Suomen 20-vuotiaat naiset pelaavat ensi viikolla kolme maaottelua Ruotsissa

18.7.2021 17:29 Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue on tänään matkustanut Ruotsiin, Södertäljeen, jossa Suomi pelaa alkuviikosta kolme maaottelua. Suomi kohtaa maanantaina ja tiistaina Ruotsin sekä keskiviikkona Islannin.

Saga Ukkonen ja Suomi ottavat mittaa kahdesti Ruotsista ja kerran Islannista. Kuva: FIBA

– Loistavaa, että pääsemme pelaamaan, näiden pelien myötä meille on kohtalaisen hyvä kesä tulossa. Tästä otamme parhaan mahdollisen hyödyn ja toivottavasti edessä on kolme hyvää peliä, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen aloittaa.

– Meillä on mukana pelaajia, jotka ovat eri tilanteissa. Jotkut ovat jo päässeet kokeilemaan naisten maajoukkueessa, muutama on mahdollisesti lähiaikoina sekä myös pelaajia, jotka ovat lähdössä Yhdysvaltoihin. Samalla läpikäymme asioita, joita suunnittelemme tuovamme naisten maajoukkueeseen, joten pelit ovat ikään kuin koelaboratorio.

Södertäljen Täljehallenissa pelattavissa otteluissa Suomi pelaa sekä maanantaina että tiistaina Ruotsia vastaan. Keskiviikkona vastaan taas tulee Islanti. Jokainen peleistä pelataan klo 17:00 Suomen aikaa.

Tämän hetkisten tietojen mukaan ottelut näkyvät suorina lähetyksinä Ruotsin koripalloliiton YouTube-kanavalta.

Suomen 20-vuotiaiden maajoukkue, Ruotsin turnaus 19.-21.7.2021

Nimi Syntymävuosi Seura Kasvattajaseura
Ebba PEKONEN 2001 Helsingborg (SWE) Tapiolan Honka
Elli HEIKKILÄ 2002 free agent Peli-Karhut
Emerita MASHAIRE 2001 Cincinnati (NCAA) Leppävaaran Pyrintö
Liisa TAPONEN 2002 HBA-Märsky Tampereen Pyrintö
Lotta-Kaisa PALTEMAA 2001 free agent Tapiolan Honka
Mirva KARVINEN 2001 Franklin Pierce (NCAA2) Tapiolan Honka
Saana KUJALA 2002 HBA-Märsky Hyvinkään Ponteva
Saga UKKONEN 2000 Texas Tech (NCAA) Wartti Basket
Sanni TUOMISTO 2001 EBT Espoo Basket Team
Silja VIITA 2001 free agent Korikobrat Lapua
Teresa SEPPÄLÄ 2002 HBA-Märsky Tampereen Pyrintö
Venla MÄÄTTÄNEN 2001 free agent Salon Vilpas Koripallo
  • Päävalmentaja Pekka Salminen
  • Valmentaja Emma Malm
  • Valmentaja Sami Toiviainen
  • Fysioterapeutti Tiina Kiiskinen
 
6.2.2024 16:35 Sudenpennut

Sudenpentujen EM-kisojen lohkot kesälle arvottu – MU18 saa kotikisoihin mielenkiintoisen alkulohkon

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA järjesti tiistaina Saksan Freisingissa ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. Tampereen kotikisoissa esiintyvä 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa alkulohkossaan Slovenian, Espanjan ja Liettuan.

27.12.2023 10:03 Pääjuttu

Nuorten maajoukkueilla edessä ainutlaatuinen arvokisakesä, valmennustiimeissä ennätysmäärä naisia

Nuorten maajoukkueet aloittavat vastanimettyjen valmennustiimien johdossa valmistautumisen ainutlaatuiseen vuoteen: Koripallon nuorten MM-kisoissa nähdään toista kertaa historiassa suomalaisjoukkue, kun 17-vuotiaat tytöt pelaavat heinäkuussa Meksikossa. Heti perään katseet kääntyvät Tampereelle, jossa 18-vuotiaat pojat isännöivät EM-kisoja.

6.8.2023 22:21 Sudenpennut

20-vuotiaille naisille yhdeksäs sija EM-kisoissa

Suomen 20-vuotiaat naiset päättivät EM-kisansa voittoon, kun joukkue kaatoi Unkarin 71-68 (37-26). Voiton ansiosta Sudenpennut sijoittuivat yhdeksänneksi. 16-vuotiaat tytöt jatkoivat valmistautumistaan EM-kisoihin. Joukkue kaatui Ranskalle saappaat jalassa 67-58 (35-39).

6.8.2023 00:01 Sudenpennut

20-vuotiaat naiset juoksivat Montenegrolta jalat alta

Suomen 20-vuotiaat naiset jatkoivat pelejään ikäluokan A-divisioonan EM-kisoissa. Sudenpennut nappasivat toisen peräkkäisen voiton, kun joukkue kaatoi Montenegron 65-48 (29-16). 16-vuotiaat tytöt kohtasivat harjoitusottelussa Espanjan U17-maajoukkueen. Espanja oli ottelussa vahvempi 81-52 (45-52).

4.8.2023 21:28 Sudenpennut

20-vuotiaat naiset pitivät päänsä kylmänä ja kaatoivat Belgian

Suomi kohtasi Belgian perjantai iltana Vilnassa. Sudenpennut jättivät Belgian taakseen 66-60 (38-36). Voitolla 20-vuotiaat varmistivat paikkansa A-divisioonassa myös ensi vuonna.

2.8.2023 18:34 Sudenpennut

20-vuotiaiden naisten huippualku ei riittänyt

20-vuotiaat naiset kohtasivat Israelin ottelussa, jossa panoksena oli paikka kahdeksan parhaan joukossa. Suomi aloitti vahvasti, mutta Israel otti ottelusta voiton 63-53 (26-33).

1.8.2023 21:28 Sudenpennut

Heittopeli siivitti 20-vuotiaat naiset avausvoittoon EM-kisoissa

20-vuotiaiden maajoukkue kohtasi välipäivän jälkeen alkulohkon päätöspelissään Liettuan. Suomi oli ottelussa omaa luokkaansa ja voitti 79-48 (43-26).

30.7.2023 21:04 Sudenpennut

20-vuotiaille naisille harmittava tappio hurjasta kiristä huolimatta

20-vuotiaiden naisten ottelut A-divisioonan EM-kilpailuissa jatkuivat, kun joukkue kohtasi Unkarin. Suomalaisten kiri jäi napsun vajaaksi ja Unkari nappasi voiton 76-72 (33-31).

30.7.2023 00:16 Sudenpennut

20-vuotiaille naisille tappio EM-avauksessa

Suomen alle 20-vuotiaat naiset aloittivat EM-kisaurakkansa Ranskaa vastaan. Hyvästä taistelusta huolimatta Ranska nappasi ottelusta voiton 79-55(45-21). Alle 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue nappasi maaottelussa voiton Liettuasta hienon esityksen jälkeen 81-62 (29-30).

28.7.2023 15:49 Sudenpennut

20-vuotiaat naiset aloittavat EM-kilpailut lauantaina

Ikäluokan A-divisioonan EM-kisat pelataan Liettuassa 29.7.- 6.8. Suomi pelaa B-lohkossa yhdessä Ranskan, Unkarin ja kisoja emännöivän Liettuan kanssa. Suomen alkulohkon ottelut pelataan Klaipedassa.

Näytä lisää vastaavia