Suomen 20-vuotiaat naiset urheilivat Ruotsin kumoon Södertäljessä

19.7.2021 21:48 Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen kolmen ottelun mittainen Södertäljen-reissu sai mainion alun, kun Sudenpennut kaatoi Ruotsin selkeästi 53-79 (30-50). Suomi pelaa Ruotsia vastaan uudestaan huomenna.

Helsingborgissa ensi kaudella pelaava Ebba Pekonen johdatti Suomen voittoon Ruotsista. Kuva: Ville Vuorinen.

Kun Sudenpennut sai pelinsä rullaamaan ensimmäisellä puoliajalla, niin Ruotsi jäi taakse. Ero kasvoi puoliaikaan mennessä jo 20 pisteeseen, mistä länsinaapuri ei enää noussut voittotaisteluun.

– Lähti tahmeasti, mutta sitten saimme pelattua sillä tavalla, miten haluamme. Toisen puoliaika lähti myös hiljaa liikkeelle, vähän hitaalla jalalla, mutta saimme pidettyä eron. Kaiken kaikkiaan positiivinen tulos, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.

– Tärkeintä kuitenkin on se, että pääsimme pelaamaan pitkästä aikaa, Salminen lisäsi.

Joukkueiden tämän päivän ratkaiseva ero oli urheilullisuus, mistä kertovat myös tilastot. Suomi vei levypallot peräti 32-58 ja repi hurjat 22 hyökkäyslevypalloa – suurin osa ohimenneistä kolmen pisteen heitoista.

Suomi upotti kakkosensa 22/37 (59,5%), mutta kaaren takaa vierailla oli nihkeämpi päivä, kun kolmoset upposivat 11/22 (22,9%).

Parketin selkeä ykkösnimi oli Ebba Pekonen (17/4/5 syöttöä), joka nousi kentän kärkinimeksi sekä pisteissä että syötöissä. Kaksinumeroisille pistelukemille Suomelta pääsi myös Saana Kujala (13/5).

Ruotsin paras pistenainen oli 14 pistettä ja kuusi levypalloa kerännyt Stina Almqvist.

– Muutenkin tuli onnistumisia. Monilla oli hyviä jaksoja, vaikkei ne kestäneet koko peliä, Salminen kehaisi suojattejaan.

Suomi kohtaa Ruotsin uudestaan huomenna klo 17:00 Suomen aikaa.

> Ottelutilastot

 
16.6.2024 20:09 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaille naisille tappio Ranskaa vastaan Bourg-en-Bressen harjoitusturnauksen päätteeksi

Suomen 20-vuotiaat naiset hävisivät emäntämaa Ranskalle Bourg-en-Bressessä pelatun neljän joukkueen harjoitusturnauksen päätteeksi 75-62 (35-28). Suomella on vielä edessä kaksi harjoitusmaaottelua Latviaa vastaan ennen 4.7. Liettuassa alkavia EM-kisoja.

15.6.2024 21:31 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat naiset heiton päässä jatkoajasta ikäluokan hallitsevaa EM-mestaria Liettuaa vastaan

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue kärsi niukan 74-76 (36-51) -tappion Liettualle Ranskan Bourg-en-Bressessä pelattavassa harjoitusturnauksessa. Liettua on 2004 syntyneiden ikäluokan hallitseva EM-mestari kahden vuoden takaa.

14.6.2024 21:42 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaille naisille tappio Tshekkiä vastaan Ranskassa pelattavassa harjoitusturnauksessa

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue aloitti neljän joukkueen harjoitusturnauksen Ranskan Bourg-en-Bressessä tappiolla, kun Tshekki vei voiton 89-75 (48-43). Suomi kohtaa vielä viikonlopun aikana Liettuan ja Ranskan.

22.6.2022 20:15 Sudenpennut

20-vuotiaiden naisten Israel-ottelu eilisen toisinto – 20-vuotiaille miehille pisteen voitto Latviasta

Suomen 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueiden tuplamaaotteluiden toiset osat pelattiin keskiviikkona. 20-vuotiaat naiset hävisivät toistamiseen niukasti Israelille, kun taas 20-vuotiaat miehet maksoivat kalavelkoja eilisesti ja voittivat Latvian pisteellä.

21.6.2022 22:40 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat naiset taipuivat lopussa Israelille – 20-vuotiaille miehille tappio Latviasta

Maajoukkuekesä saatiin käyntiin 20-vuotiaiden naisten ja miesten maajoukkueiden osalta tiistai-iltana. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue taipui loppumetreillä Israelille Susi Training Centerissä, kun taas 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi vieraissa Latvialle.

21.7.2021 22:52 Sudenpennut

Pekonen ja Tuomisto liekittivät Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen voittoon Islannista

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue sai kolmen ottelun mittaiselle Södertäljen-reissulleen makoisan lopetuksen, kun Sudenpennut päihitti Islannin 77-66 (30-26). Suomelta vauhdissa olivat Ebba Pekonen ja Sanni Tuomisto.

20.7.2021 20:35 Sudenpennut

Ruotsi pääsi maksamaan kalavelkoja Suomen 20-vuotiaille naisille

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue kärsi tappion tänään Södertäljessä, kun vielä eilen Ruotsin voittanut Sudenpennut hävisi tänään länsinaapurille loppunumeroin 70-64 (33-31). Suomi pelaa vielä huomenna Södertäljessä yhden ottelun, kun vastaan tulee Islanti.

11.8.2019 22:49 Sudenpennut

Bulgaria vei EM-finaalin, Suomen 20-vuotiaat naiset B-divisioonan hopealle

20-vuotiaiden naisten B-divisioonan EM-kisoissa Suomi joutui tyytymään hopeaan, kun Bulgaria vei voiton loppulukemin 80-75 (42-36) Sudenpentujen kuonon edestä. Tappiosta huolimatta turnaus oli Suomen 20-vuotiaille naisille menestyksekäs paluu EM-tasolle, josta palkintona nousu A-divisioonaan ensi kesäksi.

10.8.2019 22:29 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue A-divisioonaan ja finaaleihin

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue varmisti paikkansa ensi kesäksi EM-kisojen A-divisioonaan voittamalla välierissä Iso-Britannian 86-68 (35-39). Voiton myötä Suomi pelaa huomenna B-divisioonan EM-kisojen loppuotteluissa Bulgariaa vastaan.

8.8.2019 22:36 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat naiset EM-kisojen välieriin, 16-vuotiaat pojat avasivat EM-kisansa voitolla

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue jatkaa tappiotonta tietään B-divisioonan EM-kisoissa, kun Sudenpennut selvitti tiensä välieriin selättämällä Turkin 62-53 (36-21). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue avasi omat B-divisioonan EM-kisansa voittamalla Iso-Britannian 57-63 (36-38).

Näytä lisää vastaavia