14.5.2014 Korisliigassa kaudella 2013/14 viidenneksi sijoittunut Kauhajoen Karhu on solminut kolmivuotisen valmentajasopimuksen Sami Toiviaisen kanssa. Toiviainen, 39, on seitsenvuotisella päävalmentajaurallaan luotsannut Namika Lahtea ja KTP-Basketia sekä juhlinut Namika Lahden kanssa vuoden 2009 Suomen mestaruutta.

Sami Toiviainen valmentaa Kauhajoen Karhua kolmivuotisella sopimuksella. Kuva: Tytti Nuoramo.
Päättyvällä kaudella Toiviainen valmensi KTP:ta. Kotkalaiset sijoittuivat Korisliigassa neljänneksi hävittyään tiistaisen pronssipelin Loimaalla lukemin 84–76. Välierissä KTP pakotti Tampereen Pyrinnön viiden ottelun sarjaan.
KTP:ta Toiviainen valmensi joulukuusta 2011 asti. Ennen KTP-pestiään Toiviainen valmensi Namika Lahtea johdattaen joukkueen mestaruuteen keväällä 2009. Korisliigan vuoden valmentajana Toiviainen on palkittu vuosina 2009 ja 2013.
– Olin jo kallistunut siihen suuntaan, että pidän välivuoden valmennushommista, kunnes Mika Perälä otti minuun uudelleen yhteyttä. Puhuin Ari Tammivaaran kanssa Karhun tausta-asioista ja siitä, että omaa vastuuta voi jakaa apuvalmentajille, Toiviainen taustoittaa.
– Riku Parkatti vastaa fysiikkapuolesta, kun lähdemme suunnittelemaan valmennusta. Toivottavasti Tristan Fay jatkaa valmennuksessa. Pelaajapalapeliä aletaan nyt kokoamaan, mutta toivon yhdessä taustaryhmän kanssa, että iso osa vanhoista pelaajista jatkaisi.
– Toiviainen on hyvä ja vetovoimainen valmentaja ja se vaikuttaa todella paljon pelaajien päätöksiin, Karhun Mika Perälä kiittelee.
Karhu julkaisi viime viikolla Markus Moleniuksen ja Bojan Sarcevicin jatkosopimukset.
Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.
Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.
Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.
Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.
Korisliigan kehittynein pelaaja 2024 Teemu Suokas törmäsi Espanjassa synkkään pukukoppi-ilmapiiriin ja tuli sysätyksi ulos rotaatiosta täysin vailla varoitusta. Nyt pelaaja kertoo oppineensa arvostamaan uudella tavalla voittavassa joukkueessa pelaamista ja luotettavalle työnantajalle työskentelyä.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros. Luukas Vaara, Teemu Suokas, Alvar Peltoniemi, Tevaun Kokko, Ike Nweke ja Kahron Ross nousivat illan säväyttäjiksi – jokainen vieraskentällä.
Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2026–27 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella 15. joulukuuta mennessä.
Kiihkeällä Korisliiga-kierroksella voittajiksi kohosivat Bisons Loimaa, Salon Vilpas, Kataja Basket, Tapiolan Honka ja Korhait.