkka Street Basket -kiertueen tavoitteena on järjestää vuoden hauskin koulupäivä ja tarjota liikunnan riemua alakoululaisille yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa. Kiertueita on järjestetty vuodesta 2015 lähtien keväisin ja syksyisin. Pirkka Street Basket ja Pikkusudet -yhteistyö on liikuttanut jo yli 89000 lasta koripallon ja erilaisten tapahtumien merkeissä.
Syksyn Pirkka Street Basket -kiertue kävi 22 paikkakunnalla jakamassa koriksen ilosanomaa yli 6 400 lapselle. Kevään ja syksyn kiertueet liikuttivat yhteensä yli 11 800 lasta.
Alueelliset viranomiset ovat tehneet tai ovat tekemässä rajoituspäätöksiä, jotka vaikuttavat Suomen Koripalloliiton alaisten sarjojen otteluiden järjestämiseen. Näitä päätöksiä ovat tartuntatautilain 58 g mukaisesti joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävien sisätilojen sekä kuntosalien ja muiden vastaavien sisäliikuntatilojen sulkeminen viranomaisen määräämäksi ajaksi. Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan sekä ammattiurheiluun.
Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten sekä urheilutapahtumien järjestämistä koronapandemian aikana. Rajoitusten vaihtoehtona tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin tarkastamisen kaikilta 16 vuotta täyttäneiltä. Ohjeistusta päivitetty 7.12.
Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.
Vuoden Hauskin Virtuaalinen Koulupäivä tavoitti tällä viikolla tuhansia alakoululaisia ympäri Suomea kisailemaan ja oppimaan uutta koripallosta ja urheilijoiden välipaloista.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut liikunta- ja urheiluseurojen haettavaksi avustuksen, jolla turvataan lasten ja nuorten harraste-, kilpa- ja huippu-urheilutoimintaa koronaepidemian aikana.
Koripalloliiton liittohallitus on vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta ja sen aiheuttamista rajoituksista johtuen tehnyt päätöksen päättää pelikaudet Koripalloliiton nuorten valtakunnallisissa sarjoissa sekä eteläisen ja läntisen alueen nuorten sarjoissa.
Suomen Koripalloliitto tavoittelee kilpailemisen jatkamista nuorten alueellisten sarjojen ja valtakunnallisten 16-19-vuotiaiden sarjojen osalta kevään aikana, mikäli yleinen tilanne sen mahdollistaa ja haluaa samalla myös kiittää seuroja turvallisen harjoitteluympäristön mahdollistamisesta. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on kuitenkin päättänyt, ettei 15-vuotiaiden SM-sarjana toimivaa Robert Petersen Cupia pelata keväällä, koska suurimmassa osassa Suomea ei päästäisi pelaamaan runkosarjaa vielä huhtikuussakaan. Muut nuorten valtakunnalliset sarjat pyritään vielä pelaamaan loppuun.
Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen pysäyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan aikuisten alueellisten harrastesarjojen, seniorisarjojen ja Special Olympics -sarjojen osalta kokonaan.
Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt Nuorten pääsarjaryhmän esityksestä, että 14-vuotiaiden SM-sarjaa ja sen otteluita ei enää tänä keväänä pelata. Lisäksi liittohallitus päätti, että 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupissa ei pelata lopputurnauksia vaan pyritään pelaamaan kevään sarjan ottelut (Luokitteluvaihe II) sekä Final Four -turnaus. Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt, että Läntisen alueen nuorten aluefinaaleja ei pelata.