Suomalaiskolmikon joukkue luottavaisena Itävallan pudotuspeleihin

30.3.2021 18:47 Itävallan liigassa pudotuspelit käynnistyvät keskiviikkona ja Anton Mirolybovin sekä Aleksi Koskinen valmentama ja Daniel Dolencin edustama Swans Gmunden lähtee pudotuspeleihin runkosarjan voittajana.

Daniel Dolenc on hyvässä iskussa ennen kauden huipennusta. (Kuva: Ville Vuorinen)

Swans pelasi vahvan runkosarjan ja voitti 21 ottelua ja hävisi seitsemän. Swans lähti kauteen Dolenc ainoana ulkomaalaisvahvistuksena, mutta kauden aikana mukaan liittyi kaksi amerikkalaispelaajaa. Swans pelasi läpi kauden tasaisen vahvasti ja voitti runkosarjan kahden voiton erolla Kapfenberg Bullsiin. Mirolybov myöntää runkosarjan voiton tuovan ennakkosuosikin viittaa, mutta hän ottaa sen myös mielellään vastaan.

- Totta kai se tuo pientä painetta, mutta ei meitä kukaan ennen kautta kaavaillut niillä rostereilla top4-joukkueeksi. Meillä oli kuitenkin selvänä tavoitteena runkosarjan voitto. Tietyllä tapaa meillä on varmasti ennakkosuosikin viitta ja sitä pitää kantaa, mutta siitä pitää pystyä myös nauttimaan, Mirolybov muistuttaa.

Runkosarjan voitto oli arvokas myös siinä mielessä, että se takaa Swansille kotiedun loppuun saakka. Kotikentällään Swans onkin liihottanut korkealla, sillä joukkue on voittanut 13 peräkkäistä kotiotteluaan.

- Runkosarjan voitto oli jo saavutus itsessään ja oli tärkeä ihan myös henkisellä tasolla. Se oli iso juttu joukkueelle ja ihan käytännössäkin, sillä meillä on nyt kotietu loppuun saakka ja olemme pelanneet hyvin kotona. Se antaa henkistä buustia, Dolenc arvioi.

Puolivälierissä Swans saa vastaansa Grazin. Vaikka lähtöasetelmat otteluun ovat sarjasijoitusten perusteella selkeät, joukkueiden kohtaamiset sarjassa olivat tasaisia. Swans vei molemmat ottelut nimiinsä kauden aikana, mutta ne olivat erittäin tiukkoja. Marraskuussa Swans voitti pisteellä ja loppiaisena pelattu peli päättyi kahdella pisteen erolla.

- Heillä on muutama erittäin kova yksilö ja kysymys on siitä miten siihen vastaamme. Heillä on tosi kovia tyyppejä ja he ovat olleet meille vaikea vastustaja. Vastakkain ovat joukkuefilosofia ja yksilösuoritukset, kuvailee Mirolybov.

Dolenc on samoilla linjoilla päävalmentajansa kanssa.

- Vastustajaa ei voi aliarvioida, sillä koko sarja on järjettömän tasainen. Heitä vastaan on inhottava pelata ja he ovat aika yksilöpainotteinen joukkue. Yksi vastaan yksi -puolustus on tärkeää, mutta meidän täytyy keskittyä omaan tekemiseemme enemmän ja pidetään hyvän kauden kasvattama itseluottamus mukana.

Anton Mirolybov ja Aleksi Koskinen valmensivat Swans Gmundenin runkosarjan voittoon. (Kuva: Swans Gmunden)

Dolenc on pelannut hyvää kautta ja tilastoi runkosarjassa keskiarvoikseen 10,8 pistettä, 5,0 levypalloa ja 1,6 syöttöä.

- Kyllä on ollut ilo pelata. On hyvän joukkueen merkki, kun jokainen pelaaja voi eri pelissä pelata hyvän pelin. Oma peli on tuntunut hyvältä ja fiilis sekä henkilökohtaisesti että joukkueella on pudotuspeleihin lähtiessä hyvä.

Swansilla oli muutama viikko sitten mahdollisuus napata jo kauden ensimmäinen pokaali Itävallan cupissa, mutta se hävisi finaalissa Oberwart Gunnersille. Dolenc myöntää, että finaalitappio toimii hyvänä motivaation lähteenä pudotuspeleissä.

- Kyllähän se tuo nälkää. Tuntui siltä, että asiat jäivät kesken ja nyt ne pitää hoitaa loppuun. Joukkueessa ei ollut sellaista fiilistä, että olisimme ansainneet voittoa tai että meidän olisi pitänyt voittaa. Tiedämme, että meidän pitää ansaita voitto. Emme menneet tappion jälkeen liikaa alaspäin, vaan jatkoimme hyvää duunia. Jos jatkamme samalla mentaliteetilla, niin tästä tulee hyvä kevät, Dolenc toteaa luottavaisena.

Mirolybov ja Koskinen toimivat toista kauttaan Swansin valmentajina. Viime kaudella Swans oli myös runkosarjan kärkisijoilla, mutta kausi keskeytyi ennen pudotuspelejä. Mirolybov odottaakin innoissaan tulevia otteluita.

- Tuntuu erittäin hyvältä päästä pelaamaan pudotuspelejä ja saadaan kausi pakettiin. Sääli, ettei peleissä ole yleisöä, mutta siihen on ehtinyt tottua. Kiva, että saadaan pelata.

 
20.6.2024 11:04 Susijengi

Perttu Blomgren: ”Jugoslavia-tyylin koris sopii mulle”

Salon Vilppaassa kevään 2021 Suomen mestaruuden voittanut ja sittemmin Korisliigan kehittyneimpänä pelaajana sekä vuoden puolustuspelaajana palkittu Perttu Blomgren, 22, otti ison askeleen eteenpäin urallaan Slovenian hopeajoukkue Helios Domzalessa. Ensivaikutelma vanhan Jugoslavian alueen koripallosta maistui lapualaislähtöiselle Pertulle.

19.6.2024 10:55 Susijengi

Severi Kaukiainen: ”Kausi toi ennen kaikkea henkistä kasvua”

Kotkan Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 26, on kotoisen Korisliigan mittapuulla maan ehdottomia eturivin pelaajia. Vietettyään päättyneen seurajoukkuekauden Slovakian Patrioti Levicessä ja Viron mestari BC Kalev/Cramossa Kaukiainen uskoo ottaneensa pelaajana seuraavan askeleen ylöspäin. Tällä kertaa kehitys oli ennen kaikkea henkistä.

26.4.2024 09:24 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

18.11.2023 13:17 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhunin riski kannatti – ”Joskus kannattaa luottaa vaistoihin”

Edon Maxhunin kesäinen kärsivällisyys palkittiin, kun hän sai sopimuksen Ranskan huippusarjaan Le Portelin joukkueeseen. Maxhuni on nopeasti ottanut ison roolin joukkueessa ja johdattanut joukkueen voitosta voittoon.

3.10.2023 09:35 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen uskoo Paris Basketballin mahdollisuuksiin EuroCupissa

EuroCup starttaa tiistaina ja suomalaisittain lippua kantavat Paris Basketballin kaksikko Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo. Jantunen uskoo joukkueensa menestysmahdollisuuksiin menestyä kilpailussa.

Näytä lisää vastaavia