Suomen 20-vuotiaat miehet jylläsivät Ruotsin ohitse Tikkurilassa

19.6.2018 21:25 Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti maajoukkuekesänsä pieksemällä Ruotsin Vantaan Tikkurilan urheilutalossa 90-75 (40-52).

Edon Maxhuni ja Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue aloitti kesänsä voitokkaasti. Kuva: Ville Vuorinen.

Avausneljännes näytti Sudenpentujen kantilta kehnolta, kun ruotsalaiset rynnivät hyökkäyslevypalloihin ja nakkasivat peräti kuusi onnistunutta kolmeen pisteen heittoa sisään. Yhtäkkiä Suomi oli kymmenen minuutin kuluessa kaksikymmentä pistettä takana 14-34.

– Ruotsi oli aivan fantastinen ensimmäiset kymmenen minuuttia. Me olimme helisemässä, Suomen päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoi.

Ruotsi sai salama-alun Elijah Clarancen johdolla. Kuva: Ville Vuorinen.

Alkukangertelun jälkeen Suomen peli lähti kuitenkin rullaamaan. Elias Valtosen summerin peitonneella kakkosella kotijoukkueella oli enää tusinallinen pisteitä kirittäväksi toiselle puoliajalle.

– Siinä tuli riisto ja tehtiin kori summerin soidessa, niin ei ollut hirveän vaikeata motivoida pelaajia. Kopissa oli sellainen tunnelma, että tämä kääntyy, Lehtonen virkkoi.

Andre Gustavsonin johdolla Suomi kiri lopullisesti ohitse länsinaapurista toisella puoliajalla. Kuva: Ville Vuorinen.

Kiri poiki lopullisesti päätösneljänneksellä, kun Ruotsi jäi maistelemaan tomuja suomalaisten vetäessä taululle jykevät 28-7 viimeiseen kymmeneen minuuttiin.

– Iso juttu oli, että saimme siinä viimeisen neljänneksen alussa penkiltä virtaa kentälle. Koko toinen puoliaika juoksimme kenttää hyvin ja Ruotsilta loppui bensa lopussa. Lukemat kertovat varmasti oman tarinansa.

Elias Valtonen pussitti 17 pistettä. Kuva: Ville Vuorinen.

Penkin virtalähteinä toimivat Ricky Waxlax (5/3), Hannes Koskinen (0/2) ja Robert Bärlund (7/7), jotka antoivat oivaa tukea hyökkäyspäätä pyörittäneille Andre Gustavsonille (11/5/8 syöttöä) ja Edon Maxhunille (27/4/4). Kaksinumeroisille pistelukemille ylsi myös Elias Valtonen (17/4/3). Myös Aapeli Syrjämäki (4/4) pelasi vahvat minuutit sentterin tontilla. 

Kentän korkeimman pistelukemat yhdessä Ruotsin Elijah Clarancen (27/5) kanssa tykittänyttä Maxhunia jouduttiin rikkomaan vieraiden toimesta peräti yhdeksän kertaa. Videohaastattelussa Maxhuni kertoo pelin jälkeisistä tunnelmistaan.

Suomi pelaa toistamiseen Ruotsia vastaan huomenna keskiviikkona 20.6. Ottelupaikka vaihtuu Töölön Kisahalliksi, jossa valmistava maaottelu alkaa kello 18:30. Lippuja myydään paikan päällä hintaan 5e/10e.

The Susijengi players are supporting the young cubs as Finland takes on Sweden in MU20 international in Vantaa. #susijengi #sudenpennut #yhtäperhettä pic.twitter.com/SuXIyEC7jC

— Basket.fi (@basketfinland) 19. kesäkuuta 2018

Lisätietoja: Ottelutilastot
Lisätietoja: Ottelutilastot.pdf

 
22.7.2024 11:32 Sudenpennut

Markkas-maniaa, yleisöennätyksen hätyyttelyä ja uuden sukupolven esiinmarssi: muistoja kesän 2016 FIBA U20-kotikisoista

Tällä ja ensi viikolla Tampereella nähdään harvinaista herkkua, kun Suomi isännöi 18-vuotiaiden poikien EM-kotikisoja Hakametsässä. Edellisen kerran juniorien EM-kisoja pelattiin Suomessa kahdeksan vuotta sitten Helsingin U20-kotikisojen merkeissä. Nuo kisat muistuvat mieleen erityisesti Lauri Markkasen esiinmarssista, yleisöryntäyksestä ja Suomi-koriksen uuden sukupolven esittäytymisestä.

17.1.2018 EM-karsinnat

Sudenpentujen maajoukkuekesän EM-lohkoarvonnat suoritettu

FIBA Europe suoritti tiistaina 16. tammikuuta ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. A-divisioonassa Suomen 18-vuotiaat pojat saavat Latviassa pidettävissä EM-kisoissa C-lohkossa vastaansa Espanjan, Ukrainan ja Bosnia-Hertsegovinan.

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

23.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaiden miesten EM-urakka päätökseen voitokkaasti

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue B-divisioonan EM-kisojen taival päättyi tänään Romanian Oradeassa, kun Suomi nappasi yhdeksännen sijan voittamalla kisojen päätöspelissään Hollannin 85-66 (41-26). Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat kokonaisuudessaan sunnuntaina viisi peliä, joista saldona oli viisi voittoa.

22.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille neljä voittoa lauantaina

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat neljä voittoa lauantaina. 20-vuotiaat miehet pelaavat yhdeksännestä sijasta B-divisioonan EM-kioissa, kun Sudenpennut päihittivät Unkarin 78-56 (44-36). Myös 18-vuotiaat pojat, 18-vuotiaat tytöt ja 16-vuotiaat tytöt ylsivät voittoihin.

21.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuilla vilkas viiden ottelun perjantai

Suomen nuorisomaajoukkueet pelasivat peräti viisi ottelua perjantaina, joista Sudenpennut nappasi neljä voittoa. 20-vuotiaat miehet päihittivät B-divisioonan EM-kisoissa Slovakian. 18-vuotiaat tytöt. 16-vuotiaat pojat ja 15-vuotiaat tytöt olivat myös voitokkaita, kun taas 18-vuotiaat pojat joutuivat tyytymään tappioon.

20.7.2017 Maaottelu

Suomen 20-vuotiaat miehet selkeään voittoon Valko-Venäjästä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue päätti Romanian Oradeassa pidettävien B-divisioonan EM-kisojen alkulohkonsa voittoon, kun Sudenpennut tyylitteli ylivoimaisen voiton Valko-Venäjästä 113-68 (45-31). Suomi sijoittui A-alkulohkossa kolmanneksi ja pelaa sijoista 9-16.

16.7.2017 Maaottelu

Sudenpennuille saman päivän aikana kaksi isoa päänahkaa, Suomi selätti Venäjän ja Kreikan

Suomen nuorisomaajoukkueet päihittivät kaksi maata suoraan Euroopan huipulta tänään sunnuntaina. 18-vuotiaat tytöt voittivat toistamiseen Venäjän Kisakallion Susi Training Centerissä, kun taas 18-vuotiaat pojat voittivat tiukasti kahdella pisteellä Kreikan. 20-vuotiaat miehet hävisivät Belgialle B-divisioonan EM-kisoissa.

15.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet taipuivat Puolalle, 18-vuotiaat tytöt päihittivät Venäjän

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue kärsi tappion B-divisioonan EM-kisoissa, kun Puola voitti Suomen loppunumeroin 61-68 (30-35). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas selättivät Kisakallion Susi Training Centerissä Venäjän jatkoajan jälkeen 79-74 (30-33, 67-67).

14.7.2017 Maaottelu

20-vuotiaat miehet avausvoittoon EM-kisoissa, Kivimäki pommitti 26 pistettä

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue avasi B-divisioonan EM-urakkansa Romanian Oradeassa löylyttämällä Armeniaa loppunumeroin 69-95 (33-52). Sudenpentujen etevimpänä kunnostautui Aatu Kivimäki, joka säkitti 26 pistettä osuen kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat valmistavassa maaottelussa Tanskan.

Näytä lisää vastaavia